Тёмный

Viiden Tähden Elokuvadivari - Tiukat figuurit, leffat ja muut oheistuotteet! 

Alterstream Media
Подписаться 1,2 тыс.
Просмотров 2,7 тыс.
50% 1

Ja taas jatketaan erilaisten divareiden kiertämistä ja nyt kun Ruotsin reissulta on vihdoin palattu, vuorossa on Tampereella sijaitsevan tiukkaakin tiukemman leffadivarin tarkastelu, eli kyseessähän on Viiden Tähden Elokuvadivari! Divarista löytyy lähes kaikkea metkaa tuotetta alan harrastajille, kuten figuureita, julisteita, sarjakuvia, kalentereita, sekä tottakai elokuvia.
Kierroksella on mukana Possession -videosta maailman maineeseen ponnahtanut Artturi Rostén ja vilahtaahan kameran edessä eräs muukin kanavalta entuudestaan tuttu hahmo. Jaksossa myös paljastetaan yksi tuleva jakso. Kierroksen päätteeksi sankarimme esittelevät mukaan lähteneet saaliit, joista mielelläni kuulisin myös teidän kommenttejanne hyvät ihmiset!
Mikäli jostain syystä kyseinen divari ei ole vielä tuttu, suosittelen vahvasti tutustumaan! Kertokaa myös omat kokemukselle Viiden Tähden Elokuvadivarista ja vinkatkaa meikäläiselle myös muista tarkastelun arvoisista leffamaailman mestoista, joissa voisin käydä heittämässä kierroksen kameran kera.
Ja jos tykkäsit videosta, tyrkkää ihmeessä peukkua ja ota kanava seurantaan :)
#elokuvadivari #elokuvat #figuurit #tampere
Tilaa kanava ja seuraa meitä myös Facebookissa ja Instagramissa:
/ alterstreammedia
/ alterstreammedia

Развлечения

Опубликовано:

 

4 окт 2024

Поделиться:

Ссылка:

Скачать:

Готовим ссылку...

Добавить в:

Мой плейлист
Посмотреть позже
Комментарии : 28   
@lihanuija
@lihanuija 2 года назад
Mainio video, ja kyllä Viiden tähden elokuvadivarissa tulee itsekin käytyä usein. Huikea mesta, jossa varsinkin vaihtoja tulee tehtyä paljon. Kiitos tästä piristävästä videosta jälleen. You Rock! 💪
@AlterstreamMedia
@AlterstreamMedia 2 года назад
Kiitos paljon! Lämmittää aina mieltä lukea tällaisia kommentteja 😊
@lihanuija
@lihanuija 2 года назад
@@AlterstreamMedia Pitää antaa palautetta, kun on syytä!
@unclenightmares1515
@unclenightmares1515 5 месяцев назад
uiuiuiuiuiuiujuijui artturii hieno mies
@AlterstreamMedia
@AlterstreamMedia 5 месяцев назад
Samaa mieltä kyllä!
@ThingComics
@ThingComics 2 года назад
Kaunista! Ja mahtavasti asiaa sekä infoa divarista ja keskustelua Artturin kanssa leffoista!
@AlterstreamMedia
@AlterstreamMedia 2 года назад
Kiitos! Ja oli mahtavaa, kun pääsit yllättään tuolla 😎
@kakekaijalin8892
@kakekaijalin8892 2 года назад
No nyt on mielenkiintoinen myymälä, pakko kävästä ens kerralla Tampereella!
@AlterstreamMedia
@AlterstreamMedia 2 года назад
Suosittelen todellakin käymään, kun Tampereelle eksyt 😊
@tseikeiknutipaa
@tseikeiknutipaa 2 года назад
Kesällä pitää taas käydä viiden tähden elokuvadivaris ostoksilla siellä on niin hyvää kamaa aina koskaan tyhjin käsin ei oo pois tarvinnu lähteä
@AlterstreamMedia
@AlterstreamMedia 2 года назад
Jep! Ehkä nähdään siellä kesän aikana 🥳
@tseikeiknutipaa
@tseikeiknutipaa 2 года назад
@@AlterstreamMedia näinpä voi sulta kysyä suosituksia että mitä todella kannattaa ostaa kotiin vietäväksi 😎
@AlterstreamMedia
@AlterstreamMedia 2 года назад
@@tseikeiknutipaa joo kysele ehdottomasti! 💪
@EvilVonRetee
@EvilVonRetee 2 года назад
Hyvä video mainiosta kaupasta! Pakko se on kesälomalla tehdä taas itsekin ekskursio Manseen ja leffadivariin. Teidän ostosten ehdoton kruununjalokivi oli tietty toi Pikkupojat 😁 Harvoja leffoja jonka vuorosanat osaa ulkoa, ainakin melkein
@AlterstreamMedia
@AlterstreamMedia 2 года назад
Kiitos! Joo Pikkupojat on kyl loistava pätkä! Pitääkin katsoa se taas pitkästä aikaa uusiks 😊
@tekoveriveljet
@tekoveriveljet 2 года назад
Uijuijui 🤟🤟🤟
@unclenightmares1515
@unclenightmares1515 5 месяцев назад
uiuiui tää on mun yks lemppareista, harmittaa vaan kun itse en pääse tommosiin paikkoihin :(
@TheCinescapader
@TheCinescapader 2 года назад
Pakollinen kohde aina kun käy tampereella ja aijai, Pikkupojat, löytyy VHS hyllystä
@AlterstreamMedia
@AlterstreamMedia 2 года назад
Toi on muuten kova sana vhs:na! Melki paras tapa katsoa tuo. Pitää kans saada vhs!
@Videospace
@Videospace 2 года назад
Ei ole Maanalaista mulla mutta ei kai sitä leikattukaan ole. En tiedä mistä kannen tekijästä artturi puhuu mutta eikös se tossa artturin kokoelmalla näy se Nightsatan VHS joka lienee se uusvanha kansi mistä puhe?
@AlterstreamMedia
@AlterstreamMedia 2 года назад
Oho! Yllättävää, et Maanalainen vielä uupuu. Mä voin heittää kommenttia myöhemmin, oliko kovisten pätkä 😎
@ArthurSalvation
@ArthurSalvation 2 года назад
Ei, vaan ne on noita Videotragen kasetteja, joihin kuvataiteilija X on tehnyt kansitaiteita (joita sunkin luona joskus ihailin). Joku tämän taiteilijan osasi joskus aikoinaan nostaa pintaan jossain kommenttikentässä Roskaleffat FB-ryhmässä. Multa löytyy hänen kynäilemänään Valuva taivas ja Huutoja yössä (jossa on mahtavan rupunen kansi!).
@tmntrpntl
@tmntrpntl 2 года назад
Voiko olla että lompakko keveni pelkästä videon katsomisesta? Voi olla.
@AlterstreamMedia
@AlterstreamMedia 2 года назад
Hyvä! Heti varmasti kevyempi olo?
@ironmaidanii1518
@ironmaidanii1518 2 года назад
Onko tietoa mihin kaikkiin leffoihin excaliburmedialla on julkaisu oikeudet.Tuossa esittelit ja kerroit että hitman ja hellbound olisi mahdollisesti tulossa hyvälläsäkää joten onko sulla näistä tarkempaa tietoa.Löytisikö jostain listaa tai tietoa?
@AlterstreamMedia
@AlterstreamMedia 2 года назад
Ei ole ikävä kyllä enempää tietoa. Ainoastaan tosiaan se, että pukkaavat ulos tuon tyylin pätkiä enemmän perustuen siihen, kuinka hyvin julkaisut myyvät.
@tseikeiknutipaa
@tseikeiknutipaa Год назад
pitääpä napata toi mad dog morgan matkaan kun mestoilla käy
@AlterstreamMedia
@AlterstreamMedia Год назад
Joo kannattaa ehdottomasti!
Далее
First contact: Videodome movie shop  Turku
45:45
Просмотров 2,1 тыс.
Обменялись песнями с POLI
00:18
Просмотров 1 млн
Тренд Котик по очереди
00:10
Просмотров 278 тыс.
Elokuvadivari ja vuoden 2024 ensimmäinen leffa!
13:32
Просмотров 1,8 тыс.
Halpa pelitietokone Kiinasta (USKOMATTOMAN HYVÄ)
12:03
Reaction To The Unknown World of Finnish Meme Music
19:53
Тест на Торможение
0:58
Просмотров 4 млн
Тест на Торможение
0:58
Просмотров 4 млн