Тёмный

Myötätuulessa Mikkeliin (UPL, Eurostar SLW 600, 16.5.2024) 

Patrick Aalto
Подписаться 655
Просмотров 1,5 тыс.
50% 1

Toukokuun helteet alkoivat, ja aurinkoisessa kelissä on mukava päästä vähän lentelemään! En saanut ketään kaverikseni, mutta lähdin sitten itsekseni käymään Mikkelissä, se kun on tuollaisen sopivan matkan päässä Jyväskylästä. Hawkit olivat juuri lopettaneet päivän harjoittelunsa, joten aika rauhallista oli lentoonlähdön aikaan Jyväskylässä. Mikkelissä olikin toinen ultra OH-U624 tekemässä läpilaskuja kun olin tulossa sinne laskuun, joten siitä tuli mukavasti mielenkiintoa laskukierroslentämiseen.
Harmittavasti kakkoskamera oli jostain syystä keksinyt mennä timelapse-moodiin, joten en voinut sen kuvaa kovin paljoa hyödyntää tällä videolla. Ei sillä että haluaisin tuoda pärstääni esille näillä videoilla, mutta kameraa vaihtamalla on näppärä tehdä huomaamattomia leikkauksia videoon. Yhdellä kameralla kuva aina väkisin vähän hypähtää kun leikkaa tylsiä kohtia pois videosta.
------- videon sisältö -------
00:00 Intro
00:20 Moottorin käynnistys
00:45 Radion ja GPS:n säätöä
03:30 Odotellaan hetki öljyn lämpenemistä
04:37 ATIS F 30011KT CAVOK 24/06 Q1020
06:15 Yhteys torniin
07:38 Rullataan odotukseen Delta
08:35 Hyvä myötätuuli Mikkeliinpäin
09:04 Koekäyttö ja lentoonlähtövalmistelut
10:24 Valmiina, odotus Delta
11:17 Lentoonlähtö kiitotieltä 30
13:52 Oikealle tankille, hiljaista radiossa
15:06 Sylinterin lämmöt vähän korkealla
16:17 Jyväskylän ohitus itäpuolelta
17:10 Lähialueen rajalla ulospäin, OH-CAZ radiossa
18:10 Koneessa mukavan viileää, OH-CAZ lentoonlähtö
19:31 TMA ulos ja Mikkelin jaksolle
20:11 Huonosti kuuluvaa radioliikennettä jaksolla
21:32 Liikenneilmoituksia Mikkelin jaksolle
22:40 Mikkelin ATIS A 27007KT 230V320 CAVOK
24:40 Sisemmän alueen rajalla
27:02 OH-U624 radiossa, tekee läpilaskuja
29:17 Koordinoidaan lähestymiset OH-U624:n kanssa
31:17 Ei meinaa toinen ultra näkyä
32:41 Laskukierrosta toisen ultran kanssa
34:10 Kaarto myötätuuleen, toinen ultra näkyvissä
35:07 OH-U624 teki ylösvedon lintujen takia
36:40 Laskeutuminen Mikkeliin
37:50 Rullataan Alfasta Mikkelin platalle

Опубликовано:

 

3 авг 2024

Поделиться:

Ссылка:

Скачать:

Готовим ссылку...

Добавить в:

Мой плейлист
Посмотреть позже
Комментарии : 7   
@torstivuorma2905
@torstivuorma2905 2 месяца назад
Olipa hienoo nähä jonkuvverran tuttuja maisemia yläilimoista..ja mukavaa yrittää pysyä karttasovelluksella, näytti siltä että lensit Korpijärven yli, kas kun löyty ihan joitaki niemiä, lahtia.. Mukavia cocpit -videoita.. näitä on mukava seurailla "wannabeee" purjelentäjällä.. 🤭
@swadyx
@swadyx 2 месяца назад
maksaako mitään laskeutua näille kentille, ja jos maksaa, niin kuinka paljon?
@patrickaalto
@patrickaalto 2 месяца назад
Finavian ylläpitämät kentät (paitsi Helsinki-Vantaa) sisältyvät koneen kausikorttiin, eli niille ei maksa mitään. Korpikentistä jotkin maksavat, suurin osa ei maksa mitään. Esimerkiksi Alavuden kentän laskutumismaksu on 10 euroa per lasku, mutta ensimmäinen lasku on ilmainen. Ja koko kauden hinta on 80 euroa, jos kotikenttä on muu kuin Alavuden kenttä.
@swadyx
@swadyx 2 месяца назад
@@patrickaalto paljonko tälläinen kausikortti mahtaapi maksaa?
@patrickaalto
@patrickaalto 2 месяца назад
@@swadyx Kuuden kuukauden kausikortti näyttäisi olevan noin 300 euroa ja koko vuoden kausikortti noin 500 euroa (tämmöiselle koneelle jonka MTOW on alle 700 kiloa). Tämä kulu, samoin kuin koneen vakuutukset, polttoaineet, öljyt yms. sisältyvät koneen vuokrahintaan, joka on 120 euroa tunnilta.
@ilpolehto6666
@ilpolehto6666 2 месяца назад
Onko tässä mallissa pelastusvarjoa?
@patrickaalto
@patrickaalto 2 месяца назад
Ei ole tässä yksilössä pelastusvarjoa.
Далее
I'm Excited To see If Kelly Can Meet This Challenge!
00:16
Разоблачение ушные свечи
00:28
Просмотров 132 тыс.
TESTISSÄ LENTOKONE - Eurostar EV-97
14:13
Просмотров 42 тыс.
Pilot Refuses To Go Around
3:05
Просмотров 1,8 млн
Tiesitkö kuinka purjekonetta ohjataan?
3:34
Просмотров 8 тыс.
Aamulento Alavudelle (UPL, Eurostar SLW 600, 30.5.2024)
35:19
Heikki Kela - Kainuun kopterimies
36:14
Просмотров 42 тыс.
I'm Excited To see If Kelly Can Meet This Challenge!
00:16