Miksi noita sivumuurauksia ei tehty lämpöä varaavista tuli tai hormitiileistä. Tein äkkinäisyyttäni niin. Takkasydämen taakse ladoin tyhjään tilaan hormitiilet. Ne varastoi lämmitysaikaan lämpöä. Samoin toinen sivuseinä kuumuu melko lämpimäksi. Takasta tuli myös osittain varaava. Toimii suunnitelman mukaan. Takkasydämessä on myös hormipelti, vanhan takkapellin lisäksi.
Menihän se ammattimiehiltä näppärästi. Itsellä ekakertalaisena oli hieman hankalampaa. Hormiputken asennus mutkikkaampi juttu. 🤣🤣. Nyt tässä istuskelen takan lämmössä.
Kannattaisko uuden leikkurin pohja massata? Ajattelin kun edellinen leikkuri ruostui täysin, briggen moottori tuntui kyllä että olisi mennyt viä toisetkin.
Ja tää on vanha hml laaturemontitn aka nykyisen vesivekin touhua ja miksi hämeen laaturemontti ajettiin alas no oli noin 1000 oikeus käsittelyä päällä laatu virheistä
Olen pari kertaa vuokrannut juuri tuollaisen koneen, toimiva laite, jos terät eivät ole pahasti kuluneet. Keruupussilla ei tee mitään, sillä jos nurmikko on edes muutaman vuoden vanha, niin tuo poistaa siitä KÄSITTÄMÄTTÖMÄN määrän sammalta, kuivaa ruohoa ja silppua pinnasta. Itse ajoin 4 kertaa saman alueen, siis pitkin ja poikin, ristiin rastiin. Tuon silpun poistamisen etu on siinä, että sen jälkeen ravinteet pääsevät lähemmäs ruohon juuria. En ehkä käyttäisi tuota ihan ensimmäiseksi keväällä, vaan antaisin ruohon toipua talvesta, leikkaisin matalaksi ja sitten tuolla koneella. Kun silpun on saanut pois, kylväisin varmaan lisää siemeniä koska ainakin itse perustanut nurmikon turhan vähällä siemenmäärällä...
eikö urakoitsijalla ja tilaajalla tullu mietittyä otetaanko vanha pois ja tehtäis kokonaan uusi katto? Tämmöstä paskaa ku kattoo niin toivottavasti kukaan ei tilaa kattotöitä :D
onko tämä paloturvallinen? autotalliin kun ei saa ihan mitä vaan laitella,sitten täytyy muistaa omistajan myös ilmoittaa verottajalle että on tullu lisää lämmintä tilaa,tuommoinen kun tuli itselläkin eteen jos olis eristetty.
Määritteleekö mikään standardi millainen lopputuloksen tulee olla. Esim. mikä on minimi sisä halkaisija eri viemäreille, wc,keittiö, pesuhuone.Pinnoitus pienentää halkaisijaa sekä liitosten ja käyrien alueen rypyt ja helmat ,joita ei ilmeisestikään saada hiottua. Muutamat asennus videot,ei mainoksia, katselleena näyttää siltä että huomattavatkaan poikkeamat eivät ole asennusfirmojen mielestä ongelmia.