@@harrilaamanen5910 "Ainoana länsimaana suomalaisvaltuuskuntaan kuului edustajia politiikan koko kentältä, yli 60:stä eri järjestöstä - kommunisteista kokoomukseen."
Kunnioitettavaa, että Ben uskaltaa kritisoida Israelin toimia (1:02:53). Minun äitini on syvästi uskonnollinen ja kieltäytyy uskomasta, että Israel voi koskaan tehdä mitään väärää >_
Täällä myös kuuntelee Benkun ikätoveri, joka kyllä tunnisti Tiikerihain yms. kappaleet. Tykkäsin Beatlesista ja Marionista. Suomettumisen aika näkyi ehkä 1970 luvulla, jolloin taistolaiset riehui täällä.
90‰ suomalaisista on DNA tasollakin jo venäjänvastaista normaalia ihmiskuntaa, sitten on erikseen nämä vammaiset ja älykkyydeltään vähäosaiset idiootit jotka ihannoi sitä paskaa.
Riku Nieminen vieraaksi! Näyttelijästä tullut poliitikko, vaikka ei omaan puolueeseen kuulukkaan, eikä samat arvot hänen kanssa kohtaa, niin se siitä tekeekin mielenkiintosta, koska näyttelijänä hän on yks lemppareista, ja muutenkin hän on kova jätkä
Pakko antaa pieni huomautus Benille kun hän sanoi Natoon liittymisestä että "kyllä siinä kävi niin että ensin Suomen kansa muutti kantaansa ja hallitus tuli perässä", että vaikka en missään nimessä tue Marinin hallitusta niin noinhan sen järjestyksen kuuluukin mennä demokraattisessa valtiossa. Ei Suomi oo mikään diktatuuri missä hallituksen kuuluu tehdä päätökset välittämättä kansan kannasta vaan hallituksen tehtävä on ajaa kansan etua ja tehdä päätökset myös kuunnellen kansan kanta asiaan, varsinkin kun on kyse tällaisesta asiasta missä puhutaan nimenomaan kansan turvallisuudesta. Sitä on demokratia. Ehkä hallituksen pitäiskin kuunnella vähän enemmän mitä kansa tarvii ku suurin osa ministereistä on täysin vieraantunut normaalin kansalaisen tilanteesta ja elämästä. Mun mielestä Suomi sais ottaa mallia Sveitsistä tai vaikka Jenkeistä missä kansa äänestää kaikkien lakimuutosten puolesta tai vastaan, se olis edes pieni askel lähemmäs oikeaa demokratiaa
Taisi kansa puoltaa natoa jo kauan ennemminkin,mutta taisi olla kielletty puheenaihe?poliitikkojen ja journalistien mielestä?opin lukemaan v.1972.eipä maailmaani ole ryssiä kaivattu!
Ja hyvä muistuttaa, että kun niinistö väittää aina puoltaneensa natoa nii sehän ei pidä paikkansa. Vastusti sitä viimeiseen saakka ja kytkimellä seiso. Stubb ja haglund oli tekemässä siitä eduskuntavaali aihetta, nii Niinistö soitti ja sano että parempi ettei siitä mitään aihetta kannata tehdä. Sama oli haavistolla ja sannalla.
Tuohan on sitä venäjän propagandaa. Venäjä muodostaa oikeastaan kaikille vakavan uhan uhkailemalla suomea ja muita. Vielä kehtaavat väittää heitä uhataan vaikka tekevät sitä itse muille. Kehen tuo propaganda menee edes läpi.
Ja kysyisin vielä millä tavalla agressiiviseksi. Liittymällä natoon? Eikö muka sais eihän venäjä voi päättää meidän asioista suomi on suvereeni itsenäinen valtio.
vaikka vastaisi ei sillä ole enää mitään voimaa suomeen. venjän armeija on jo pelkkä vitsi mailmalla ja suomi on vahvempi maa kuin ukraina eli ei ole mitään pelkoa venäjästä enää suomelle ikinä. pellevaltio ja konkurssikypsä kommari huuhaa surkkis enää.
@@tuomassuokas Periaatteessa itsenäinen valtio saa päättää itse puolustus ratkaisuistaan, mutta käytännössä ei, jos naapurissa on suurvalta eli myös Kuuba on ollut aika rankan painostuksen ja USA:n järjestämien vallankaappausyritysten kohteena valittuaan "väärän" puolustusratkaisun.
@@JereEp-tl6ke siis oletko sitä mieltä että juutalaiset kollektiivisesti vastuussa palestiinalaisten tilanteesta ja näin ollen Antisemitismi on tässä suhteessa hyväksyttävää? Jos olet tätä mieltä niin sinä olet yksinkertaisesti vain antisemitisti. Todellisuudessa Sinulle palestiinalaisten oikeudet ovat toissijaisia asioita
Suurlähetystöjä voidaan käyttää tukikohtina terroristisiin hyökkäyksiin. Viime näin on tapahtunut esimerkiksi Libyan suurlähetystön kohdalla Lontoossa 1984 .
kun Ukrainan sota alkoi, niin etsin paikkaa, josta saisin rintanappeja Ukrainan lipun väreissä. Rauhan Puolustajat oli yksi taho ja tilasin sieltä useita nappeja. Menin paikalle (seinät täynnä kirjoja ja hämyinen usvainen entisen asunnon muodostama toimisto) ja kas, löysin ihmisen. Sain rintanapit ja kysyin kauanko kesti tehdä kun näin halpoja olivat, niin pitkä katse ja emme me rahasta tätä tee ja napit tulivat Kiinasta. Olisipa ollut kotimaisen tahon tekemiä, mutta ei. Olisipa ollut rahan tarve, mutta ei. Jostain sinne rahaa ilmestyy ja ei puutu kuin katosta roikkuva ilman siirrin, notta oltaisiin Casablancassa.
Tuohon kysymykseen uran kestosta, jos ottaa vastauksen ja asettaa rauhanliiton ja Neuvostoliiton kohdille Yhdysvallat ja ja NATOn niin kuvaa hyvin tätä aikaa. Eli suomettuminen jatkuu, kohde vaan vaihtui...
En haluaisi tätä sanoa, mutta luulen että Benin tulee kiittää Neuvostoliittoa siitä että hän on edelleen olemassa. Jos natzeja ei olisi silloin pysäytetty niin olisiko meillä BEN-TV.tä? Toisaalta oliko mitään kaustia edes, vai vain poliittisia vankeja? Noh, nyt EU on natzisaksa ja Neuvostoliitto 2.0 yhteensä.
Lisäselvityksenä niille joilta kommenttini meni ohi: Nimenomaan Neuvostoliitto vapautti Ben Zyskoviczin isän natsien keskitysleiriltä. Tämmöisen tiedon olen saanut. Korjatkaa jos olen väärässä.
Muistuttaisin että Puolassa vainottiin Saksan jälkeen enemmän juutalaisia ennen sotaa ja siellä oli pogromeja jopa sodan jälkeen jossa kuoli yli 1000 juutalaista.
@@IZMyTube_Outrage Muistuttaisin että Puolassa vainottiin Saksan jälkeen enemmän juutalaisia ennen sotaa ja siellä oli pogromeja jopa sodan jälkeen jossa kuoli yli 1000 juutalaista.
Molotov-Ribbentrop sopimuksessa ei Juutalaisia ensisijaisesti ajateltu, joten ei tarvitse Benin neuvostoliittoa kiittää. Jännää miten Venäjän näkökulmasta kaikki on nazeja jotka eivät ole samaa mieltä Putinin kanssa.
Ben 44 vuotta ja vain huutelija kova palkkiota nauttii, ja mitkä ovat saavutukset, Suomen velka, kallis sähkönsiirtohinta, ja tiestön alasajo, aivan fantastista.
Oletko siis sitä mieltä että Ben ja Kokoomus olisi syyllinen yksin sähkönsiirtohintoihin, valtionvelkaan ja infran huonoon kuntoon? Miksi persujen lupaus alle 2 euron bensan hinnasta ei ole totuttautunut? Vaan polttoaineen ALV nousee tämän hallituksen takia.
siihen kun pistetään päälle piilotetut factat, itse sanoi kun eduskuntaan pääsi että muut rahoitti ja vuodessa huijas itelleen pari miljoonaa kun pääsi eduskuntaan oli pankkitilillä 20 markkaa kukaan rehellinen ei 2 miljoonaa saa vuodessa muuten kuin varastamalla ja kieroilemalla kansan rahoista itselleen. eli täysin huijari koko mies alusta lähtien ollut joko KGB tai yritykset rahoittaneet koplailuineen tuon miehen elämän. ns, korruptio keisari ollut alusta lähtien.
Sanoilla on painoarvoa ja jos kyseessä on SSmerikka kyseessä ei ole miehitysjoukot,kansanmurha,joukkohauta,propaganda,pettäminen. Ben-genren fanit jakavat suurpääoman ilosanomaa.
Äläpä ainakaan puhu minun puolestani mitään ja mitä kannatan. Kannatan aivan eri asioita mua ei voi katekorioida mihinkään jonkun ihmisen tai poliitikon aatteeseen. Olen uskovainen HeavyMetall diggari. En kannata mitään Hallituksia,en Putinia enkä luota pätkääkään enää myöskään Eu poliitikkoihin,en Usa:han enkä enää edes Suomen Presidenttiin. Kaikilta poliitikoilta yli puolet palkasta pitäisi ottaa pois ja köyhiä auttaa enemmän. Koko maailman kansalaisten tulisi herätä siihen että meidän johtajat on sotahulluja ja rahan ahneita.😿😈
@@anilsomanirahul sinä taidat olla juutalainen kun niin paljon puolustelet minua lohduttaa ajatus että sinun kaltaisia ja luultavasti sinun esi-isejäsikin on sorrettu ja tapettu tuhansien vuosien ajan😎
@@anilsomanirahul Ja tämä jutku väittää tässä että Hamas aloitti tämän tyhjästä ja Israel olisi ollut ihan viaton mutta asia ei näin ole ollenkaan koska Israel on sortanut Palestiinan kansaa jo 80 vuotta joten Israel kyllä on kaikkea muuta kuin viaton tähän Lokakuun hyökkäykseen. Haifa massacre - March 6, 1937 Jerusalem massacre - Dec 6, 1937 Haifa massacre - March 27, 1938 Haifa massacre - July 6, 1938 Jerusalem massacre - July 13, 1938 Jerusalem massacre - July 15, 1938 Haifa massacre - July 25, 1938 Jerusalem massacre - July 26, 1938 Balad al-Sheikh massacre - June 12, 1939 Haifa massacre - June 19, 1939 Haifa massacre - June 20, 1947 Jaffa massacre - Dec 12, 1947 Abbasiya massacre - Dec 13, 1947 Al-Khasas massacre - Dec 18, 1947 Bab al-Amud massacre - Dec 29, 1947 Jerusalem massacre - Dec 30, 1947 Balad al-Sheikh massacre - Dec 31, 1947 Deir Yassin massacre - April 9, 1948 Abu Shusha village massacre - May 9, 1948 Tantura massacre - May 22, 1948 Lydda massacre - July 1948 Qibya massacre - Oct 14, 1953 Al-Dawayima massacre - Oct 29, 1948 Kafr Qasem massacre - Oct 29, 1956 Khan Yunis massacre - Nov 3, 1956 Rafah massacre - Nov 12, 1956 Abu Zaabal factory bombing - Feb 13, 1970 Sabra and Shatila massacre - Sept 16, 1982 Al-Aqsa Mosque massacre - Oct 8, 1990 lbrahimi Mosque massacre - Feb 25, 1994 Qana massacre - April 18, 1996 Jenin massacre - April 3, 2002 Qana massacre - July 30, 2006 Gaza Strip massacre - August 5, 2022 Jenin massacre - January 26, 2023 Jenin massacre - July 3, 2023