Mukava katsoa näitä laadukkaasti tehtyjä viedeoita. Meillä ensimmäinen kesä karavaanarointia takana, paljon nähtiin ja vielä enemmän jäi näkemättä. Näistä teidän videoista on ollut paljon hyötyä ja iloa. Jäämme odottamaan uusia tuotoksia, itsellämme muistiinpanot päiväkirjatasolla ehkäpä josku videoitakin.
Kiitos paljon! Mukava kuulla, että videoista on ollut apua! Nähtävää riittää aina ja kyseisillä kulkupeleillä pääsee kyllä hyvin nähtävien paikkojen äärelle. Suosittelen myös kuvaamaan videoita. Niistä jää hyvät muistot vähintäänkin itselle. Tämän kesän Euroopan reissun videot tulee joskus kunhan ehdin niitä tekemään. Sen verran ollut tässä muuta projektia, että ei ole vielä ehtinyt niiden pariin. Onnea vielä uuden harrastuksen johdosta!
Harmi homma. Kalajoella ei ole asiaan osaa eikä arpaa, mutta bestin kanssa teen kyllä yhteistyötä. Lähinnä kuvannut heidän käyttöön videoita, joita en ole tietenkään omalla kanavalla julkaissut, koska ne on olleet selkeästi bestin videoita. Besti ei kuitenkaan ole pyytänyt tämän videon julkaisua kanavallani, vaan ihan omasta tahdosta julkaisin, koska tämä on "minun video". Video on ihan omaa (hyvää tai huonoa) "taiteellista" luomusta ja ainoastaan lopussa on mainos. Ketään ei kuitenkaan tunnu häiritsevän youtubessa pyörivät automaattiset mainokset? Minusta on vähän kuitenkin outoa, että videon tekijöiden odotetaan tekevän satoja tunteja työtä ilman, että siitä saisi koskaan saada mitään korvausta. Oliko tämä tilaustyö? Kyllä ja ei. "Kyllä" siinä mielessä, että tiesin saavani pienen korvauksen kun annan videon heidän käytettäväkseen. "Ei" siinä mielessä, että kukaan ei koskaan pyytänyt mitään tietynlaista videota enkä lähtenyt tuonne kuvamaan vaan lomailemaan. En tiedä olisiko tätä taustaa nyt ollut tarpeellista avata, mutta olkoon nyt näin.
Vapaus tässäkin vallitkoon. Itse arvostan kaikkea hyvää tekemistä. Petteri mielestäni vääntää tosi hyvin näitä videoita. Näistä on hyvä ottaa oppia omiin harjoituksiin, vielä en ole saanut mitään ulos ja tubettamisessa on myös tämä kaupallinen kulma asioihin.