Tämä elokuva on periaatteessa reboot-Uunon nuoruudesta Häpy Endö? -elokuvassa vuodelta -77, Uuno saapuu Helsinkiin ja "muuttuu kahdessa viikossa enemmän helsinkiläiseksi kuin helsinkiläiset itse." Uuno kulkee kadulla leuka pystyssä, tiukassa etukenossa, kädet taskussa ja syljeskelee pitkin katuja.
@@RRJOfficial Ei tuota versiota enää kymmeneen vuoteen. Linnanmäellä on ollut kummitusjuna jo avajaisvuodesta lähtien 1950. Tähän paikkaan se rakennettiin vuonna noin 1960. Rakennusta ollaan jaalennettu vuosien aikana. Tämä versio on vuodelta 1973. Vaunut olivat samoja kuin Monster mustekalassa. Kiskot olivat toimittaneet Alavuuden tehdas.
Uuno tapasi Härskin kun kävi ensimmäistä kertaa Helsingissä. Uuno käy tässä klipissä ensimmäistä kertaa Helsingissä, mutta oli jo Härskin kanssa vanhoja tuttuja ennen tätä kohtausta samassa elokuvassa.
Samoin kun uuno muuttaa maalle elokuvassa uuno sano että "äiti laitto aina kouluun mukaan 3 eväät", mutta tässä uuno tapaa vasta aikuisena äitinsä ensimmäisen kerran.
Vaikka tämä elokuva on julkaistu 1990, se ei tapahdu vuodessa 1990 vaan ennen noita mainitsemiasi vuosia. On epäselvää minkä ikäinen Uuno on muissa elokuvissa, mutta luultavasti huomattavasti vanhempi kuin 18. Tässä elokuvassa Uuno on 18-vuotias, joten elokuva tapahtunee aivan 1970-luvun alussa tai ehkä jopa 1960-luvun puolella.