Tässä pieni reissutervehdys, johon voitte toivottavasti todeta et "ah, mitä elämää noi elääkään" ja "on noi kyl yksiä hulluja" 💃🕺🐺🦊🐰🐰
Näillä touhuilla me jaksetaan kaikki ikävä ja raskaskin 🌟
Mutta tässä pieni kertomus joistain meidän reissun varjopuolista:
Takana on kolme kuukautta reissua eli meidän elämän pisin reissu koskaan ja huikeita kokemuksia. Vaikka me eletään elämäämme kuin satua, eikä vaihdettais Kuukkelilla reissailua mihinkään, siihen mahtuu myös ikävämpiä kokemuksia ja hetkiä. Aateltiin jakaa nyt myös vähän niitä.
Me ei nautita kuumasta, ja viimeset viikot on alkaneet käydä tukaliksi. Etenkin liian kuumat yöt on ikäviä, kun ei pystytä nukkumaan. Ja vaikkei ois edes liian kuumaa yöllä, niin viime viikkoina on alkanu olemaan sen verran itikoita, että on pakko pitää Kuukkelin ikkunat kii koko yön ja kun vieläpä Kuukkelin pop up on ollu rikki yli kuukauden (pop up eli nouseva katto hengittää hyvin ja lisää sisäilmatilavuutta runsaasti), niin auton sisälämpötila pysyy yön aika korkeana kun sisällä on kuitenkin kaks koiraa, kaks pupua ja kaks ihmistä hönkimässä.
Sisul ja Hukal on pitkittynyt karvanlähtö, jota on kestäny 2 kk eikä loppua näy. Karvoja on kaikkialla, välillä tuntuu et tukehdutaan niihin ja ajaessa ikkunat auki tääl sisällä pyörii karvatornadoja.
Viikon sisään Hukka ensin ripuloi sänkyyn - onneks oli viel varapeitto ja -lakanat - ja sit toisena päivänä oksens sänkyyn. Ja enää ei oo puhtaita vaihtolakanoita et tällä mennään. Pöntössä kulkee jätesäkissä ripuliasiat kaikkien muiden 3 kk aikana kertyneiden likapyykkien sun muiden kanssa.
Alkaa olla liikaa ihmisiä liikkeellä ja retkeilemässä ja me ei käsitetä, miks niin moni roskaa. Mut ei siinä mitään, mut lisäks moni mm. kakkaa parkkipaikoille. Automatkailu on muutenkin kuormittavaa, kun koko ajan ollaan ihmisten ilmoilla ja vaihtuvissa maisemissa ja alttiina kaikelle, mut siihen päälle ei jaksais enää kesän myötä pahenevaa ihmisten saastaisuutta. Miten vaikeaa on laittaa roskat roskikseen, ja vaikka kakata muovipussiin jos on hätätilanne, mut ei ny ainakaan keskelle parkkista?
Reissun huonot ihmiskokemukset vaivaa. Muun muassa se, kun yhtenä aamuna herättiin siihen, että hullu mies hinas meitä niin se nosti esiin taas tulipalon lietsomat traumat. Se epäuskon, kauhun ja turvattomuuden tunne, kun herää palavassa talossa tai kun joku tekee sulle jotain käsittämätöntä. Aamut taas vaikeutui entisestään, ja meidän kyky luottaa ihmisiin sai jälleen kerran ison kolhun.
Tai se työkonekuski joka hääti meidät yhdeltä parkkikselta. Tai se vihanen muka-koira-aktiivi, joka tuli huutamaan meille puistossa puolen metrin päähän. Tai ihmiset jotka kuvaa meitä ja seuraa perässä vaikka pyydetään, että he lopettais. Tai ne jotka kuvaa meitä kun auto on hajonnu keskelle tietä eikä suostu lopettaa puhumattakaan auttamisesta.
Meillä on ollu tällä reissulla normaalia enemmän sattumuksia auton ja kärryn kanssa. Kuukkelista meinas brakata puskuri koukkuineen kaikkineen alkumatkasta, katkes kytkinvaijeri keskimatkasta ja jokunen viikko sitten moottori hajos. Tämmösiin ollaan kyllä varauduttu ja ei niissä sinällään mitään, mutta se, millasta kohtelua, palvelua ja apua ollaan noissa tilanteissa saatu on se, mikä on järkyttänyt. Tai pikemminkin se miten ei oo saatu apua. Ja se miten vakuutusyhtiö taas on toiminut, kun sitä on tarvinnut ja "palvellut". Näistä lisää myöhemmin kun jaksetaan näitä enemmän avata.
Irti olevat koirat on jatkuva stressin aihe. Ajatuksena on ihanaa, että koiria saa pitää vapaana, mutta käytännössä se tarkottaa, että missä vain voi milloin vain pööpähtää jostain irti oleva koira kaukana omistajastaan. Meidän Hukka pelkää kuollakseen muita uroksia ja puolustautuu, jos joku koira tulee sen luo eikä usein uskalleta pitää koiria ketjuissa auton vieressä, vaan niiden on kökötettävä autossa sisällä. Tällä reissulla on ollu monta läheltä piti -tilannetta, ja Hukka sai haavoja ja meni eläinlääkärikeikaks kun yks 60 kg vapaana pööpöilevä paimenkoira puri sitä ja Markku sai ruhjeita reiteen ku erotti koiria toisistaan, ja eräs vapaa kultanennoutaja hyppi Kuukkelia vasten ja naarmutti sitä.
Parina yönä ollaan herätty siihen, että meidän varashälytin huutaa ja säikähdetty, että nytkö meitä ryöstetään, mutta todellisuudessa joku ovianturi vaan oli liiikkunu pois paikoiltaan ja aiheuttanu väärän hälytyksen. Ja pari kertaa on herätty kaasuhälyttimen huutoon ja pelätty, et nytkö meitä on yritetty tainnuttaa hermokaasuilla, mut hälytin onkin vaan sekoillut, koska hupiakku on ollu niin tyhjä ettei se oo saanu enää kunnolla virtaa. Tekniikka on hyvä juttu ja lisää turvallisuutta, mut väärät hälytykset on ainakin näin meille tulipalon ja aiheellisen hälytyksen kokeneille hyvin ahdistavia.
Tässä nyt oli vähän tätä meidän road trippailun kääntöpuolta. Mutta kokonaisuudessaan hyvät asiat päihittää 100-0 nää huonot. Tai ehkä jopa tekee hyvistä puolista sitäkin parempia.
Parasta on kuitenkin lopulta kotiinpaluu kaikkien seikkailuiden jälkeen!
15 окт 2024
