Тёмный

Ou Jee 

Kaarisilta ry
Подписаться 202
Просмотров 1,6 тыс.
50% 1

Kättä yhteen ja jalkaa lattiaan, siitä se lähti. Uuden biisin pohja luotiin yhdessä tehden mediapajassa; Antti Mustaparran vihellyksellä oli tärkeä rooli, siihen Miika Kurki kertoili ihan peruspäivästään, arjen rutiineista. Melodia löytyi muutaman kitarasoinnun päälle, kertsi syntyi kuoron voimalla.
Poikkeusajat kirvoittivat poikkeusideoita - audiovisuaalisen opintokokonaisuuden tiimoilta lähdettiin suunnittelemaan musiikkivideota. Suojapukutyyppejä näkyi mediassa, sieltä pongattiin perusjuttu. Koreografia luotiin ja sitä treenattiin aamujumppana, kuviskakkoset täydentyivyät muutamalla päivaikaisella taiteilijalla. Homma alkoi saamaan muotoa. Syksyllä kuvattiin yhteistanssit. Sitten valkoiset suojapuvut päätettiin muuttaa jokaisen omakätisesti maalaamiksi karnevaaliasuiksi, eli positiivisen kautta vaikeuksista iloon.
Sitten siirryttiin etäopetukseen. Opiskelijat piirsivät nähtävyyksiä, koska matkalle ei nyt kukaan voinut lähteä - päätettiin tehdä se mielikuvituksessa ja siitä kehittyi idea postikortista ja kuuluisista nähtävyyksistä. Joistakin piirustuksista jalostui pieniä animaatiopätkiäkin, saatiin videoon eloa ja liikettä lisää. Lopuksi jokainen sai tehdä oman tanssipätkän, siinäpä se alkoi olla.
Projekti piti sisällään laajan kirjon erilaisia taidemuotoja, musiikin tekemistä ja äänittämistä, sanataidetta, tanssia ja performanssia, maalaamista, piirtämistä ja stopmotionia.
Kortensa kekoon kantoivat:
Eila Sikanen, Eemil Karhula, Aino Kataja, Joonas Mäkinen, Katri Kaasalainen, Maija Wiman, Eetu Rantonen, Mikael Alanko, Venla Hämäläinen, Julia Ivanoff, Taru Saarinen, Rosalina Rosa, Johanna Keränen, Kati Kettunen, Marju Markkanen, Pinja Sydänmaa, Joona Manninen, Samuel Jakkila, Oona Peltola, Henri Ikävalko, Antti Mustaparta, Miika Kurki.

Опубликовано:

 

9 сен 2024

Поделиться:

Ссылка:

Скачать:

Готовим ссылку...

Добавить в:

Мой плейлист
Посмотреть позже
Комментарии : 3   
@railisihvo7405
@railisihvo7405 2 года назад
Tää on tosi hauska. Raili Sihvo
@kipaihalainen6146
@kipaihalainen6146 3 года назад
Moi kiva
@YuoTube26HD
@YuoTube26HD 3 года назад
Suosittu
Далее
Mennään Kiinaan
4:07
Просмотров 1,3 тыс.
Nikke Pärmin vankipataljoona
19:40
Просмотров 19 тыс.
Ismo Leikola - Se on sinun kalja...
8:27
Просмотров 318 тыс.
Haastattelussa ruokailusihteeri Antti Mustaparta
4:33
IMMUN VANKILATARINAT 3
36:38
Просмотров 93 тыс.
Kauhuelokuva - The Wheels of Horror
11:05
Просмотров 897
Pyydetään & valmistetaan nahkiaisia eli NAHKISIA
11:57
Musakakkoset - Puhu äänellä jonka kuulen
4:36
Просмотров 1 тыс.
Äitienpäiväkonsertti Kaarisillassa 5.5.2022
50:20
Просмотров 3,9 тыс.