Tämän videosarjan (2 Videota) tarkoitus on olla hyödyksi vastaavassa tilanteessa oleville puukauppaa suunnitteleville. Elleivät omat rahkeet tai aika tunnu riittävän kaikkien kauppaan liittyvien asioiden hoitamiseen on aina mahdollista käyttää apuna metsäpalveluyrittäjiä. He hoitavat työkseen asiakkaan lukuun myös puukaupan alusta loppuun saakka. Hakkuutyö tukki-valtaisella hakkuulla kannattaa mahdollisuuksien mukaan tarkastaa aina ennen kuin puut ovat pinossa. Metsänhoitoyhdistysten metsäasiantuntijat ovat myös sitä varten, että heitä voi vaivata puukauppa-asioilla. Paras keino välttää ikäviä yllätyksiä on kuitenkin omissa käsissä. Kysele, kysele, kysele, vertaa kaikkea ja tee omat johtopäätökset...
6 окт 2024