"Vaikeuksien kautta eteenpäin - uskalla epäonnistua ja nousta.”
Jos haluat pysyä terveenä ympäri vuoden, käytä koodia AARO15 ja saat 15 % alennuksen kaikesta: Puhdistamo.fi! ❤️
Terveys on voimavara, jota meidän jokaisen tulisi vaalia. Ja kun kyse on ravitsemuksesta, valinta on selvä: vain paras on tarpeeksi hyvä. Puhdistamo on suomalainen superfood-brändi, jonka filosofiana on tarjota vain huippulaatua. Jokaisella Puhdistamon tuotteella on laatutakuu ja niissä käytetään ainoastaan parhaita raaka-aineita. Terveys ei ole koskaan ollut näin herkullista!
-------------------------
JAKSON TIEDOT
Tuomas Malinen on GnS Economicsin toimitusjohtaja ja pääekonomisti. Hän on myös Helsingin yliopiston taloustieteen dosentti. Tuomas valmistui kauppatieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta ja väitteli valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan kansantaloustiede, minkä lisäksi hän on opiskellut taloustiedettä myös New Yorkin yliopistossa. Tuomas on erikoistunut talouskasvun, suhdanteiden, keskuspankkien sekä talouskriisien tutkimukseen. Häntä haastatellaan toistuvasti sekä kotimaisessa että kansainvälisessä talousmediassa, ja hän on toiminut myös asiantuntijana eduskunnan eri valiokunnissa.
0:00 Intro
2:30 Vuosi 2021: Pohja oli vasta tulossa
7:00 Uusi tuote joka pelasti konkurssilta
11:40 Suurien kysymyksien kysyminen
18:45 Inhimillisyys ja julkikuva
21:30 Oma minäkuva
30:00 Pakkoajatushäiriö
35:30 Miten saada ongelma hallintaan?
38:30 Meditaatio: ajatukset ja tunteet
46:00 Terapia
49:30 Elämä yleisesti synkkyyden jälkeen
56:25 Maailman historian käännekohta
1:00:50 Outro
Kaikki haastatteluun liittyvät tiedot:
aarohuttunen.com/tuomas-malinen
Sivusto: gnseconomics.com
Twitter: / mtmalinen
Tuomaksen kirjasuositus:
Money Changes Everything - William N. Goetzmann: *amzn.to/3IIsATG (Amazon)
1. JAKSO
• Tie: Vastoinkäymiset j...
3. JAKSO
• Tie: Vastoinkäymiset j...
#henkilökuva #pelot #rohkeus
-------------------------
SOCIALS
Sivusto: aarohuttunen.com
Instagram: / aarohuttunen
Facebook: / aaroblogi
LinkedIn: / aarohuttunen
TikTok: / aarohuttunen
Spotify: spoti.fi/3NdN1ac
Saavutus Podcast keskittyy elämän tärkeimpiin osa-alueisiin ja kokonaisvaltaiseen itsensä kehittämiseen. Jaksot tarjoavat kuuntelijalle työkaluja, taktiikoita ja tapoja joita hyödyntää omassa elämässä. Aaro Huttunen on intohimoinen oppija, joka rakastaa elämän optimointia ja rajojen etsimistä.
"Valitse tarinasi suunta."
25 июл 2024