Olen Jussi Pennanen moottorikelkkailun ammattilainen Joensuusta. Kelkkailu on ollut harrastuksenani jo seitsemän vuotiaasta asti, mutta vasta 2009 aloitin FSX:n harrastamisen. Aluksi hypin ihan vaan omaksi iloksi, mutta myöhemmin olen pitänyt myös muutamia näytöksiä erinäköisissä tapahtumissa. Hyppimisen lisäksi temppuilen kelkalla myös muuten esim. käyn luonnossa ajelemassa ja hyppimässä (freeride). Kesäisin käyn silloin tällöin ajamassa vesillä (watercross) + kaikki muu mitä tulee keksittyä, kuten talven 2011 SM-Pituushyppy.
Kilpailut on jäänyt muutamaan snowcross-kisaan, joissa kävin ihan kokeilumielessä. Sijoitukset oli ihan hyviä noin ensikertalaiseksi, mutta liian hankalaa ja arvokasta harrastaa snowcrossia ja moottorikelkka-freestyleä yhtä aikaa, joten päätin keskittyä toiseen. FSX- kisoihin osallistuminen kiinnostaisi.
On ehkä ollut joku toinen vene? En ole Kontiolahden satamasta vielä laskenut/nostanut. Mulla on lähempänä kotoa toinen ramppi niin ei tule tuolta vesille lähettyä. Kiitos, On kyllä mieluisa ja komia 🙏🏻
Kiitos🙏🏻 Kun on haaveet niin ne voi toteutua joku päivä. Mutta joo, pärjää kyllä helposti pienemmällä ja joissain tilanteissa pienempi vene ja kone on etu. Pitää vaan päättää mitä haluaa ja miten ja missä kalastaa. Sen pohjalta valita sopivin paketti👍🏻
En ole oikein mitään budjettia sille laittanut. Viimevuonna ostin veneeseen kaiken mitä tarvitsin ja nyt siirrän ne tuohon uuteen. 3 x näyttöjä, 2 x livenä, kaiku ja lisukkeet. Moottoriksi valitsin Mercuryn Pro XS 150💪🏻. Maksimit tottakai 😉 Kuullut myös että maksimit veneeseen valittava. Vaikka näistä vene jutuista vielä oikein mitään ymmärräkkään 😇
Kyllä niissä riitti vaikka vähän kyllä aluksi epäiltiin. Muistaa vaan reitin suunnitella, niin että on tankkaus pisteet tietyn matkan välein. Hyvä olla myös jollain lisä kannu mukana kaiken varoilta.
Tuli mieleen tuosta kireydestä että voiko matto olla liian löysällä vaikka matto ei hyppis yli? Ja onko siitä haittaa? Kuullut ja lueskellut vain sanottavan että voi hyppiä yli tai matto mennä pussille
Hmm... No periaatteessa jos se ei hypi yli eikä kuulu sellaista jyrytystä telastosta kun kaasua antaa niin ei siitä minusta ole haittaa. Mutta tottakai ei liian löysällä kannata pitää pitkään. Kun varsinkin jos ei ole läpivetävät vetopyörät vetoakselissa niin sitten voi herkästi hyppiä yli maton "vetonappuloista" ja ne alkaa kulumaan. Kun löytää sen hyvän optimi säädön niin matto rullaa kevyesti. Se sitten vaikuttaa jo ihan kelkan polttoaine kulutukseen ja varsinkin syvänlumen kelkassa ajettavuuteen.
Kiitos🙏🏻 Parhaani mukaan koitan tehdä näitä ja opetella👨🏻🏫 No hei! Ei kannata, kun onhan niitä isompiakin ja hienompia aina. Mutta kyllä on pakko rehellisyyden nimissä sanoa että on nyt ollut kyllä mahtavaa touhuta omassa tallissa jossa on tilaa. Tilaa kun ei koskaan ole liikaa.
Taitaa näitä vaivoja olla vähän jokaisessa kelkka merkissä ja mallissa. Vai miten se olikaan sen hanskalokeronkannen kanssa? 🤔 No onneksi näihin tulee päivityksiä ja puutteita/kehitettävää havaitaan niin tulee päivityksiä. 👍🏻
Joo, näitähän sattuu aina ja niitä parannellaan kun huomataan virhe. Eihän tuohonkin tule päivitys tulevissa malleissa. Onneksi noita nyt ei joka reissulla mene ja tuo teippi patentti auttaa.
Itse lämmitin puhaltimella hiukan kelkan runkoa sekä kilpeä. Sitten vain liimasin kaks puoliteipit rekkariin ja länttäsin kylkeen kiinni. Tein tän homman pakkasessa. Ja onne vain pysynyt paikallaan.
Okei, eli kyllä sen voi laittaa siis vaikka vaikka ulkona kuhan vaan muistaa lämmittää liimattavat pinnat tai teipit. Itsellä tuo liimaus piti hyvin ainakin ekan reissun :)
Lumoniten hinnat ovat aika kasku, kun valmistaja ei edes ilmoita mitä lediemittereitä käyttää lampuissaan. Armytekin lamput ovat 2/3 hinnasta ja tutuilla aika karussa käytössä kestäneet vuodesta toiseen. Itse käyttänyt Wurkkos :n valoja nyt joitakin vuosia ja esim. HD20 mallin saa ~30€ hintaan jossa valoteho sekä korkea laatu murto-osa tuosta ylihintaisesta lumonitesta.
Kiitos hyvästä vertailusta ja vaihtoehdoista. Varmasti markkinoilta löytyy paljon hyviä lamppuja. Itselle mitä on sattunut näitä peruslamppuja niin onhan niillä nähnyt eteensä, mutta on noissa Lumoniten lampuissa ollut vaan jäätävä ero niihin nähden. Niin siihen nähden oma kokemus on ollut todella positiivinen noitten suhteen ja olen itse ollut valmis myös siitä erosta vähän enemmän maksamaan(laatu maksaa). Tämä on siis oma kokemus ja näkemys.
@@iikkakonola Ilma hinnassa riippuu varmasti paljon siitä mihin vertaa? Pitäisi verrata keskenään saman valotehon ja ominaisuudet saavuttavat lamput. Sitten niitten hintoja. En tiedä millainen on sitten sinun ledi mihin vertaat jos tuo noissa käytetty on alitehoinen? Luulen että se on jo vaarallinen kun tuonkin kanssa palaa pinnat jos täydellä teholla jää lamppu osoittamaan samaa kohtaa pitkäksi aikaa🔥🫣 Mutta kuten sanoin jo aikaisemminkin niin on varmasti hyviä lamppuja muitakin👍🏻
@@tesaro84 En minä tiedä, mutta näyttihän sinne menijöitä olevan jononaan, kun viimeksi raja aukesi🤷🏻 Mutta ymmärrän kyllä jos pitää päästä käymään esimerkiksi sukulaisten luona.
Kyllä ne nyt on ollut katkolla tuonne itään ja ei tietoa tuleeko milloin takaisin. Veikkaan ettei nyt ihan heti🤷🏻♂️ Tärkeintä olisi että tilanne normalisoituisi.
En oikein ymmärrä miten tämä kommenttisi tähän videoon liittyy... Mutta olen kyllä samaa mieltä että sota pitäisi saada loppumaan! Itsellä on tuttuja ja jopa sukulaisia molempien osapuolien puolella, mutta itse olen kyllä täysin suomalainen vaikkakin useampaa kieltä taidan. Mutta tuskin se minusta tekee tai monesta muustakaan kansalaisuuteen tai kieleen katsoessa pahaa tai tappajaa. Itse tykkään kelkkailusta ja olen päässyt sen parissa käymään erinäköisissä paikoissa ympäri maailman ja haluan näyttää ja kertoa näistä paikoista muillekkin. Rauha maassa🙏🏻
@@JussiPennanencom @JussiPennanencom Niin kauan kun ihmiset ei ymmärrä Venäjän ja venäläisten liittyvän sotaan ja olevan suurin syyllinen tappamiseen. Venäjän raakalaismaiset hyökkäykset naapurimaihin jatkuu. Maan Johtaja on vastuussa kansalle. Kansa on vastuussa kuka on Johtaja. Tappajien palvelijat eivät ole kovinkaan paljoa parempia kuin itse tappajat. Menkää venäläiset takaisin kotiinne niin sota loppuu Ukrainassa samantien.
Eli sinun mielestä sotaan on syypäänä kaikki venäläiset? Mitenkäs sitten sodat muualla? Nytkin taitaa olla aika monta muutakin sotaa menossa. En usko että kansa sotimaan haluaa missään näistä. Uskon vahvasti ettei näissä ole monellakaan mitään tehtävissä vaikka halua olisi. Et hyvä ymmärtää realiteetit. Mutta täällä tästä keskustelu ei valitettavasti auta tähän. Ikävä kyllä :(Pidetään keskustelu videoon ja kelkkailuun liittyvänä).
Maisemat on kyllä mykistävät ja niitä riittää, kun vaan kelit sattuu kohdilleen☀️ On tiettyjä alueita missä ei saa ajaa ja siksi onkin hyvä olla opas mukana. Ihan jo senkin takia jos sattuu jotain niin osaavat heti toimia. Minä järjestän itse näitä reissuja tuonne yhteistyössä Carl Kusterin paikan kanssa, jos vaan porukkaa on tarpeeksi lähdössä. Ei kun yhteyttä vaan jos kiinnostaa niin katsotaan olisiko tarpeeksi lähtijöitä👍🏻 Voi laittaa suoraan sähköpostia: jp"@"jussipennanen.com Voit myös katsoa suoraan itsekkin reissua ja pakettia heidän sivuiltaan: carlkuster.com/winter/
Niin hienoa meininkiä! Tää on mulle sellanen kerran elämässä haave jonka aion joskus toteuttaa enkä pelkästään haaveilla. Laitanpas muistiin 😁@@JussiPennanencom
Vaihtelevat kelit on just parasta, kun saa monipuolista tuntumaa ja eri keleissä oppii erinäköisiä kikkoja ja tyylejä ajaa. Itse tykkään myös suojakeleistä. Pääasia että saa vaan ajaa 👍🏻
Hei Jussi! Mikä ero on Ravella ja xterrainilla? En oikein ole saanut kiinni tästä erosta, vaikuttavat sisarmalleilta. Nyt ajossani on -23 Rave, mutta tätä ostaessa jo pohdin xterrainia, kuten pohdin edelleen. Mikäli menee 2 tahdilla, niin mistä ne erot ajoon ja käyttöön syntyy lyhyesti kerrottuna? Pohdin tässä jatkaako millä mallilla kun vaihto tulee ajankohtaiseksi. Ei toki liity Shredderiin, mutta nämä on kuin Nokia 3510 ja 3510i :D
Moi, melkein noitten kelkkojen välillä paras kun kysyy joltain joka noilla on ajanut ja tietää niistä enemmän. En osaa juuri noista sanoa mitään. Mutta ehkä tuossa miettisi taas kerran sen kautta millaista ajoa oma ajo on pääsääntöisesti. Enemmän reittiä vai sekalaista ajoa. Jos jälkimmäistä niin ehkä tuo Xterrain parempi.
Oli kyllä hyvä ja mukava ajaa. Vaikka onkin pieni motti niin teho tuli pirteästi ulos ja riittää kyllä hyvin ajamiseen. Toki sitten jos haluaa kikkailla ja keulia sekä käännellä keulat pystyssä ympäri niin pitää suunnitella tarkkaan paikka. Mutta kyllä nekin onnistuu vaan ei ihan niin helposti koneen puolesta vaatii kuskilta enemmän taitoa ja päättävyyttä. Tosin isommalla motilla kelkka hoitaa tuon helpommin, mutta jos ei ole kuskilla taitoa tarpeeksi niin lopputulos voi olla sama. Mutta kyllä se on hyvä kelkka ja ehdoton vaikka juuri ensimmäiseksi kelkaksi harjoitteluun. On kevyempi viedä ja vähemmän voimia vievä sekä rauhallisempi ajaa varsinkin alussa kun kaasun kanssa on opettelua.
No niin eikun vaan reissuun ja vuorista nauttimaan. Muistakaa kuitenkin varustautua ja tutkia etukäteen alueita. En kyllä osaa sanoa tuohon saako, joskus siellä on kyllä tainut jotain saunatelttoja näkyä, mutta tuo ulkona leiriytyminen voi olla parkkiksella ja tuossa alueella kiellettyä. Mutta kannattaa varmistaa hotellilta varmasti osaavat jotain sanoa. Ps. On siellä mökkejä ja hotellejakin ;) Vaikka itse olenkin sissi inttiajoilta niin ei se telttamajoitus hotellia tai mökkiä voita ;D
Pari talvea 3” lapulla ajaneena, allekirjoitan aikalailla tuon 64mm ja 3” lapun eron, kun viime reissulla pääsin niitä ajamaan ristiin. 3” lapulla kelkka etenee paremmin kun vauhti vain pysyy päällä, mutta jyrkässä rinteessä vauhdin hidastuessa 3” lappu alkaa kaivamaan enemmän kelkkaa pystyyn. Helpossa avonaisessa maastossa aloittelijan ehkä helpompi ajaa 3” lapulla, mutta kun mennään jyrkempiin teknisiin rinteisiin, alkaa 64mm käytös muuttumaan helpommaksi ajaa tarkasti. 3” lapulla joutuu pumppailemaan kaasua vaikeissa hitaasti ajettavissa paikoissa enemmän kuin 64mm, jolloin riskinä että vauhti hidastuu liikaa ja eteneminen muuttuu pystyyn kaivamiseksi. Ja kokemukset perustuu 3900 pituuteen. Nyt nimenomaan olisi houkuttanut tuo DS malli 64mm lapulla, mutta eihän sitä nyt sitten ole saatavilla😬 Miksi pitää ambassadöörejä jos kelkat eivät ole edes heidän mieltymyksien mukaisia🤷🏼♂️ Alkaa muistuttaa erään toisen merkin touhua, että 20k€ kelkka pitää vuodesta toiseen rakentaa uusiksi jotta siitä saadaan mieluinen. Amerikka edellähän tässä valinnassa varmastikkin mennään, niin voidaan suomipojan kelkka tarvittaessa lähettää Amerikan Joelle😃
Hyviä pointteja ja kokemuksia. Tuo pumppaamisen tarve 76mm lapulla tulee ehkä enemmänkin siitä kun tulee pientä yli kaasutusta jota näkee valtaosalla kuskeista meillä täällä tykätään monesti kaasuttaa reippaasti että kelkka kaivaa kunnolla ja on syvällä lumessa jolloin tuo ison kaasun antaminen on vähän pakkokin jos haluaa että liikutaan. Mutta jos sen kaasuttaisi heti pintaan ja naputtelisi pikku kaasulla rauhassa siinä lumen pinnassa ei tätä rajua pumppausta tarvitsisi. Toki sama tulee vastaan myös 2,5" kanssa, mutta se ei kaiva kerta rykäisyllä niin syvälle ja pysyy tämän takia paremmin pinnemmassa ja samalla kun kelkan kulma ei mene niin pystyyn se ei tarvitse niin paljoa kaasua edetäkseen eikä niin rajua yli kaasutusta tule. Tuo 3" toimii parhaiten kun on oikein pehmoista puuterilunta niin siellä se kauhoo kevyttä höttölunta tehokkaasti ja antaa näin työntövoimaa paremmin mitä 2.5" matto. Kiitos palautteesta välitän sen meillä eteenpäin tehtaalle. Tuohon tuon mattovalinnan pois jäänti on varmasti seurausta yksinkertaisesti siitä että ei ole kysyntää. Jos en väärin muista niin viime kaudelle tilattiin pääsääntöisesti RE malleja ja DS malleja todella harvoja ja nekin jotka tilattiin olivat tottakai kansan suosimalla 3" matolla. Tämä tottakai johtaa siihen että oletetaan että sille ei ole kysyntää ja jätetään se pois valinnoista kun jo muutenkin niitä on paljon (helpotetaan kauppiaiden ja asiakkaiden valintamahdollisuutta). Mutta tuo on varmasti se isoin syy. Sitten tuo Amerikka vaikuttaa asiaan varmasti toisena pienempänä osana kun sinne menevät laitteet varmasti ovat isommaksi osaksi 3" lapulla kun siellä sille on enemmän käyttöä ja se on suositumpi niin järkevämpi myös niitä tehdä ja viedä sinne.
Yks lamppuset Boruitit on halpoja ja kestäviä työkäytössä kun valoa tarvii vain lähelle kohteeseen. Ja kun samaan hintaan ns laatuvehkeiden hinnalla saa kaks tai kolme noita kiinalaisia. Työnantajan ostama Varta lamppu on kalliimpi mutta valoteho akku täynnäkin ihan surkea ja akku kestää todella vähän aikaa. Eihän lampulla ole tarkotuskaan koko maailmaa valaista vaan sen kohteen mitä esim työssä tekee tai maastossa kulkee
Kyllä nämä Kiina lamput asiansa ajaa ja siellä hyviä vaihtoehtoja on sekä kyllä niillä tulee toimeen. Lähinnä tässä oli oma kohtainen kokemus näistä lampuista ja eroista. Valotehon lisäksi näissä havaitsee halposti laadullisia eroja esimerkiksi viimeistelyssä, virheissä, materiaali valinnoissa. Olen huomannut että nämä isommat merkit tuottaa tuotetta jossa on vaan hyvät katteetteet välittämättä millainen se tuote sitten lopulta on. Vähän ajatusmallilla lapppu kuin lappua 🤷🏻♂️ Kiitos kun toit esille tuon merkin niin saadaan tähän kasattua toimivia vaihtoehtoja helpottamaan muita valinnoissa.
Ite olen tuhlannut rahaa noihin kiinan "ihme"lamppuihin varmaan yhden tai jopa kahden Compass R :n verran mutten enää. Akujelppi suositteli Lumonite Leaderia ja samalta istumalta tilasin. Olihan se kallis, mutta kannatti. Näkköö savotoija marras- joulukuussa pikkasen paremmin, kun tätä valoisaa aikaa ei ole liian paljoo..
Joo, aina se pitää kokeilla noita vaihtoehtoja, mutta lopulta sitten kun ottaa kunnon testatun käyttöön niin ainakin itselle tulee sellaisia "ahaa" elämyksiä ja totean itselleni että saakeli kyllä niissä on eroja! Tuo Lumonite Leader on kyllä kingi! Sillä jos ei näe niin ei sitten millään ;)
Pahoittelut myöhäistä vastausta. Tuossa vastasikin jo alla joku tähän. Eli tosiaan tuo on Leader malli. Tuossa on kyllä älyttön tuo valoteho, jos haluaa nähdä pimeässä eikä tuo koko haittaa niin ehdoton valinta.
Kiitos 🙏🏻 Se näyttää sivusta aina vähän erillaiselta oli noita tarttunut nauhoille enemmän kun kamera oli ollut päällä ahkerammin noissa kuin onnistumisissa. Harmi kun niitä sun muutamia sivuttain liitoja ei nauhalle kukaan kuvannut. Ens kerralla sitten enemmän niitäkin 👍🏻