Тёмный

Petri Paavola - Herran Jeesuksen Syntymäpäivä lehtimajanjuhlana 

Taivaan Valtakunnasta Uutisia
Подписаться 593
Просмотров 48
50% 1

Monet Raamatun tutkijat sanovat ettei Messias Jeesus ole syntynyt joulukuun 25. päivä, vaan syys -lokakuussa lehtimajanjuhlan aikaan. Tällä videolla tuon esille eräiden messiaanisten juutalaisen opetuksen, missä he kertovat Messias Jeesuksen syntyneen lehtimajanjuhlan aikana sekä kertovat myös tarkan syntymäajan, eli päivän milloin Jeesus syntyi. Videolla käyn tätä aihetta myös monien muiden lähteiden ja tietojen kautta. Elämme nyt ennallistamisen aikaa ja tämäkin aihe on tärkeä ymmärtää Jumalan sanan totuuden mukaisesti. Raamatullisella Messias Jeesuksen syntymän ajankohdalla on selkeä yhteys VL:n esikuviin, joka saa täyttymyksen Herrassa Jeesuksessa. Kyseessä ei ole taistelu ihmisiä vastaan, vaan siitä, että elämme ajassa, jossa ihmisten uskonnolliset perinteet murtuvat ja niiden tilalle tulee Jumalan sanan totuuden mukainen opetus. Olkaamme armollisia toinen toisillemme ja antakaamme toisillemme aikaa hylätä perinteitä ja vastaanottaa totuus, koska me Herran Jeesuksen opetuslapset olemme kaikki vajavaisia ja erehtyväisiä, siksi olkaamme toisiamme kohtaan armollisia ja rakastakaamme toisiamme, niin kuin Herra Jeesus ja Raamattu opettaa meitä tekemään.

Опубликовано:

 

2 окт 2024

Поделиться:

Ссылка:

Скачать:

Готовим ссылку...

Добавить в:

Мой плейлист
Посмотреть позже
Комментарии    
Далее
I Met My Guardian Angel! Here’s What Happened…
19:27
МАЛОЙ ГАИШНИК
00:35
Просмотров 456 тыс.
У КОТЯТ ОТКРЫЛИСЬ ГЛАЗКИ#cat
00:26
Väärennetyt Raamatut
1:08:04
Просмотров 4,8 тыс.
HOLY ROSARY FROM LOURDES - 2024-10-02
26:51
Просмотров 9 тыс.
Rauhanaate vaarassa
17:33
Просмотров 2,7 тыс.
VAA'AN AIKA, valitse pakka
57:33
Просмотров 1,9 тыс.
МАЛОЙ ГАИШНИК
00:35
Просмотров 456 тыс.