Olen tukkinut Pekingin ooperan wc:n. Kiinassa ei saisi heittää vessapaperia pönttöön. Häivyin sieltä sitten vähin äänin.(tää olisi ollut hyvä väite "kuutamolla" ohjelmaan.) Noi matkakommellukset on hauskoja, ainakin jälkeenpäin.
Tervetuloa tauolta takaisin, teitä on odotettu ja kaivattu ❤️ Piristitte kovasti sunnuntaitani ja oli mahtavaa kuunnella tätä megajaksoa. RU-vid-uudistus toimii mielestäni mukavasti! He, jotka eivät koe sitä sopivaksi itselleen, saavat jaksot edelleen takautuvasti muilta alustoilta kuunteluun ja me, jotka olemme aikaisemmin liikaa yrittäneet multitasking-meiningillä tehdä podcastin tahdissa kaikkia kotitöitä ja työmatkoja yms, saamme mahdollisuuden nyt hiljentyä ja rauhoittua podin äärelle. Eilen laitoin jakson telkkariruudulle, värittelin lahjaksi saamaani värityskirjaa ja rentouduin sohvalla koko jakson ajan paikoillani. Ihana elämys! ❤️ Ja vielä podcastin sisältöön liittyen: Mahtavaa, että New Yorkin reissunne onnistui alkuvaikeuksista huolimatta! Pystyin hyvin vahvasti myötäelämään Valtterin alkushokkia ja itselleni on käynyt Nykissä samoin. Muistan hokeneeni, että rakennukset kaatuvat päällemme ja kaikkialla haisee ja haluan heti kotiin 😂 Lopulta reissu oli kuitenkin juuri niin onnistunut kuin teilläkin. Odotan innolla tulevia podcast-jaksoja! Kaikkea hyvää alkuvuoteenne ❤️
kuulostaa ihanalta toi sun podin kuunteluhetki 🥹🧡 pitäisi itsekin arjessa enemmän rauhoittua samalla tavalla! kiitos ihanasta kommentista ja kun kuuntelit jakson 🫶🏼🥰
Irmeli 😍 Huikea animaatio 🩵 Tarkkoja yksityiskohtia ja huomaan jääneeni tuijottamaan sitä koko podcastin ajaksi 😅 Ihanaa myös, että päästään kommentoimaan ja keskustelemaan 💜🩷🩵
Irmeli bongattu! Ihania yksityiskohtia, meni vartti ihan vaan tutkiskellessa kaikkia pikku yksityiskohtia, tuttujen jaksojen nimiä kirjoissa yms. Ihanaa kun ootte palannu!