Chapeau ja kova veto. 200 km soraa ei ole mikään helppo veto ja vaatii oikeasti tekemistä, eikä sellaisia pyöräilijöitä puissa kasva. En ole ravintoterapeutti, mutta voin viisastella. Nopsasti katsottuna ravintosta puuttuu aika paljon hiilareita mitä olisi pitänyt imppailla polttoon. Koko ajan pitäisi olla natustamassa jotain minkä kroppa helposti käyttää energiaksi. Proteiini ja rasva ovat keholle himskatin vaikeita muuttaa käytettäväksi sokeriksi. Niin paljon kuin se ällöttääkin, niin itsellä pullossa hiilarijuomaa ja n. 30 min välein imailen geelimönjää, tietty matkan varrella jokin kiinteä ruoka ja mahdollisesti lämmin sellainen piristää. Energiatankkaus toimii itselle hyvin, ennen suoritusta 3-4 pv hiilarien tukottamista haluamallaan tavalla, vuorokausi ennen starttia kannattaa tasoitella eli ei kannata enää tankkailla jolloin ei ehkä ole niin tukkoinen ja turvonnut olo lähtiessä. Kramppeihin olen tankkaillut magnesium-jauhetta, jota pussista kaadetaan suuhun ja se sulaa sinne. Tietty nämähän ei ole mitään totuuksia, mutta olen poiminut ja lukenut viisauden sanoja sieltä täältä ja tämän jälkeen ihmiskokeillut itselläni siten että toimii. Parannettavaa varmasti on itselläkin mutta kannattaa muistaa, että RU-vid-tarina ei ole täydellinen ilman kärsimystä.. valitettavasti. Tsemppiä uuteen yritykseen, sinne saattaa kysyä seuraa, koska vertaistuki pitkillä siivuilla on mielestäni melko kiva.
Tänks, ihanan seikkaperäinen selvitys! Vaikka olen ajanut gravelia paljon, yllätyin siitä kuinka paljon raskaampaa se on. Pari viikkoa myöhemmin ajoin maantientqpaista 90 km ja perillä olin että "Hö, tässäkö tää nyt oli?" Ravinnon suhteen kuvittelin Nutellan hoitavan energiatarpeen, mutta ens kerralla enemmän on enemmän. Ja tosiaan vasta himassa että ne magnesiumkapselit ois pitäny murskata ja hotkasta pulverit suoraan kiduksiin. Huomaan puhuvani "ensi kerrasta". Voi paska. 😂
@@polkuaddikti jes, samaa olisin sanonut ravinnonmäärästä. Aivan liian vähän, hiilaria reilusti lisää. Minimissään 60 grammaa tunnissa (pari patukkaa / geeliä) ja tasaisesti polttoainetta koneeseen. Vanha nyrkkisääntö jos tuntuu hyvältä niin pitää syödä ja jos alkaa tuntua huonolta niin pitää syödä lisää. Magnesiumista ei ole mitään hyötyä suorituksessa jaksamiseen.
Jep, onhan tuo energiamäärä varsin pieni koska syön tavallisena arkipäivänäkin enemmän. Magnesiumia en syö energian vuoksi vaan kramppien välttämiseksi. Altistaako energiatason lasku myös krampeille?
@@polkuaddikti olen ollut kuulevani että joo. Energian vähyys ja kohonnut suoritusstressi ainakin mahdollistaa kramppien synnyn. Joku uusin tutkimus kirjoitti, muistaakseni, jostain ph-arvon muutoksesta joka altistaa krampeille suorituksen aikana. Kannattanee tarkistaa tämä eikä sokeasti ehkä luottaa minuun
Sitten vielä yksityiskohtaiset erot ja niiden huomiointi. Ehkäpä päätelmäni on, että ensi kerralla enemmän ruokaa, enemmän suolaa, enemmän magnesiumia ja enemmän nestettä. Koska enemmän on enemmän.
No mutta kiitos! On sanottava, että tuosta reissusta jäi kyllä paljon hampaankoloon ja korvan taakse. Olisin varmasti syönyt enemmän, jos ruoka olisi pysynyt sisällä. Reittikin on kyllä hieno, joten ehkäpä otan revanssin vielä joskus. 🫣
Tänks! Reittihän oli tosi hieno ja oli tietysti virheellistä odottaa tasaista maastoa - ei tuolta sorateiltä ole räjäytetty kallioita ja mäkiä pois. Keli oli tosi painostava pitkään ja kun se sadekuuro lopulta tuli, oli se suuri helpotus. Paremmalla valmistautumisella ja tankkauksella tuo olisi voinut olla peräti nautinnollista... :)
Joka väittää, ettei hiilari tankkauksesta ole hyötyä, niin ei tiedä urheilusta ja ravinnosta mitään. Jos haluaa ketoilla ja polttaa itsensä loppuun niin antaa mennä vaan
Hyvä ja rehellinen kuvaus. Se, että reissu ei mene aivan nuottien mukaan on ainakin itselleni tuttua. Yhden asian olen omalla kohdallani oppinut: satkun gravelilenkin voin käydä ajamassa parin juomapullon ja parin suklaapatukan voimin. 200 km:n pääosin sorateillä kulkeva reiti on minulle koko päivän hupi ja silloin mukana on oltava, tai matkalta hankittava, evästä täyttä päivää ajatellen. Oma tuntumani on, että 200 km soravoittoisesti on 4x rasittavampi, kuin 100 km.
Tänks. Tolla reissulla jo 50 km kohdalla tuli sellanen fiilis, että olikohan tää nyt oikeesti hyvä idea. Maaston epätasaisuus pääsi yllättämään ja kaasukin meinasi hirttää kiinni. Vaan olen silti tosi iloinen että jatkoin. Oli hyvä huomata, että keho kyllä pystyy kunhan saa energiaa ja pää pysyy kasassa.
Kiitti! Oli siinä kyllä kursimista, mutta onneksi maltoin jatkaa. Odotin sellaista kropan tasaista hiipumista, en tällaista seinien läpi puskemista. Vaan nytpä tiedän senkin onnistuvan, vaikkei se aina kivaa olekaan.
