Tänään kerron, millaista on olla kahden opettajan lapsi. Kiitos, että katsoit! Heitä peukku ylös jos tykkäsit! :) FOLLOW ME: INSTAGRAM: / mmiisas FACEBOOK: mmiisas/?ref... TWITTER: / mmiisas
Oli kyllä samaistuttavin video koskaan. Itellä on kans kumpiki vanhempi opettajia ja lisäks on myös kummatki isovanhemmat, tädit ja sedät. Kiva siinä opettajajoukossa sitten yksi kirjotusvirhe tehdä. Hirveää😂😂 Ja nuo joulusuklaat, siis niin totta❤❤
Hauska video! En loukkaantunut yhtään, päinvastoin. Et maininnut meidän ulkomaanmatkoja, jonne aina raahattiin kaikki ko. alueen kasvi-, eläin- ja lintuoppaat 😁!
On ihan hyvä natseilla kirjoitusvirheistä ryhmätöissä. Pitää yliopistossa osata kirjoittaa. Ei työpaikkaankaan ole mitään asiaa, jos kirjoittelee päin mäntyä.
@Marianne Tottakai se on otettava huomioon. Se ei silti tarkoita, että on ok palauttaa huonosti kirjoitettua ryhmätyötä. Ei lukihäiriöinen saa muussa elämässä anteeksi huonoa kirjoitusta, hänen on hoidettava tekstit kuntoon vaikka sitten jonkun avulla.
On hyvä opettaa toista, jos se ei ole täysin sisäistänyt jotakin, niin ehkä se siitä oppii, ettei onpa sanaa kirjoiteta ompa tai se on enää eikä enään. On hyvä korjata toisen virheitä, muttei siitä kannata nostaa sen suurempaa älämölöä ja tehdä sen suurempaa numeroa. Sellaisessa hyvässä hengessä aina kaikki asiat.
Vain maalarin lapsi jutut: Aina isän kanssa julkisella paikalla arvostellaan seiniä jos ollaan niiden lähettyvillä, "tossa näkyy pensselin vedot ja tota kohtaa ei oo tasotettu hyvin, mikä on tuo ihme rako eivätkö osanneet teipata kunnolla, tossa pitäs olla listat..." jne. Ja sitten oon ite alkanu samalla tavalla ettii virheitä vaikka iskä ei mukana oiskaan :D
Se että opettajan lapset on EHKÄ parempia koulussa on vanhempien ansiota vain siksi kun vanhemmat ymmärtää sen tuen tarpeen ja miten se pitäis tehdä. Ne näkee ne lapset jotka joutuu ilman apua selviämään... Ja että ne ei ehkä selviä.
Korvat hörölle Miisa!!! 🤗 Sä olet erittäin positiivinen, iloinen, hauska, kaunis, rento ja teet sun kanavalle tosi asiallista sisältöä ja on kiva kun joissain videoissa puhut tosi tärkeistäkin asioista! ❤️😍😘
Oma isä on opettaja, ja myös mummi. Se on sitten kauheen kivaa aina kirjoittaa vahingossa juuri niiden synttärikorttiin, niitä vääriä yhdyssanoja yms, josta sitten huomautellaan😂👍
haha joo! ite oon matikanopen lapsi ja jos esim. telkkarissa joku sanoo että tuo on kilon painava, nii samantien tulee " muistakaa että puhekielessä käytetään kiloja, mutta muuten aina kilogramma! "😂🙊
Tosi samaistuttava video! Kummitätini, ja samalla tätini on myös luokanopettaja, ja opetti minua ala-asteella. Häntä myös kiinnostaa kaikki nippelitieto, ja hän on hyvin innostunut lintuharrastaja (mm. lintujen äänet löytyy kirjahyllystä äänikasetteina). Nyt minun opiskellessa yliopistossa hän muistelee haikeana opiskeluaikoja, ja juttua riittää 😀
mun isä on liikunnan opettajana yläasteella jota itsekin käyn, ja pystyn samaistumaan etenkin tohon pätemiseen (varsinkin urheilu-aiheissa) , suklaaraisiavuoriin jouluisin, ja kokeisiin kyselemiseen (ala-aste) parasta likkaopen lapsena on kun isä voi viedä esim. sukset tai luistimet yms. koululle eikä tarvii raahata niitä ite pyörällä mukana!! tosi hyvä video!❤
Taksikuskin lapsi.... Aina siis kun joku taksi ajaa ohi nii sitä pitää kattoo ja että millainen se taksi on. Plus aina pitää jäädä kaupassa juttelee jollekkin taksi kuskille 😂😂
Mun parhaan kaverin vanhemmat on oppetajia ja sen äiti opettaa mun isosiskoa niin se ope sit välillä juttelee mun isosikolle sillee yhtäkkiä puhuu musta ja siitä mun kaverista
Jossain videossa sanoit että poltit vahingos jonkun yllin kirjan tai jtn... ja sit sanoit et sun iskä anto sit sielt jostai sen koulust ja joo... että kyllä oot!❤️ Hubs katoin videoo eteenpäin ja muistikin sen :)
Itse oon myös pätijä ja natseilen ryhmätöissä ja korjailen muiden virheitä ja epäjohdonmukaisuuksia😇😂 Kokeisiin kyseleminen oli muuten paras tapa opiskella peruskouluaikoina (ja ois vieläkin)! Ps. Juhlapöydän konvehteja on parempi ku Present.
joo ei voi palauttaa työtä omalla nimellä ennen ku on oikolukenu muiden kirjottamat osuudet ja vähintään korjannu yhdyssanavirheet🙈 niitä en allekirjota😂 varsinkaan jos on powerpoint-esitys
Mun äiti ei oo opettaja, mutta kirjottaa julkisia ohje tekstejä rakentamiseen liittyen, joten itekki saan oikeinkirjotuksista perhe chatissa kuulla. Mun mummi oli enkun ja ruotsin opettaja ja mun äiti kerto että häntä ärsytti aina se että kun yrittää neuvoa tai selittää jotain asiaa, niin se selitetään vaikeesti ja opettajamaisesti, eikä "maallikon" tavoin.
Mullakin äiti ja isä opettajia ja molemmat bilsan ja mantsan opeja yläasteella. Mun mielestä se on tosi kivaa ja tähän videoon on niin helppo samaistua.