Viiden lapsen äiti ja varapuheenjohtaja pohtivat vanhoillislestadiolaisuutta, uskoa ja yhteisön merkitystä Espoon rauhanyhdistyksen seuroissa Kauklahdessa. www.valomerkki.fi
Jos kuuntelisi tämän videon uskontovihamielistä kommentointia etäältä luettuna, äänensävyä olisi vaikea erottaa mistä tahansa kiihkomielisestä julistuksesta. Liberaalina ja suvaitsevaisena itseään pitävä ihminen viskoo tulta ja tulikiveä lestadiolaisten suuntaan kuin mikäkin äärifundamentalisti. Soundi eroaa videolla puhuvien asiallisten ihmisten tyylistä kuin yö päivästä.
Vanhoillislestadiolaisia paljon mollataan, ja sanotaan että Jeesuskin hyväksyi sitä ja tätä. Kuitenkin tämä maailmanhistoriaan kaikkien aikojen eniten vaikuttanut henkilö, jonka täällä käymisen raamit on todennettu myös historian kirjojen valossa, ristiinnaulittiin esivallan toimeenpanemana, kansanjoukkojen huutaessa, oman hyvin pienen joukkonsa tukemana, sen vuoksi koska hän saarnasi ainoasta oikeasta uskosta
Kaikki miestä ei vaan jaksa ymmärtää elämän asioita riittävän laajalti ja siksi erilaiset ajattelemista suppeuttavat/helpottavat uskomusjärjestelmät luovat sen turvallisuuden. Sen turvallisuuden...
@@jyka6958 seuraavat Laarssia ja sen porinoita. Raamatussa julmasti kielletään eksyttävän ihmisen seuranta. Jos ihminen haluaa oppia totuuden niin hän oppii että on seurattava Kristuksen jalanjäljissä ja tehtävä evankelistan työ. Julistus työ-kenttäpalvelusta. Luopio kristillisyys lähti täysillä leviään kuin syöpä nikean kirkolliskokouksesta kun Kokouksen kunniapuheenjohtaja oli keisari Konstantinus Suuri. Poliittinen agenda siis haussa ja päämääränä saada ojennukseen nämä eripuraiset kirkkokunnat.
Miksi pitää lisääntyä niin hitosti. Onko tarkoitus hakuammuntana luoda pohjaa kasvatukselle. Paljon ystäviä millä on ongelmia päihteiden kanssa ja ovat entisiä lestadiolaisia.
Mitä hyviä ihmisiä? Sinustako lapsien ja naisten raiskaajat ovat HYVIÄ ihmisiä.Opettele lukemaan totuuksia mediasta.Kaikki peitetään ja salaillaan,eikä tuoda niitä oikeuteen .Kuinka tyhmä ja vietävissä voi ihminen olla?
@@nikolas8428 En tiedä mikä on "viesta",mutta ihan katsot netistä dokumentteja uskonlahkoista.Eikö sinulla ole tv:ta mistä katsoisit myös dokkareita,jossa kerrotaan lahkojen toiminnasta.Olisit katsonut dokkaria "jahvesta" sinnuntai-iltana.Kuinka sairasta voi uskovaisten touhu olla.Jos olet erimieltä,kuulut varmaan samaan sakkiin.En ymmärrä,miksi esim. jehovilla ja lestadiolaisilla on tapana,että jos eroat lahkosta sinut erotetaan myös perheestä,sinustako sillä ei ole ihmisoikeuksien kanssa mitään tekemistä.Uskonlahkoissa on niin sanottuja päällepäsmäreitä,jotka haluavat pitää muut ihmiset omassa vallassaan ja muut tekevät juuri niin,kuin tämä valtaapitävä käskee,niinkuin lampaat.Uutisissakin on näitä raiskauksia käsitelty,kiellätkö sinä uutiset,vai sen totuuden,mitä lahkoista eronneet ovat kertoneet? Uskonto,(siis lahkot) ja politiikka eivät tuo mitään hyvää ihmisille,ainoastaan sotia ja heikompien ihmisten sortamista.
@@nikolas8428 Katso netistä:Miksi lestadiolaiset vaikenevat hyväksikäytöistä.On eri asia ottaa salaa tikkari tai raiskata lapsi.hwww.iltalehti.fi/kotimaa/a/201705242200159927
Ei se perustukkaa mihikkää tietoon vaan elävään uskoon jonka vaan jumala voi herättää. Tässä vanhoillisissa ei oo sitä elävää uskoa koska usko tulee kuulosta ja kuuleminen jumalansanan kautta. Tässä seurakunnassa ei ole elävää jumalansanaa koska tämä on väärä oppinen seurakunta mutta silti kaikista lähin sitä oikeaa jumalan seurakuntaa. Ja se on totta että suurin osa ihmisistä pilkkaa eikä usko mut sekii on aikoja sitten kirjotettu raamattuun että pelastuneiden määrä on verrattavissa siihen että ottais kourallisen santaa merenpohjasta. Sen takia myös puhutaam ahtaasta taivaanportista joka aukeaa jumalanlapsille viimesenä päivänä