@@GamSpu Ainakaan nykyisen yrityksen toimintaan ei lumiharja liity niin, että voisin huomioida verotuksessa, mut katotaan jos joskus auto olis vahvasti firman toimintaan liittyvää 😏😏
Videolla käy hyvin selväksi se, että aurauskalustoa ja työntekijöitä on liian vähän, kun isot tietkin on lumenpeitossa. Toki sen ymmärtää, että ei nykyisellä kapasiteetilla äijät vaan ehdi joka paikkaan samaan aikaan, että eihän se heidän vika ole. Lisää määrärahoja tiestönhoitoon ja kunnossapitoon! Kiitos auraajille siitä duunista ja että tekee kaikkensa jotta päästään liikkumaan! 👍🏻
Näin yhtenä aurakuskina pk seudulla sanon että oli kyllä raskas myräkkä meillekkin, 36 tuntia olin itse putsaamassa niin Hyvä että osa ees arvostaa vaikkei tiet koko aikaa auki ollutkaan
:D hyvä ettet joutunu ajamaan. voin kertoa itsekin että kun kuljetuksii teki, paljon oltiin tarkkana ettei mitään käyny. Parasta oli kun useimmissa paikoissa pihoja oltu edes siivottu niin joutui potkimaan lumet pois että sai hyvän paikan peruutukseen.
25:40 koko perän leveys pakkasia varten. Mikset tee lokeroa? Pakkaskone ei taistele viileän puolen koneen kanssa ja jos pihalla ei ole pakkanen, niin ei kylmä karkaa. Lisäksi kätevämpi kun ei tarvi koko ajan avata verhoa ja laittaa kiinni ja säästää tilaa :) Mahtuisi varmaan kun yhdistelis tiiviisti
Hello from USA MICHIGAN ijust found the channel they call me aBIG PAPA i like to see working in other Countries iwas truck driver and equipment operator for 30 years for MEAD PAPER WITCH isVersa now
Nyt on viime viikot ollu samat päivät mutta normaalisti vaihtelee tosi suuresti. Pidän tosi paljon siitä, ettei työvuorot toistu viikosta toiseen samanlaisina.
Onneks näitä myräköitä ei ihan joka päivä ole, vaikka tänä talvena kyllä yhessä vaiheessa tuli sitä lunta melkein joka päivä. Kyllä tulee kesä olemaan taas luksusta näin lumisen talven jälkeen 😊
käytettiin tätä videoo logistiikka-alan etäopetuksessa. meidän oppilaitoksessa muitakin sun videoita käytetty esim. sitä jossa tutustuit puuauton kuljettajan työhön. erittäin laadukasta ja opettavaa sisältöä👍🏻 (terveisin logistiikka-alan opiskelija)
Kuulin että ainakin kelin aikana oli Kalliossa eräs jyrkkä katu niin huonossa kunnossa, ettei aurauskalustokaan ollut sinne päässyt, saati sitten tavarantoimittajat.