Kertakaikkisen kaunis ja koskettava teos. Veskun monesti livenä nähneenä olen surullinen etten päässyt paikalle katsomaan. Vesa-Matilta herkkä ja tunteikas tulkinta. Kiitos molemmat.
Laura Voutilaisen katse kohdassa 3:00 kertoo oikeastaan kaiken olennaisen. Se antaa viimeistään kylmikset, kun tuossa katseessa on ylitsepääsemätöntä kunnioitusta näkemäänsä ja kuulemaansa kohtaan.🌹❤️ Hyvää taivasmatkaa Vesku! 🙏🏻
Tää on siitä järjetön biisi, että joka kerta se lyö karvat pystyyn ja tunnelma on jotain ylimaallista. kaksi valtavaa sielua on päässeet yhdessä näyttämään mitä musiikki parhaimmillaan voi olla.
Vaikka esiintymisestä on vierehtänyt jo vuosi, niin kyllä tämä biisi saa vieläkin karvat nousemaan pystyyn! Ei voi muuta sanoa, kun kauniit melodiat soivat korvissani ja äänien harmonia sekoittuu koskettavaan lavakarismaan. Sanat kiteyttää condannato ad andare. Kiitos Vesa-Matti ja Samuli!
Vaikka esityksestä on vierähtänyt jo kymmenen vuotta, niin kyllä tämä biisi edelleen saa karvat nousemaan pystyyn! Kaksi ehdottomasti hienointa suomalaista taiteilijaa. Kiitos Vesku❤️
Aivan mahtava Duo. Leffa oli hyvä. Taisi heistä tulla loppuelämän ystävät. Molemmat vetää todella hyvin. Kumpikaan ei toisen varjossa vaan samalla viivalla.
Vesa-Matti Loiri laulaa ja tulkitsee koskettavasti ja kertoo ikään kuin tarinaa laulaessaan. Myös Samulille tämä laulu sopii. Kaikesta näkee, että herrat ovat ystäviä ja eräänlaisia sielunkumppaneita.
Täysin selvä playback :DDD älä nyt viitti puolustella idoliasi, vaikka veskua ja samulia minäkin kannatan ja tykkään heidän musiikista niin pitää sitä vaan myöntää tosiasiat että tämä on vettä selvempi playback :)
En malta odottaa, että pääsen näkemään tämän kaksikon siinä Tie Pohjoiseen elokuvassa :) Kaverit menee katsomaan Twilight Aamunkoita niin mä meen katsomaan tuon :D
aivan mahtavat laulajat, mahtava biisi. kuunneltuani tämän ja studioversion yhtäaikaa jouduin pettymään ja toteamaan että pojat laulavat play backkina. oon pettyny, sori vaan.
vai että vesku ei vedä livenä sinä joka epäilet tarkista lääkityksesi ja käy veskun keikoilla tää on parasta mitä on kuultu aikoihin hyvå samuli tehkää lisää elokuvia ja musaa rok rok
Biisi number Uno. Yksi parhaista kotimaisista EVER. V:tun SÄÄLITTÄVÄÄ VETÄÄ PLAYBACKINA Idolsin tauolla. Missä NUORET (15- 25v) LAULAA IHAN OIKEESTI ! TODELLA SÄÄLITTÄVÄÄ ! Mikäli ei PYSTY/KYKENE livenä. PYSYY sitten poissa JULIKSUUDESTA.