Nyt on vuorossa toinen osa Viisi vinkkiä Androidille sarjaan. Tässä videossa kerron taas viisi yleisempää ja harvinaisempaa vinkkiä, jotka toivottavasti helpottavat älypuhelimen käyttöä.
Vinkki 1 - Pikavalikon kuvakkeesta suoraan valikkoon
Suurin osa tietää, että kun pikavalikon kuvaketta painaa, siitä menee jokin toiminto päälle ja pois. Osalle on varmasti hämärän peitossa se, että kuvaketta pitkään painamalla pääset kyseisen ominaisuuden valikkoon, esimerkiksi bluetooth-valikkoon.
Vinkki 2 - Kuvakaappaus
Kuvakaappauksen ottaminen on helppoa. Äänenvoimakkuus alas painikkeen ja virtapainikkeen yhtäaikaisella painalluksella saat otettua kuvakaappauksen puhelimesi ruudulta.
Vinkki 3 - Yötila
Ruutujen sinisävyinen valo illalla vaikeuttaa nukahtamista. Tämän vuoksi Android-puhelimissa on toiminto, jolla näytön värilämpötila muutetaan lämpimän suuntaan. Tämän pitäisi helpottaa silmien rasitusta ja nukahtamista.
Vinkki 4 - Google Kääntäjän keskustelutoiminto
Ulkomailla voi joskus loppua kielitaito kesken. Tällöin Google Kääntäjän keskustelutoiminnolla pystyt keskustelemaan suomeksi ja puhelin kääntää puheesi toiselle kielelle. Sama toimii myös päinvastoin.
Vinkki 5 - Musiikin tunnistaminen
Musiikin tunnistukseen on olemassa omia sovelluksiaan, mutta tämä toiminto löytyy myös Android-puhelimista Google haun alaisuudesta. Toiminnon saa päälle joko suoraan Googlen äänihausta tai lisäämällä widget aloitusnäytölle. Näin puhelin tunnistaa soitettavan kappaleen ja näyttää tiedot ruudulla.
Videon musiikki: Brings back the feelings (instrumental version) - Daniel Gunnarsson / Epidemic Sound
3 окт 2024