@@Ritsasaatana No omasta mielestä meni aivan loistavasti. Homoseksuaali Sebu nimittäin pitää juuri tämänkaltaisista nimimerkeistä. Ehkäpä vieläkin herkullisempi olisi ollut "Mosambikin Perse Reikänen".
@@Ritsasaatana Nyt ymmärsit aivan väärin. En minä ole mikään homoseksuaali, vaan kansanedustaja Sebu on. Sebuhan tunnetaan yleisesti oululaisena homo-rasistina. Sebu levittää ja mosambikilainen poikaystävä porautuu sisään.
En ole koskaan ymmärtänyt miksi 100 miljardia velassa oleva Suomi työntää miljardin vuodessa Afrikan korruptoituneille koneistoille. Voisi noilla rahoilla parantaa merkittävästi suomalaisten hyvinvointia.
Pakolaiskiintiötä myös *nostettiin.* Tanskassa se vedettiin tasan nollaan (0) jo vuonna 2016, ja jopa vasemmisto tajuaa siellä että se on oikea linja. Ja on muuten tulossa myös turvalliset karkotussaaret käyttöön näille laittomille joidenkin hyödyttömien jalkapantojen sijaan.
Suomen ainoa toivo tällä hetkellä on Tanska. Ellei se päästä pakolaisia ryntäämään maahansa, eivät ne pääse Ruotsiinkaan ja... Ennestään jo Eesti ja Venäjä valvovat rajojamme, kun oma puolustuksemme on täysin halvaantuneessa tilassa. Pelottaa muuten tilanne, jossa Puuttini haluaisi valloittaa Suomen. Kävelisi miljoonia sotilaita rajan yli aseitta taikasanaa hokien, se olisi sitten siinä, lopullisesti.
En ole Keskustan kansanedustaja tai äänestäjä, mutta voin tuoda esille heitä tukevan näkökulman. Suomeen tarvitaan toimintakykyinen hallitus. Sellaista ei synny, kun vaalien kaksi tai kolme suurinta puoluetta automaattisesti lyödään yhtään, jos niiden ajama politiikka eroaa toisistaan yhtä suuresti kuin SDP:llä ja Perussuomalaisilla. Suomen puolueet voidaan karkeasti jakaa konservatiiviseen oikeistoon (PS, KOK, KD, kannatus n. 38,4 %) ja liberaaliin vasemmistoon (SDP, VIHR, VAS, RKP, kannatus n. 41,9 %). Keskusta on jaottelussa näiden ryhmien välillä. Kumpikaan osapuoli ei saisi muodostettua enemmistöhallitusta ilman Keskustaa. Perussuomalaisten on helppo oppositiosta käsin kritisoida Keskustan menemistä hallitukseen, mutta jos PS olisi ollut suurin puolue, niin myös he olisivat tarvinneet Keskustaa enemmistöhallituksen muodostamiseen. Liberaalin vasemmiston kannatus on konservatiivista oikeistoa suurempi, ja vaalien suurin puolue kuuluu tuohon ensin mainittuun ryhmään. On siis täysin demokratian mukaista, että Keskusta lähti tukemaan nimenomaan nykyistä hallitusta.
@@HJEAOOFNONAOEK Totta varmasti. PSn politiikka poikkeaa selkeimmin muista ja varmasti millä tahansa variaatiolla olisi ollut vähintäänkin haastavaa ja suuria kompromisseja vaativaa toimia suurimpanakin puolueena. Eikös se opposition tarkoitus olekkin huudella taustalta miten hommat pitäisi 'oikealla tavalla hoitaa'.. Äkkiä ne kauniit vaalienaikaiset ajatukset yhteen hiileen puhaltamisesta yhyeisen hyvän vuoksi unohtui jälleen. Sebe on hyvä puhumaan ja juuri noihin esittämiinsä suoriin väitteisiin olisi kiva saada suorat vastaukset. Sellainen toisi mielenkiintoa ja järkeä tähän 'yhteisten asioiden hoitoon'..
@@markohynninen2553 Ehkäpä..mut kaikki ei ole aina niin mustavalkoista. Ois mielenkiintoista saada noin hyvin esitettyihin väitteisiin suorat vastaukset/vasta-argumentit..
Helvetin hyvä puhe mut ainoo ongelma on se että tynkkynen on vaa 1/200 koko eduskunnasta. Tarvittaisiin oikeesti tynkkysen kaltaisia ihmisiä 200 kappaletta. Ei samalla ajattelutavalla mutta edes realistia ja rehellisiä
Hän vaikuttaa kyllä siltä että oikeasti välittää mutta hänellä on joitain virheellisiä käsityksiä, esimerkiksi Afrikkaan investointi. Suomi ei tee sitä yksin, vaan monet valtiot ovat siinä mukana. Ja kehitysmaihin investoiminen auttaa esimerkiksi niiden kansoja kouluttautumaan paremmin, mikä puolestaan nostaa elintasoa, vähentää turhia sotia ja yms.
Minulla on mahtava ajatus: jos ei kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita musliminuorukaisia saada pidettyä tallessa, jalkapannan sijaan niille voitaisiin laittaa siveysvyöt! Miesversiot, joissa on pieni kusireikä, eikä sitä pippeliä saa kaivettu ilman 8 tunnin hitsausoperaatiota esiin raiskaamista varten. Materiaali tietysti lämpöä johtavaa metallia, että vapautusoperaatio olisi muutenkin haastava. Eihän sillä väkivallasta päästäisi, mutta tyttölapset olisivat turvassa pippeleillä suoritetuista raiskauksista. Tasa-arvon vuoksi, näitä voitaisiin käyttää kaikille raiskaajille, naisille ja miehille, mutta ensin suurimmalle per capita riskiryhmälle.
Sebastian on kyllä todella lahjakas puhuja. Mies ei juuri muistilistaa tarvitse. Puhe tulee sydämestä suurella voimalla ja intohimolla. Et voisi Sebastian parempaa ammattia itsellesi valita. Kiitos sinulle!
Kiitos Sebastian! Kun tätä hullunmyllyä murehtii niin voi muistaa, että siellä on silti ihmisiä, jotka välittää ja ajaa suomalaistenkin asiaa. Vielä kerran kiitos.
Perheen yhdistäminen tarkoittaa sitä että naiset tulee suuren lapsilauman kanssa suomeen ja pitää huolen syntyvyydestä eli ovat kotona ja kulut heidän elättämiseen senkuin kasvavat.
Sebastianin takia eduskunnan toiminta ja toimet jopa kiinnostavat! Sebastian ja Mauri Peltokangas ovat todellinen piikki tämän hallituksen nahassa. Kuten sebu sanoi on vaikeaa sanoa kansalaisille tämän hallituksen jälkeen,että äänestämällä voit vaikuttaa. Vaalien suurin voittaja eli perussuomalaiset, joita kansalaiset äänestivät toivoen todellista muutosta jätettiin kylmästi ulos hallituksesta. Sen sijaan suurin häviäjä keskusta marssi uljaasti hallitukseen! Eli äänestämällä et voi vaikuttaa, näinkö se menee?
Kansalaiset on äänestäneet perussuomalaisia kieltämättä aika pitkään. Kolme jytlyä vuodesta 2011 ja myös hallituspaikka 2015-2017, mutta muuttuiko Suomi kovin paljon paremmaksi silloin?
Hei Sebastian. Nyt kun hallitus on kieltämässä öljylämmitystä niin voisit kyseenalaistaa sitä kun siltikään ei luvattu huojennuksia tms. Sähkölämmitykseen siirtymiseen tai siinä jo oleville. Vai vaikeuttaako sähköverkon myynti carunalle ettei enään kyetä hallitsemaan sähkön myyntiä ja siirtoa saati sitten vaikuttamaan sähkölämmitteisten talojen verohuojennuksiin?
Perheenyhdistys on osittain tähänkin mennessä mennyt näin että tyttäret viedään "kesälomalle" kotimaahansa, pakkonaitetaan serkuilleen ja saadaan perheenyhdistämisen kautta nämä myös suomeen nauttimaan. Tuleva verokanta? Katsotaan.
Olen täysin samaa mieltä kanssasi ja todella iloinen että olet päässyt kansanedustajaksi. Pidän rohkeasta tyylistäsi ja siitä että uskallat oikeasti sanoa etkä hienostele. Täytyy kyllä myöntää että olen aika pettynyt ettei demokratia toteutunutkaan ja kansan äänillä ei ollut väliä. Nimittäin kansa selkeästi äänesti keskustan ulos ja perussuomalaiset sisään mutta silti keskusta on hallituksessa ja perussuomalaisista ei yhtäkään. Itse äänestin perussuomalaisia. Olen aina 18v lähtien ollut innokas äänestämään ja vaikuttamaan mutta tämä hallitustempaus laannutti intoni täysin, mitä väliä äänestää kun kerran äänillä ei olekaan väliä. Nyt olen jo luovutus kannalla äänestyksen, hallituksen, politiikan sekä melkeimpä koko Suomen suhteen. Mieleni tekisi itkeä. Että terveisiä vaan hallitukselle. T.25v-nainen
Monesti miettiny että mitähän mahtaa tapahtu jos jonkun kansaneduatajan sukulais/tuttava tyttöön menee joku kajoomaan. Varmasti sillon tehdään kaikkensa että se saa suuren rangaistuksen mutta sitten meidän tavallisten tallaajien tyttärillä jne ei oo mitään merkitystä
Upea puhe. Hyvä Sebastian. Tästä neljästä vuodesta tulee sulle pirun rankkaa, mut koitahan jaksella. Me tarvitaan yks ääni siellä joka ei pelkää sanoa asioita suoraan.
Ei oo aikasemmi kiinnostanut pätkän vertaakaan politiikasta, mutta nyt kun on alkanut oikeesti kuuntelee tynkkysen puheenvuoroi niin ai että mitä korvakarkkia tämä hänen puhe on minun korvilleni😍❤️ Sebastian jos luet tän kommentin nin älä helvetissä pysähdy vaan jatka samalla asenteella tota sun hommaa täytyy kyllä oikeesti arvostaa rispekt❤️!
Hyvä hyvä suoraa puhetta sinne minne se kuuluukin osoittaa saas nähdä onko mitään vaikutusta toivottavasti olisi ja lisää vaan samanlaista puhetta kiitos