Karsastan sanaa sukupuolivähemmistö. Sukupuolen osalta ihminen ei voi olla vähemmistössä, koska miehiä ja naisia on puolet ja puolet. Pitäisi puhua sukupuoli-identiteettivähemmistöstä, kun viitataan trans- tai muuhun poikkeavaan kokemukseen.
Kyllä sitä miettii, että onko nää vaan jollain tripillä keksittyjä juttuja vai onko näiden "sukupuolten" edustajilla poikkeuksetta se multipersoonallisuustila..?
Tuli ihanaa kun Sametti tossa striimillä selittää halunneensa pikku tyttönä ajaa monsteri-autolla ja tankilla. Tuli tosi lämmin ja samaistuva olo kun aina itsekin halusin aina 7v tytöstä asti päästä tankin kyytiin ja toivoin aina synttärilahjaksi tankkia (en ole vieläkään saanut 😂)
Tiedätkö Ivan Puopolon kanavan tai 23 minuuttia kanavan, täällä youtubessa? Niissä on hyviä podcasteja ja voisivat olla kiinnostuneita sinunkin näkemyksistäsi. Puhut tärkeistä asioista, kiitos siitä.
@@Samettiorkidea Okei, ikävä kuulla. Voisin itsekkin koittaa ehdottaa, että ottaisivat sinut haastateltavaksi. Oletko ollut itse yhteydessä heihin? Kun ilmeisesti jotkut ovat päässeet myös siten, puhumaan noihin podcasteihin
Tuo koulukirjan teksti minkä luit on monella tavalla ongelmallinen ja harhaanjohtava. Ensinnäkin siinä väitetään, että sukupuoli asiana olisi aivan radikaalisti muuttunut 1900-luvulla, vaikka nyt viitataan siihen gender-ulottuvuuteen mikä sukupuolen rinnalle on tullut. Väitetään, että sukupuolen biologinen merkitys on jotenkin kumoutunut tämän hämärän genderin takia, eikä sillä ikään kuin ole väliä. Tuon tekstin jatkeena pitäisi aivan ehdottomasti mainita että siinä puhutaan genderteorioiden näkökulmasta. Muutenkin kouluissa halutaan kai opettaa lähdekritiikkiä, niin miksei tässä asiassa.
Yhellä 8-9v oppilaalla oli viimevuonna pulpettikirjana lastenkirja jossa mm. kerrotaan tarina pojasta, joka haluaa elää tyttönä ja saa luvan mennä koulussa tyttöjen vessaan. Tässä näen ongeelmallisena nimenomaan tuon lapsi, joka vaihtaa sukupuolta narratiivin. Kirja taisi olla nimeltään tyyliin sankaritarinoita tytöille.
49:05 kohdassa sanot että muunsukupuolisten dysforia on transsukupuolisuutta, mutta jos ne ei kuitenkaan koe olevansa vastakkqista sukupuolta, niin miten tämä käy järkeen?
Mä keskivertoa maskuliinisempana heteronaisena oon aina kipuillut sukupuoleni kanssa tosi paljon. Oon lapsesta asti tykännyt maskuliiniseksi mielletyistä jutuista. Leikin aina pikkuautoilla ja kaverien kanssa sotaleikkejä, ja muistan että mun vanhemmat kommentoikin sitä tyyliin "sä et sitten leiki nukeilla niinkuin muut työt" vähän negatiiviseen sävyyn. Olin aina kateellinen pojille kun niillä oli omasta mielestä siistimmät ja hauskemmat jutut. Tää sukupuolisekoilu alkoi kunnolla trendata kun olin yläasteella, eli olin just siinä iässä missä on kaikista vahvimmiten altis ulkopuolisille vaikutteille. Joka tuutista rupes tulemaan juuri tommosta "oon transmies/muusu kun lapsena tykkäsin pikkuautoista ja käytän vaatteita miestenosastolta", ja tottakai menin itekki sekasin koska ne kaikki jutut kuulosti niin tutuilta. Aloin myös ajattelemaan että oon lesbo koska en sopinu siihen stereotyyppiseen heterotytön muottiin. Oon aina ollut rääväsuinen ja käytökseltäni rauhaton ja villi. Mun olis muiden mielestä pitänyt olla feminiinisempi että olisin miesten mielestä viehättävä, mutta mä halusin rokata lyhyitä hiuksia ja skeittityyliä. Nykyään oon sujut itteni kanssa, mutta muista ihmisistä kyllä huomaa että oon niiden mielestä "kummajainen".
Jäin miettimään noita sukupuolelle epätyypillisiä kiinnostuksia. Muistaakseni jossain puhuttiin siitä, että vanhempien muistikuva lapsen sukupuolelle epätyypillistä kiinnostuksen kohteista saattaa vaikuttaa nuoren tilanteen arviointiin transpoliklinikalla. Eli jos nuori kokee kehodysforiaa, vanhemmat voivat tehdä karhunpalveluksen muistelemalla, että ”juu, kyllä se meidän tyttö tykkäsi leikkiä sotaa ja keräili tinasotilaita”. Se katsotaan polilla viitteeksi siitä, että nuori on syntynyt väärään kehoon.
Minä taas haluasin tietää, miten ylipäätään koetaan olevan yhtään mitään sukupuolta. Minulle itselleni todella vierasta. Näen sukupuolet ainoastaan fyysisinä biologisina tosiasioina, en kokemuksena.
Mutta mikä määrittää sen että on enemmän legitiimiä olla itsensä dysforian johdosta vastakkaiseksi sukupuleksi kokeva henkilö , kuin dysforian johdosta ei kummaksikkaan sukupuoleksi itsensä tunteva
