Eka kokemus raivauksesta 5 vuotta sitten oli vain 2 hehtaaria. Josta puolet epätasaista maastoa. Osassa isoja kaatuneita puita esteinä ja suurin osa aika lailla täyteen kasvanutta seinää jonka läpi sain raivata 15h päivässä tyyliin, 4 päivän ajan. En tiedä montako tuhatta siinä tuli kaadettua ja tarjolla olisi ollut vielä myös isojenkin puiden kaatoa, mutta lopulta kävi niin, että talon raivaussaha sanoi sopimuksensa irti kun vielä joku 100-200 puuntaimea kivikoilla oli jäljellä ja omalla moottorisahalla ei työergonomia olisi ollut sen pienen palkan arvoista. Joten vähennettiin siitä palkasta se tekemätön osa.
Sinänsä jos on amttimies( sahaa enemmälti vuodessa) niin ei kannata talon sahalla ja bensalla sahata,jää tappiolle rumasti. Jos sahaa talon välineillä niin 8h x 13€/t tällöin verojen jälkeen jää noin 80 -85e/pv...Ei mikää palkka mehtäyöstä.
Kiitos 👍 metsänhoitoon tehdystä videosta ,nykyisin kuulostaa että kerralla täytyy tehdä kovin harvaksi puuston määrä ,,minä jättäisin ehkä hyviä puita siltä varalta että jokin tuhoaa niin olisi sitten kasvuun jäävän valintaa helpompi tehdä toisella ja kolmannella raivauskerroilla ,,sitten vielä tekisin myös pystykarsintaa niin tulisi valoisuutta ja kosteustasapainoisuutta sopivasti jne..👍👍🇫🇮🇫🇮👌☀️☀️☀️
Muistan kun olin ensimäisissä kesätöissä 15vuotiaana mhyllä ja raivasin yhenkuvion n.4ha pahasti ylikasvanutta läpipääsemätöntä taimikko turkkia.. Tilipäiväkoitti olikohan noin 600€ kyllä näin jälkeempäin aateltuna hullu homma ja en enään ulkopuoliselle lähtis en millään :D Vaan saipahan mopoon pensiiniä sillon.
Hyvä video, itelläkin taimikon raivuuta 7 ha ja varmaan liki 10h raivuuta joka olis pitänyt tehä 5 vuotta sitten eli alkaa olla vähintään järkevä ottaa enegiapuuksi isommat tai miksei polttopuuksi, mutta kippuillu että mittee tekis ja löytyskö siihen tekijöitä Pielaveelle jotka ymmärtää mitä minä haluan siltä. Just tuo on se minun pointti. Pitäs osata ottaa siitä se polttopuuksi keleppaava ja samalla kerätä energipuuksi seuraava lajike ja ranteen vahvuset ja pienemmät kenttään vaan. Ohje on selkeä, toteutus tympäsee...
Ihan hyvä jälki tullu! Tuntipalkkaa jotkut moittineet huonoksi? Eivät selvästi tunne kulurakennetta ja ehkä taas kuullun ymmärrys vaivasi?? Mikäli pikasesti laskin oikein konaispalkka oli aika tark.20€/h+ talonbensat+matkakorvaus! Sanoisin et kouhillaan palkka! Jouni voi korjata😃
Setä vissiin ollu sinun kanssa nostolavalla hommissa työntekijänä(autokuski), mainitsi vaan että hirmunen on tahti ja niinhän se pitää nuille autoille ollakin
Huono jätkä pitää olla jos savottaa ei jaksa tehdä. Pellikan Kake Iivari on 80vuotta ja joka päivä sahaa metsässä ja juontaa turbiini valmetilla puuta....
Järkevää tietää rajansa. Toinen asia on se että, metsä ei ole kulta vaan, vaivakaivos tätänykyä. Kertauksen vuoksi katsoin Kahdeksan surmanluotia taas ja ei yhtään tee mieli metsään esimerkiksi tavipakkasten aikaan rähjäämään.
Kattelin firmojen mhyn noin. raivuutaksoja vertasin omaan palkkaan(mhyn-metsuri) Niin kyllä kanattas varsinkin isomilla työmailla palkata metsuri suoraan,paljon halvemmaks tulisi kaikken lakisääteisten kulujen jälkeenkin. Eriasia onko niitä saatavilla. Tuo olisi järjesteävissä jo isänillä olisi yhteistuumaisuuutta,kylällä yhtä luottometsuria vuoronperään palkattas,voisin ryhtyy jos työtä vain olisi riitävästi.