Videolla höpöttelen omasta mielestä parhaimmasta viilanohjaimesta mitä on ikinä tehty. Ja kerron myös vähän teräketjun teroituksesta, että minkälaisella ketjulla tykkään sahailla. En koe olevani todellakaan valmis tämän asian suhteen.
Tosi hyvä! Itse vielä kiristän terää kireämmäksi ennen viilausta. Hammas on tukevammin paikoillaan ja viilauslinja pysyy koko ajan samana eikä puruhammas keikkaa. Viilaus onkin koko iän kestävä oppimispolku!
Hyviä videoita sinulla ja mukava tyyli jutella. Näin aloittelevalle sahurille hyvää oppia ja mukava kun et ole niin ehdoton että kaikki pitää olla justiin tietyllä tavalla. Vanhemmilla metsureilla tuntuu usein olevan niin ehdottomia vinkkejä.
Hyvä video. Yksi asia mikä jää aina viilausohjeissa sanomatta on voiman suunta viilatessa. Tottumaton terottaja herkästi pyöröviilaa painaa alaspäin koska se on luonnollisin suunta. Leikkuuhammasta teroitettaessa kuitenkin voima pitää olla leikkuuhampaan yläpinnan suuntainen.
Kiitos. Tämä sarvijäärä ja teräketju tuli minulle täytenä yllätyksenä. Kävin luonnontieteellisessä museossa, niin sarvijäärää katsellessani, sen vieressä oli kyltti, jossa luki tämä samainen tarina nykyaikaisen teräketjun keksimisestä. Netistä sitten löytyi sama kirjoitus.
Vahva Buckin fiilis! 😁 tuo viilojen koon vaihtelu pikkuketjuille helpottaa kyllä elämää kun 4,5 tai 4,8 on huomattavasti jäykempikin niin helpompi jotenkin kuin 4,0...325 ketjuissa joskus tulee 5,2 viilaa myös käyteltyä! Hyvää tarinointia aiheesta mihin on tekijän tottumuksilla iso vaikutus ja voi päästä hyvään lopputulokseen monella tapaa! 👍🏻
Olipa hyvä opastus ja vahvisti kyllä omaa osaamista kotipusikoiden harvennustöitä ajatellen. Ja kyllä savolainen velmu puheen parsi lämmitti kotiseutuevakon mieltä.
Tere! Kiitos mielenkiintoisesta videosta! Hyviä niksejä ja kertausta itsellekin. Viilausharjoitukset on itselläkin menossa vielä…. Mie välillä kopautan viilaa esim.sahan kahvaan, jolloin sieltä tippuu sitä metalli mujua vähemmäksi. Ehkä pysyy pitempään purevana…
Terve! Kyllä nämä viilausharjoitukset minullakin jatkuu. Varsinkin tuolla metässä se on oma taitolaji. Viilapenkissä se on vielä kohtalaisen helppo viilata. Pyyhkäsen viilan välillä housun lahkeeseen tai paidan helmaan.
Asiallinen video 👍 Itse olen vähän leikkinyt sillä että teroitan lattaviilalla jossa reuna pyöristetty. Sillä saa hampaan yläpinnan ja sivupinnan kulmat ihan eri tavalla säädettyä toisistaan riippumatta. Vielä pitää harjoitella, ja on mielenkiintoista. Nyt viimeksi tuli kyllä liian ottava mutta mietin että teroittelen samoilla kulmilla vielä pari kertaa ilman että lasken puruhammasta niin saattaa leikata melko sulavasti ja vaivattomasti.
Teet tosi hyvin videoita. Voisi kuvitella että olisit samaa ikää kuin minäkin, mutta olet huomattavasti nuorempi, mutta hyvällä tapaa olet iäkkäämmän oloinen. Tekemällä oppii tekemään, jos ei tee ei opikkaa. Hyvä viilaus ohjeistus. Viilalla ei saa tehdäkään kahteen suuntaan viilausta, mainitsit ettet paina takaisin vedossa, mutta jotkut painavat viilatessa molempiin suuntiin. Jokaisella vähän eri tyyli teroittaa ja kuinka purevan terän haluaa. Tylsällä viilalla ei saa terävää ketjua teroitettua, vaikka viilaisi kuinka 😂. Viila kestää pitempään kun viilaa vain työntämällä ja antaa viila syödä kevyellä painatuksella, ei liikaa painetta viilalle.
Kiitos videosta, hyviä vinkkejä tuli viilaukseen harrastelijalle. Pitää kokeilla tuota viilauskulmaa säädellä, että tunteeko sen sahatessa. Itsekin olen viilannut 201 Stihlin ketjua nyt 4,8 viilalla ja minusta se tuntuu paremmalta sahata. Käsivaralta kun viilailee, niin helposti 4mm viila menee liian syvälle hampaan pohjalle, mutta isommalla viilalla (4,8mm) tätä murhetta ei ole. Minusta myös leikkuu on pehmeämmän tuntuista isommalla viilalla tehdyn teroituksen jälkeen. Nämä sinun videot on tosi hyviä ja nämä kyllä jaksaa katsoa, vaikka tälläkin oli pituutta! Hyvää kevättä!
Ite mietin just että mikä olis hyvä viilakoko teräketjun ciilaamiseen? Joskus oon kuullu että uutta teräketjua kun lähtee viilaamaan niin se on vähän turhaa koska terä tylsyy nopeasi (terän karkaisu tulee viilattua pois) vai onko se vai ongelma halpojen teräketjujen kohdalla?
Kiitos taas videosta 😊 oot viilannu ennenkin ja sen näkee. Ite tuherran vielä rullaohjaimen kanssa kun tahtoo onnistua paremmin. Minä tietty amatööri ja sie oot ammattilainen. Minäkii oon viilannu paljo liukkaalla viilalla 😅
Hyviä ohjeita viilaukseen. Itse en välitä kanssa vaikka leikkuuhampaat on eri pituiset,alennuskaaviolla saa hampaat leikkaamaan saman paksuista lastua ja ketju leikkaa suoraan ilman puoltamista. Itsellä husqun alennuskaavio millä viilatessa tulee puruhammas viistoksi. Viisto puruhammas tekee ketjusta ottavan myös laipan kärjellä sahatessa,pistosahaus helpottuu vs. tasaisella puruhampaalla.
No, ainahan se kiva on kun puree puuhun ja lastu lentää. 3/8 halpisketjut kyllä tuolla 4.8 teroittaa mieluusti, silloin vähä jyrkkenee tuo leikkauskulma mutta terä ei niin heti ole tylsä. Perus mökkisahailijan ei todellakaan tarvi ostaa mitä viilaohjaimia. Jos vähänki esimerkiksi talttaa tai puukkoa on teroittanut ja harjaantunu silmä nii ei tarvi ohjaimia.
Hyviä neuvoja. Voi myös metsässä viilata kone polvien välissä ja laippa pystyasennossa. En ole ammattimetsuri, mutta paljon on kyllä viilattu ja käsivaralta.
Kiitos. Tuo metässä viilaaminen vaatii eniten taitoa ja toistoja. Pitääpäs seuraavan kerran kokeilla tuota sinun tyyliäsi. Oon välillä sahannut kantoon uran ja siinä sitten viilaillut.
Just...laboratoriossa ois kyllä makia terottaa...ja nuilla opeilla kyllä terä syö viimesenpäälle mut ite aina terotan terä pystyssä polvienvälissä sahan.helppo säätää tuo viilan syvyys puun kovuuden ja jäätymisasteen mukaan . Hyvä video oli ja tuo sarvijäärä juttu oli ihan uutta😂
🪚Tuli mieleen teroitukseen liittyen yksi kysymys. Tuli tehtyä ohjain sahan laippaan tarkoituksena viipaloida tukkia. sama tietty jos tekee ulos pöytää halkaisemalla tukin sahalla. Raskasta puuhaa sahalle. Mikä olis hyvä kulma pelkästään syy suuntaan sahatessa.Ei oikein ole hallissa noiden kulmien vaikutus.
Hyvä video aiheesta. Ei tuohon terotukseen mitään viilaohjureita tarvitse jos on vähänkään maalaisjärkeä ja työkalut pysyy käsissä. Mitä sarvijääriin tulee niin 2018 juotettiin yksi sellainen humalaan kanadassa mutta ei siitä sen enempää.
👍Moi. Satuin kerran vahingossa videoitesi pariin, etsiessäni erään huskun osia. Hyviä selkeitä ohjeita .Kiitokset. Tälläsiä lisää ja ei näytä kommentti kentässäkään alkaneen yleinen riitely, kuten yleensä asiasta kun asiasta on tapana.
Kiitokset! Ajattelin tässä jossain vaiheessa tehä videon terotus virheistä, niiden vaikutuksista ja senkin, että hampaiden eripituuksista huolimatta ketjun saa menemään suoraan. Palataan!
Okei.Hyvä juttu, kun jaksat töidesi ohella rakkausesta lajiin vääntää näitä ohjeita tavalliselle sunnuntai puuhastelijalle ymmärrettävään muotoon.Itsellä neljä sahaa ja jos niistä yksikään kiertää, hermot meni.
Kiitos sinulle. Näinpä, minä luulin osaavani viilata teräketjun hyvin muutama vuosi sitten. Tällä hetkellä tuntuu että nyt oon päässy vähän jyvälle jo. Opettelua tämä kaikki on vieläkin, ikinä en oo kokenu että olisin valmis.
Meikäläiselle eräs teroitusmestari neuvo jo 60 luvun alkupuolella että kun viilaa työntää niin samalla pyöräyttää vasten työntöä niin ei jää sitä päärmettä/kierrettä niin paljon, joten leikkuuteho paranee näen huomattavasti. Tätä neuvoa olen käyttänyt jo reilut 60 vuotta. Näenhän se on höylänterässäkin päärme on poistettava, sitten vasta terä puree ja lastu irtoaa hienosti. 👌👍
Isäpuoleni oli ammattiviilari, teki työuransa metalliteollisuudessa ja siellä valmisti valumuotteja sekä leikkaimia koneisiin. Hän neuvoi minulle tuon saman: joka työnnön jälkeen käännä viilaa 1/4 - 1/3 kierrosta niin seuraavalla työnnöllä on aina 'puhdas' ja terävä kohta viilasta tekemässä jälkeä. Toimii.
@@markkuvuori4300 Joo ja joissainohjeissa kehoitettiin nostaman viilaa tuupamisvaihessa,eli siloinkin tuo kotkankynsitapumus ja kuopanteko juuren tiedostettiin.Kuitenkin itsekkin tuli huomattua tuo isomman viilan etu.
Käytätkö 5,5 mm viilaa vain iso 3/8-jaolla oleville ketjuille, vaiko myöskin .325-jaolla oleville ketjuille? Itse mallasin 5,5 mm viilaa omaan .325-jakoiseen (1,3 mm leveys) X-CUT ketjuun (SP33G) ja se näytti kovin isolta siihen. Onko leikkuuhampaiden korkeuksissa eroja eri jaolla olevien ketjujen välillä?
Ihan hyvä video viilauksesta mutta koetappas ite ajaa polkupyörällä hyvin hitaasti. Ei onnistu pieneltä lapseltakaan. Kaksi n. kolme vuotiasta olen opettanut yhdessä illassa ajamaan. Potkulauta oli taustalla päiväkidissa josta hokasin että nuo pirut kyllä osaa ajaa pyörälläkin. Eri asia kuuluuko varhaislapsuuteen pyörällä ajo vai kolmipyöräisillä hidas eteneminen.
Two in one viilaohjain itsellä käytössä. Se on kyllä siitä hyvä että purupiikki alenee samalla vaivalla ja ketjun purevuus on sama alusta loppuun. Itsekin tykkään pitemmästä laipasta ja paras sahani on mielestäni kymmeniä vuosia vanha 254XP.
Mää oon ite ollu vaan tyytyväinen siihen mikä tulee tuolla Stihlin 2-in-1 ohjurilla. On aina kulmat kohallaan ja ei oo liian ottava, ja pudottaa vielä muhahampaan samalla pukkauksella. Oon todennu etten jaksa perehtyä viilauksen saloihin enempää vaan opettelen mieluummin käyttämään sitä sahaa paremmin.
nyt on hyvällä tavalla hötkyukko. minä ite aloittelen terien viilauksen opettelua.. ja olen 43..ootas.. täytän 44 huhtikuussa 😁 käsin ei tule mittään viilauksesta niin lainaan sähkökäyttöistä laikka terotinta. edit: aijoo ja saha on 40-vuotislahja Huski 435 II ja toimistotyöläiselle soiva peli
Kyllähän se teroittamisen oppiminen vie aikaa ennen kuin se tulee ns. lihasmuistista. Joku joskus mainitsi, että pitää tehdä n. 10 000 toistoa, että se lähtee selekärangasta.
Hyvä video oli. Sulla on hyvä rauhallinen kerronta. Ite oon käyttänyt stihlin viilainohjainta. Käytätkö isompaa viilaa ketjulle kuin suositus on? Käytän 4mm viilaa stihlin MS 251 sahassa. Pitäis kokeilla tuota pelkkää viilaa. On sulla monenlaista sahaa verstaalla
@@samihytonen no täytyy kokeilla isompaa viilaa ketjulle 👍 käyttänyt Oregonin tai stihlin ketjuja. Nyt on stihlin ketjuja. Oli tarjouksessa Lakeuden koneella muistaakseni
@@samihytonen kyselit viime viikolla onko tullut kalaa. Pe oli yks hauki. Tänään käyn verkoilla. Laitettava lumikengät jalkaan. On vissiin lunta jonkin verran jäällä
Tere.Minä parkymmentä vuotta sitte virittelin Tilhejä yhelle kilpa sahurille ukkeli toi uuden ja myöhemmin vielä kaks uutta, Tilhin ja sano että pitäs saaha sahaan herkkyyttä ja tehoja,sillä toi kun ties että rakentelin Raketti 85 luokan Mikro auton koneita monelle jotka kilpaili samassa luokassa kun oma kolli.Useemman tein niitä sahoja sitte kelle kuka tarvihti osa ihan työ käyttöön.Pako puolen muuttelin alempi männän rengas pois viiperi pidikkeiset peti laakerit Ym.
Isä-vainaa neuvoi saman tuon koukkunokan kanssa. Meillä ollut aina 4,8mm viila käytössä ja 3/8" ketju. Ohjeiden mukaan 4mm viila noille ketjuille, mutta en ole tykännyt. Isälle piti "apupyörät" laittaa vanhemmiten takaisin, koki nopeammaksi viilata ohjurilla kuin tihrustaa.
Sieltä ajoilta nämä minunkin tiedot on tähän metsätyöhön. Hatunnosto kaikille heille. Niin se elämänkaari näyttää menevän, että ensin opetellaan ajamaan apupyörillä. Sitten ne heitetään menemään ja jossain vaiheessa ne otetaan takaisin käyttöön.
Ite näin vain omien polttopuiden kaatajana oon oppinu sen, että ainut virhe terotuksessa on se että jättää terottamatta ja muistaa välillä purupiikkiäkin viilata, eli vaikka ei kulmat ei pysyis ihan jiirisä, niin kannattaa silti vaikka vapaalla kädellä vetää muutama veto tankkauksen yhteydessä, niin se puree silti paremmin kun viilaamaton tylsä hammas 🤔
Et oo lattaviilalla opetellu viilaan tuota kanttinurkkakettinkiä, amerikan pojat kehunu kovasti että tullee vauhtia sahaukseen. Vallorbella iha vasittu viilaki siihen hommaan, mikä käypi tuolle 3/8 ketingille.
En ole kokeillut. Mutta tämä kyllä täytyy joskus testata. Pittää sitä varten muutama halvempi teräketju ostaa, ei nuilla työkäytössä olevilla kehtaa ruveta harjoittelemaan.
"Square ground" on leikkuuteholtaan täysin ylivoimainen! Tosin on hankalahko (etenkin maastossa) ja tarkka viilattava, lisäksi on kovin herkkä epäpuhtauksille. Ei mielestäni ns. "arkisahaukseen" tahi yleiskäyttöön soveltuva, mutta esim. katkonnassa aivan huippu! Harmi, kun esim. Stihl ei toimita ko.ketjua Euroopan markkinoille valmiina, vaan pitää itse RS-ketjusta värkätä...😒 Ja "liukkailla" viiloilla ei sitten kannata edes yrittää!😅
15:15 Viilatessa kahvan kallistus alaspäin n. 10 asteen verran jättää leikkaavaan nurkkaan (täystalttaketjussa) materiaalia juuri oikeanlaisesti eli nurkan alle jäävä aines tekee nurkasta vahvemman eli teräpalan geometria muuttuu hieman, mutta ei huonompaan suuntaan. Just katsoin aiheesta jonkun toisen sahamiehen videon. Jos oikein tarkkaan katsoo Husqvarnan uuden Xcut teräpalan kulmaa, se on hyvinkin vahvan näköinen, melkeinpä sellainen kotkan nokka kuten asian ilmaisit. Valitettavasti Xcutit on tehtaalla teroitettu CNC- ohjatulla hiomakoneella ja tismalleen samanlaisia kulmia ei kotikonstein saa toteutettua.
@@samihytonen hieman on tullut seurailtua ammattimiesten touhuja, jotta välttäisi isommat vahingot puita kaataessa. Siinä samalla tulee väkisinkin juutuubisyötteeseen uutta ja mielenkiintoista.
@@samihytonen Ehdottomasti, hyvä ohjuri ja/tai mitta avuksi.👍🏻 Vaurioituneen ketjun "oikaisu" silmämääräisesti on vähän niin ja näin, teki sen sitten kuka hyvänsä. Toki maastossa tehtävä niinkin, jolsei ole varaketjua mukana.
Terve. Itsekkin pikkusthiliä paksummalla viilalla pyyhkäsin vahingossa ja ajattelin nyt meni ketju pilalle. Kas kummaa kun meni puuhun kevyesti. Nykyään noita ketjuja ja laippoja on kyllä vaikka minkälaisia mikä aiheuttaa sekaannuksia.
Terve! Kyllä se on varmasti ollut mukava erehdys. Mulla se tais joskus käydä vähän samalla tavalla. Ei ollu pieniä viiloja, niin viilasin nuilla vähän isommilla.
Koiranleuoille olen vastanna hiustenlähdöstä ettei ole kuin kaksi vaihtoehtoa. Se on sitten valiten tukka tahi järki. Kumpi parempi?Sen voi jokainen ihan itse päätellä 😜
Terve! Ei ollu tyhmä kysymys, oikeestaan hyvin oleellinen. Aluks lähen painamaan viilaa alaspäin, saan pohjan auki. Sitten lähen hieman nostamaan viilaa ylöspäin, hieman viistosti taaksepäin. Ja pysäytän viilan nostamisen, kun viilasta näkyy hampaan pinnalla n.1/5 osa. Tämän jälkeen jos tarve vaatii, niin sitten suoraan taakse päin. Eli aluks yritän päästä viilalla vähän sen hampaan alle. Terävän hampaan leikkaava pinta ei tavallaan heijasta valoa, se näkyy vaan hyvin ohuena, tummana viivana.
@@samihytonen Nyt aukes mullekin tää asia ja silloinhan viilanohjain on vaan tiellä. Vuosia oon terottanu apupyöräohjaimilla ja koskaan ei oo päässy lähellekään uutta terää. Nyt sain ensimmäistä kertaa viilattua hyvin menevän terän ilman ohjaimia. Kiitosta paljon!
@@samihytonen Onko kokemusta vallorbe 4.0mm pyörö viiloista? Backojakin kokeillut mutta eivät vakuuttaneet purevuutensa suhteen ☹️ Mitä 4.0 pyöröviilaa voitsit kokemuksesi puolesta suositella pikku sthillin oregon ketjun teroitukseen?
En oo pitkään aikaan käyttäny 4mm viiloja. Nuo pikkuketjut viilan myös 4,8mm viilalla. Kokeile vaikka aluks 4,5mm viilalla terottaa. Aika monessa viilassa lukkee Swiss made. Viilan kopsauttaa sillon tällöin jotahi vasten, että saa metallipölyt pois urista.
Joku varmaan jo kysyny. Joku syy vissiin kun säilytät sahat nuin, siis roikkuttamalla. Ite löysin vasta tämän kanavan. Ihan kivoja pätkiä näyttää sulla olevan.
Käytätkö 5,5 mm viilaa vain iso 3/8-jaolla oleville ketjuille, vaiko myöskin .325-jaolla oleville ketjuille? Itse mallasin 5,5 mm viilaa omaan .325-jakoiseen (1,3 mm leveys) X-CUT ketjuun (SP33G) ja se näytti kovin isolta siihen. Onko leikkuuhampaiden korkeuksissa eroja eri jaolla olevien ketjujen välillä?