Savotta rankametsässä eli rankametässä jatkuu Puolangan Suolijärvellä, Kainuun korvessa. Nyt on kuitenkin viimeinen kerta metsätöissä tälle syksylle, sillä talvi tekee tuloaan. Tarvittava määrä polttopuita alkaa muutenkin olla jo kasassa. Seuraavana onkin rantteelle menon aika, eli pilkkomaan pölkkyjä halkomakoneella polttopuiksi. Koska HiltusenLauran kotitalo lämpiää puulla, on puulämmityksen vuoksi haettava polttopuuta omasta metsästä.
Tällä kertaa metsätöissä kaadetaan vain koivuja, jotka ovatkin parhaita puita lämmityksessä. Jälleen tehdään metsätöitä perinteiseen (omaan) tyyliin, kun sahatut pölkyt eli pöllit lastataan Massey Ferguson 240 -traktorin perään laitettuun vanhaan renikkaan. Traktorilla pölkyt kuljetetaan pihamaalle, jossa niitä joko sahataan lyhyemmiksi tai laitetaan suoraan halkomakoneeseen myöhemmin syksyllä. Kevväällähän se halkojen teko jatkuu.
Koska nyt on Halloween, niin hengen mukaisesti tässä jaksossa esitellään myös erikoinen, omasta mielestäni hieman karmiva löytö aikaisemmalta metsätyö-reissulta. Huumorilla toki tämäkin löytö otettiin, vaikka vähän kammottava olikin, ei tosissaan tarvinnut yöunia menettää löydön takia.
Metsätyöt tehdään pienellä Stihlin MS 170 -sahalla, jota on helppo ja kevyt käsitellä mehtätöissä. Toisaalta paksun puun sahaaminen vaatii tarkkuutta ja taitoa, eikä kaikkein isoimmat välttämättä onnistukaan sillä. Metsätyöt ovat mukavaa puuhaa, ja niitä tehdessä mieli lepää. Ei tarvitse miettiä kaikenmaaliman asioita, kun keskittää voimansa isojen pölkkyjen nosteluun. Samalla työ käy kuntosalista, vaikka muutenkin pitäisi tietennii salilla käyvä.
Puiden kaadossa apuna on vanha kunnon keksi (myös pokara, pokura, lastauspiikki, uittohaka). Se tosin unohtui aluksi matkasta, niin tuli kaadettua pari puuta käsin työntämällä. Keksiä käytämme apuna puun kaadossa, kun toinen sahaa ja toinen työntää keksillä puuta haluttuun kaatosuuntaan. Meillä metsätyötä tehdään vaatimattomin välinein ja vähän niinkuin vanhan ajan malliin, mutta saapa nuo puut näinkin. Turvavarusteet tosin pitäisi olla paremmat, tiijetään.
Kiinnostaako livelähetys tubetuksen vuosipäivän kunniaksi? :) Onko sinulla toiveita tulevaa liveä varten? Kerro ja kommentoi. Ilmoitan liven tarkan ajankohdan myöhemmin. Kiitos videon katsomisesta. Nähdään seuraavilla videoilla! :)
29 окт 2023