Mahtavaa, että tulit käymään kanavallani! Kanavalla jaan kokemuksiani samalla kun itse kokeilen uusia tapoja valmistaa loistavaa ruokaa (enimmäkseen kuitenkin kanavan nimen mukaisesti pihvejä). Kanavalla tulet näkemään kokkausta grillaamalla, savustamalla, pannulla, uunissa sekä myös muilla keinoin kuten sous vide -keittimellä. Laita kanava seurantaan niin pääset mukaani tälle matkalle kohti täydellistä pihviä.
Pihvimiehen kauppa kauppa.pihvimies.fi/
Seuraa minua myös muualla somessa missä näet mitä muuta mun keittiössä valmistuu sekä välillä myös behind the scenes -juttuja.
Tulipa testattua että saako todella halvasta naudan ulkofileestä pykälää tai paria parempaa pussikypsytyksellä. Paikallisen lihakaupan törkytarjouksista joskus palana ostanut ja kylmä tosiasia on ollut että halvalla saa halpaa lihaa. Mutta nyt pistin viitisen kiloa vähän alle 15 e kilohintaan tarjolla ollutta ulkofilettä pusseihin kuukaudeksi. Eikä meinaisi uskoa että on halvoista tarjouslihoista kyse, niin on mureaa :D Kyllä nyt kelpaa syksyn mittaan napata pakkasesta pihvejä pannulle.
Mikähä oli vikana ku eka kertaa eläissäni paistoin pannulla suht kunnon lihaa, eli ostin tammisen denver steakkia ja ei se ny iha nii hyvää ollu ku videoilta voi olettaa. Tuskin kokissa on vikaa jos eka kertaa ikinä paistaa muuta ku naudan jauhelihaa tai jotain possua :DD No täytyy harjotella vielä.
@@Pihvimies Iski nostalginen fiilis aivan toisesta ympäristöstä ku aikoinaan terästehtaalla olin töissä niin siellä semmosten kuulapuhallussiilojen "kattosäiliöissä" oli vastapainoilla toteutetut kannet joita pysty säätämään. Kierretankojen päässä oli neljä semmosta sylinterimäistä rautamöhkälettä joita pysty sitten tarpeen mukaan ruuvaileen, että sai sen vapaasti riippuvan luukun toimimaan oikein. :D Ei ollu kevyttä aukasta sitäkään kantta.:D
Mä olisin ehkä lykännyt sen meaterin mittarin sinne sisukkaan tuon rullan sisälle, niin sais sen sen ainaki just kohdalleen, ja kaikki ympärillä olis aikalailla kohdallaan.. Ja olisin sen ison antanut olla vaan, kun ne pätkät oli kumminkin ihan ok.
Siinä saattoi parin aika tiukan tapahtuman valmistelupäivän vähäiset unet ja tapahtuman hyvä meininki näkyä lopun maistelussa🍻😀 Mutta so what- seremoniamestari jaksoi viihdyttää kansaa yömyöhään ja jengillä oli kivaa ainakin palautekyselyn mukaan😀
näyttää hyvältä. Tuon hyväksyy varmasti myös nekin lääkärit jotka vouhottaa vieläkin vedoten niihin kivikautisiin suosituksiin NYT EI OO KOVAA RASVAA millä ei sinänsä ole mitään tekemistä suonien tukkeutumiseen uusimpien tutkimusten perusteella
Kalvolle riittää kun leikkaa pinnan ruutukuviolle, ei tarvia poistaa. Iberico noista ainut jossa paksuutta riittävästi, valitettavasti suomesta vaikea saada kunnollisia. Itse laitan pintaan vain suolan ja mustapippurin, kastikkeet sit pöytään. Savustuksen tykkään tehdä 4 1 1(+).