Тёмный

SDP on Suomen populistisin puolue: talouspolitiikka tyhjiä lupauksia, velkaa ja veronkorotuksia 

Joakim Vigelius
Подписаться 8 тыс.
Просмотров 37 тыс.
50% 1

Jos populismi on monimutkaisen yliyksinkertaistamista, katteettomia lupauksia ja toteuttamiskelvotonta politiikkaa kannatusnousun toivossa, Suomen ylivoimaisesti populistisin puolue on SDP, ei PS.
SDP pyrkii voittamaan jo toiset perättäiset eduskuntavaalit lahjomalla liki joka ikisen äänestäjäryhmän puolelleen uusin menolisäyksin, vaikka Suomi velkaantuu kestämätöntä vauhtia ja edessä on monia laihoja vuosia.
Demarien kannatus on poikkeuksellisesti noussut pääministerikaudella, koska edeltävistä hallituksista poiketen nykyinen ei ole kantanut minkäänlaista vastuuta julkistalouden tasapainottamisesta. Jakopolitiikka kasvattaa jakajapuolueen suosiota ja siksi sillä ratsastetaan myös eduskuntavaaleihin 2023.
Videolla havainnollistan pääministeripuolue SDP:n alueellista ja myös valtakunnallista politiikkaa ennakkoäänestyksen alkaessa jaetun Tamperelainen-lehden avulla. 16 sivun edestä sosialidemokraattien menolisäyslupauksia, mutta vain muutama virke tulopuolesta. Talouden tasapainotuksesta ei tietoakaan.
Äänestäkää vastuullisesti. Huomenna sunnuntaina 2. huhtikuuta valitaan eduskunta seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Olen itse ehdolla Pirkanmaalla numerolla 165.
Vaalipäivän äänestyspaikkasi löydät osoitteesta: aanestyspaikat.fi
Perussuomalaisen ehdokkaasi löydät osoitteesta: vaalit.perussuomalaiset.fi/eduskuntavaalit
SEURAA JA LAITA VIESTIÄ SOMESSA:
Facebook: JoakimVigeliusPS
Instagram: @joakimvigelius
Twitter: @joakimvigelius
Tiktok: @joakimvigelius

Опубликовано:

 

29 сен 2024

Поделиться:

Ссылка:

Скачать:

Готовим ссылку...

Добавить в:

Мой плейлист
Посмотреть позже
Комментарии : 264   
@Kalkunkuula
@Kalkunkuula Год назад
Sanna Marin on EU:n sätkynukke ja oman edun tavoittelija.
@joukokuisma9574
@joukokuisma9574 Год назад
Unohdit ettei Sanna ole koskaan väärässä , ainakaan omasta mielestään.
@sammy4538
@sammy4538 Год назад
Suomen tämän hetken vihollinen numero 1 joka kuuluisi vankilaan. Tai no... "oli" sopisi paremmin - tuhot on jo tehty, peruuttamattomasti.
@Sabine.Furuholm
@Sabine.Furuholm Год назад
Muistakaa KAIKKI ÄÄNESTÄÄ huomenna 😊 Ellei oo ennakkoäänellä jo oltu. Huomenna äänestys tapahtuu omalla kotipaikkakunnalla!! (Poiketen ennakkoäänestyksestä.)
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Huomisen äänestyspaikkansa voi tarkastaa osoitteessa: aanestyspaikat.fi
@mattimorottaja8445
@mattimorottaja8445 Год назад
ihanko totta
@Sabine.Furuholm
@Sabine.Furuholm Год назад
@@mattimorottaja8445 ei sitä pidä pilkata.
@samppakoivula9977
@samppakoivula9977 Год назад
Äänestin jo ennakkoon...
@timoturunen1988
@timoturunen1988 Год назад
2035 SUOMESTA LOPPUU VERONMAKSAJAT.
@hennavirtanen2208
@hennavirtanen2208 Год назад
Älä unohda Pirkanmaalaisuutta. Nyt kun meet Isolle kirkolle. Onnea!❤
@jarnokemi9813
@jarnokemi9813 Год назад
Toivottavasti joakim pääse eduskuntaan. Uskon vahvasti.
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Kiitos Jarno.
@painkiller85rudolf23
@painkiller85rudolf23 Год назад
Hyvä video 👍👍👍
@jonnanieminen8848
@jonnanieminen8848 Год назад
Kehitysapu, humanitaarisen maahanmuuton edistäminen, ylen budjetti, ruotsin kieli. Siinä hyviä leikkauskohteita
@kimmorintamaki4422
@kimmorintamaki4422 Год назад
Tiete projektien apurahojen kohdistamisessakin on petrattavaa.
@kari67
@kari67 Год назад
Hyvää työtä Joakim, saat ääneni tänään!
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Kiitos suuresti!
@MySkullzDented
@MySkullzDented Год назад
Silloin kun ei ole mitään tarjottavaa itsellä, haukutaan ja mustamaalataan kaikki muut...näinhän se aina menee, oli sitten kyse deittailusta tai politiikasta. Valitettavasti suuri osa kansasta on tietämätön tosiasioista ja helposti peloteltavissa näillä tyhjillä panetteluilla.
@Msihearthellokitty96
@Msihearthellokitty96 Год назад
Verovälttely on varmasti tärkeä kohde tarkastella, mutta sen korjaa ainoastaan juurisyyhyn eli ylikireään verotukseen puuttuminen ja kannustimien luominen yritykselle kotiuttaa kierrettyjä veroja Suomeen.
@karskimies
@karskimies Год назад
Hienosti luikautettu ääneni voimin eduskuntaan. Tee meidät ylpeiksi.
@kimmorintamaki4422
@kimmorintamaki4422 Год назад
Demaritkin oli työväen puolue.. Montako virkettä siellä oli tavallisen duunarin aseman parantamiseen??
@Jarvas10
@Jarvas10 8 месяцев назад
😂😂😂😂😂😂 Persu petteri kyllä se on persut, kaikki vaalilupaukset petetty 😂😂😂😂😂
@painkiller85rudolf23
@painkiller85rudolf23 Год назад
Jos olisin saanut äänestää Joakim sinua niin olisin äänestänyt mutta täältä Varsinais-Suomesta kun olen niin en voinut mutta siksi äänestin toisiksi parasta ehdokasta eli Junnilaa 👍👌
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Kiitoksia! Toivotaan Varsinais-Suomeen menestystä!
@painkiller85rudolf23
@painkiller85rudolf23 Год назад
@@JoakimVigelius kiitos ja onnea myös koko Perussuomalaisille vaaleihin! Toivotaan että Perussuomalaiset on PM puolue huomenna! 👍👍👍
@painkiller85rudolf23
@painkiller85rudolf23 Год назад
Tai siis tänään 😄
@anttisavolainen547
@anttisavolainen547 Год назад
ONNEA, POIKA!!! (olen 52 saanen sanoa näin)
@jopade2255
@jopade2255 Год назад
Pääministeri puolue sai lisää kannatusta koska vasemmistopuolueita äänestävät "taktikoivat" eli äänestivät demareita eivätkä vasemmisto liittoa tai vihreitä. Taktikointi ei useinkaan kannata kuten ei nytkään. Itelle hoitajana oli hyvä että demarit tai muut vasemmistopuolueet eivät voittaneet.
@arvostan4381
@arvostan4381 Месяц назад
Ei ollutkaan marin äänikuningatar, vaan marinin pahin mahdollinen vihollinen RIIKKA PURRA.🎉😂
@ss-5553
@ss-5553 Год назад
Vappusatasetkin jäi saamatta tunkivat ne varmaan omiin liiveihinsä.
@Emp5u
@Emp5u Год назад
Meinasin purskauttaa kahvit suusta kun näin listan koronatukia nostaneista artisteista, kärjessä tuetut saajat olivat saaneet enemmän kun minun vuosipalkka. Mietin et jos on tiukkaa niin mikseivät itse ota lisätöitä, varmasti on just niitä laitoshioltaja, pikaruokaravintola, kotihoito yms paikkoja ihan muusikoillekkin asti tarpeeseen. Ei kukaan tue tavallista ihmistä 20kilolla koronan varjolla että elintaso säilyy. Ja muusikot ovat tavallisia ihmisiä. Kaikki ovat tavallisia ihmisiä. Ihan vaan että kulttuurista on selvästi varaa leikata vaikka mainitsin vain yhden osa-alueen siitä.
@Kk-T-M
@Kk-T-M Год назад
Sosiaalidemokraatiti tulee byrokraattista elitismiä
@Kk-T-M
@Kk-T-M Год назад
Köyhillä alueilla niillä on makkarakojuja joissa jaetaan ilmaista makkaraa. Se kertoo kaiken.
@ylovaht2097
@ylovaht2097 Год назад
AMERICAN MEDIA GROUP tänään pääsee kohta perille
@ristosuopanki1277
@ristosuopanki1277 Год назад
Ekat 15 sek ok, sen jälkeen populistista paskaa.
@ossikka
@ossikka Год назад
Jos asuisin Tampereen alueella Joakim saisi minun ääneni 👍
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Mukava kuulla!
@Vanessa-gp18tk
@Vanessa-gp18tk Год назад
Kyllä puistattaa nähdä jatkuvasti parikymppisiä tyttösiä, jotka ihailevat Sannaa ja demareita vailla mitään todellista tietämystä politiikasta tai siitä mitä demarit ovat puuhastelleet viime vuodet.
@MKitchen75
@MKitchen75 Год назад
näin juuri .. ja se on sen somen ansiota, millaisia arvoja sanna antaa kun oma avioliittokin on liipasimella oletettujen syrjähyppyjen vuoksi..
@ijuka
@ijuka Год назад
Joo, Tampereella kun olin ratikassa niin puhelivat SDP:n propagandaa koko matkan ajan. Ei siitä huomauttaakaan viitsinyt mutta asiavirheet vaan vilistivät. En sinänsä ymmärrä miksi nuoret ylipäänsä äänestäisi SDP:tä kun se on lähinnä eläkeläisten puolue. Mitä nuoret sieltä edes saa?
@MKitchen75
@MKitchen75 Год назад
@@mattikan8350 niin kuka tietää
@anttilehto4985
@anttilehto4985 Год назад
Don't Worry Be Happy!
@painkiller85rudolf23
@painkiller85rudolf23 Год назад
Ei noita valehtelevia SDP kusiaisia enään hallitukseen kiitos!! ❤
@jarisi1981
@jarisi1981 7 месяцев назад
Mites nämä persut? Kieroja kuin korkkiruuvi.
@mikkokuorttinen3113
@mikkokuorttinen3113 Год назад
Kiitos Joakim tästä ja kaikesta muustakin hyvästä työstä kaikkien meidän suomessa asuvien puolesta!
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Kiitos!
@5satanen753
@5satanen753 Год назад
@@JoakimVigelius Pitää laittaa ammattiyhdistysliikkeet verolle, samoin kaikki rekisteröidyt yhdistykset. Noiden kaikki toiminta perustuu veronkiertoon. Hienoa, että tulit valituksi!
@seppojokinen-uy3vt
@seppojokinen-uy3vt 11 месяцев назад
Vigelius on tyhjänpäivinen muiden haukkuja. Ei mitää hyvää Suomen hyväksi
@seppojokinen-uy3vt
@seppojokinen-uy3vt 9 месяцев назад
@@5satanen753 perussuomalaiset ja Kokoomus Vastustavat ammattiyhdisliikkeen laittamista verolle. Vain demarit sitä kannattavat, mutta ovat vähemmistössä.
@seppojokinen-uy3vt
@seppojokinen-uy3vt 9 месяцев назад
Mitä Joakim on tehnyt suomalaisten hyväksi?? Ei tule mieleen. Pelkkää haukkumista ja haukkumista. Ei noin suomalaisten asioita hoidetaan. Kuka tuollaista vielä äänestää?!
@Zarniwooper
@Zarniwooper Год назад
Surullisinta on että näiden uuvattien jälkien korjaaminen jää seuraavalle (oikeisto)hallitukselle. Ja sitten porukka ulisee kun leikkuri käy. Vasemmisto on kuin kerran vuodessa käyvä varas joka pöllii kaiken tienatun omaisuuden.
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Voi sieltä tulla seuraavaksi sinipunakokoonpanokin. Paha sanoa, mitä silloin lopulta olisi luvassa.
@pialehtonen1680
@pialehtonen1680 Год назад
@@JoakimVigelius Petteri Orpo esitti myönteisyytensä heti vaalitenttien alkajaisiksi sinipunahalliukseen. Sillä varmastikin aiheutti Kokoomuksen kannatukseen melkoisen heikentymisen. Koetun Sanna Marinin ja johtamansa viherasemmiston joka tasolla kelvottoman valtakauden jälkeen todella hämmästyttävää ⁉️ Vaalimenestystä PS ja KD 🙏🇫🇮🇫🇮 Joakim Vigelius olet kärkiehdokkaisiin lukeutuva, onnea!
@jopade2255
@jopade2255 Год назад
@@JoakimVigelius En jotenki usko että kokoomus ottaa demareita hallitukseen. Demarit ovat ajatuksiltaan niin kaukana ps paljon lähempänä. Lisäksi demarit poltti sillan joka suuntaan. Joka tapauksessa vaikeat neuvottelut tulossa.
@Melkomies
@Melkomies Год назад
Helvetin hyvä ja asiapohjainen video
@eskokomero
@eskokomero Год назад
Onnea, Jokke, vaaleihin! Te tulette Onnin, Willen ja Teemun kanssa laittamaan Suomen raiteilleen! -E.K.
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Kiitos Esko. Toivon menestystä heistä jokaiselle!
@empputoropainen540
@empputoropainen540 Год назад
Onnea Joakim! Tulee olemaan ilo seurata kun sinä, Onni, Wille ja Teemu laitatte tuulemaan. Kova luotto täällä että kääritte hihat ja tosissaan teette siellä 4 vuotta työtä näiden arvojen eteen! En malta odottaa😎💯
@4nt0nz
@4nt0nz Год назад
Hyvä video Joakim! Sait ääneni näissä vaaleissa 👍👍
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Kiitos!
@Jenssenn
@Jenssenn Год назад
Nämä Marinin vaalimainokset ovat ihan törkeitä, menee ihan propagandan ja ihmisten pelottelun puolelle. Ei tuollaisia saisi edes julkaista!!
@joukokuisma9574
@joukokuisma9574 Год назад
Kaikkein huvittavinta ja ärsyttävintä SDPn mainoksissa on se , että vaativat asioita mitkä olisivat voineet laittaa 4 vuoden aikana kuntoon ! On kai tarkoitus harhauttaa äänestäjiä.
@tarjaaarnio611
@tarjaaarnio611 7 месяцев назад
Ainoat pelottelijat ovat persut ja kokkarit.Älä taas persumaisesti yritä kääntää omia vikojanne toisten niskoille. On näköjään teillä trendi kautta linjan.
@Sari.I
@Sari.I Год назад
Hyvä kun tuot julki noita mätämuna asioita👍.Onneksi itse äänestin jo ennakkoon.
@leopoldlodewijkfilipsmaria8064
Huomenna VÄKISIN äänestämään, ei tekosyitä.
@nikohyva
@nikohyva Год назад
Just tää itseä ärsyttää politiikassa. Haukutaan vain toisia puolueita eikä keskitytä siihen että saadaan Suomi takasin parempaan suuntaan. Tekee seuraava hallitus mitä vaan ni joku ei oo tyytyväinen.
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Siihen syyllistyn tässä itsekin. Pidän kuitenkin välttämättömänä, että puolueet tuntevat toistensa politiikan ja osaavat myös kritisoida toistensa politiikkaa. Jos kaikki pelaavat vain omaa peliään ja kukin kriitikittä pääsee kaunistelemaan politiikkaansa, äänestäjän on mahdotonta tietää, mitä oikeasti on luvassa. Toki sen kritiikin rinnalla on tuotava esiin niitä omiakin keinoja ja ratkaisuja.
@MrSpritzmeister
@MrSpritzmeister Год назад
@@JoakimVigelius ikävä kyllä persujen politiikka on ristiriidassa suomen ja suomalaisten asioiden parantamisen kanssa. Kaikki on ihmeellistä nurkkakuntalaista nolla-summa peliä. Ainut asia persujen politiikassa on humanitaarisen maahanmuuton estäminen ja woke larppaamisen vastustus. Sekin yleisesti sekoitetaan kaiken maahanmuuton kanssa, tarkoituksella. Yhtä huonoa maailman ja suomen näkemystä kun SDP:llä ja koksu sartsalla. Itse suomalaisena maahanmuuttajana muualle voin sanoa että samanlainen huutelu mitä sinäkin olet harrastanut ei tunnu siltä että olisin tervetullut kun sitä kuulen. Kumminkin olen ”hyvä maahanmuuttaja”, osallistun täällä täysin yhteiskuntaan. Voisitte joskus miettiä miten kohdata ihmisiä yksilöinä eikä vain etnisinä ryhminä tai muina ryhmittyminä. Miten ajattelitte tehdä suomalaistumisen ulkomaalaiselle houkuttelevaksi? Mä toivon todella että jäätte toiseks huomenna, koska jos voitatte niin sama vanha jatkuu persujen juntti Hakkaraiset ja Huhtasaaret tunaroi. Pelkään että voitatte, kaikista hirveintä olis jos SDP voittas.
@markkuhamalainen9238
@markkuhamalainen9238 Год назад
Sanna mariini ei tehnyt ainuttakaan järkevää päätöstä,ei kai sitä kehuakkaan voi.täysin pihalla koko hommasta .eipä ole varaa mariini 2.kauteen.
@Jakedelus
@Jakedelus Год назад
on todella pelottavaa jos sdp sattuisi voittamaan. en halua edes ajatella sitä lisätuhoa mitä extra 4v tekisi kaiken tähän asti aiheutetun päälle.
@MF175mp
@MF175mp Год назад
Varmaan velkaa tulee niin paljon että kaikki suomalaiset joutuu myymään persettä kadulla seuraavat 30 vuotta saadakseen sen maksettua
@janiovaskainen
@janiovaskainen Год назад
Mä kävin ennakko äänestämässä ja tietenkin PS!
@finnmay
@finnmay Год назад
Pyydän saada huomauttaa demareille, että puhuessanne yritystukien leikkaamisesta olette reiluuden nimissä varmaankin supistamassa tuntuvasti myös taideapurahoja. Esim. Taiken ympärillä puhutaan valtavista menoista, jotka yhteiskunta kustantaa. Taide on elinkeino siinä missä muutkin alat, joten toimikoon se markkinaehtoisesti muiden alojen tavoin.
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
EVA:n analyysissa 53 % suomalaisista oli valmis kohdentamaan paljon tai jonkin verran menoleikkauksia taiteeseen ja kulttuuriin. Vain 13 % vastasi, ettei alalle voisi kohdistaa lainkaan leikkauksia. Silti sekä vasemmisto että oikeistopuolue kokoomus älähtivät, kun Purra vihjasi samansuuntaista.
@finnmay
@finnmay Год назад
​@@JoakimVigelius Juuri näin! Ei tässä kukaan ole kirjastoista ym. yleishyödyllisistä palveluista leikkaamassa vaan esim. juuri kohtuuttomaksi paisuneista avustusorganisaatioista. Taike on nykykoossaan rikkaan Norjan mallinen. Elättäköön kukin itsensä työllään ilman apurahoja ja -organisaatioita.
@markkuhamalainen9238
@markkuhamalainen9238 Год назад
Sanna hyvä,se vaan on niin että arvoilla ei laskuja makseta
@teijul1106
@teijul1106 Год назад
Onneksi pääsin punikki Tampreelta. Perussuomalaiset on paras puolue♥ Koita välttää lukemasta noita, kun tiedät mitä se Aamulehti tarjoaa.. Samoin punainen Yle.
@jansku788
@jansku788 Год назад
Onnea huomisiin vaaleihin Joakim, ennakkoääni meni jo sulle 👍
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Kiitos!
@MKitchen75
@MKitchen75 Год назад
tämähän on vähän sama asia kuin olisit kaupassa ja keräät kärryn täyteen asioita , kalliita sellaisia mutta kassalla sanot että seuraava maksaa. virkamiesvastuu pitää tänne saada eli jos teet virheen työssäsi niin olet henkilökohtaisesti vastuussa tekemisistäsi virheistä. nämä kun eivät joudu vastuuseen
@satumaarit4296
@satumaarit4296 Год назад
Mielestäni koronatukiakin pitäisi kyseenalaistaa. Miten se auttaa kärsiviä yrityksiä että tuetaan jo valmiiksi suunnitteilla olevia investointihankkeita? Olemassaolostaan kamppaileva yritys ei investoi vaan yrittää maksaa palkat ja vuokrat. Esim tampereella toinen kuntosaliketju sulki ovet pahimman tilanteen ajaksi toinen ei. Jälkimmäinen sai koronatukea valtiolta 200 000 euroa yhteensä. Uskomatonta kuraa
@jonnanieminen8848
@jonnanieminen8848 Год назад
Iltapäivällä menen äänestämään sinua. Minulle on tärkeää, että ehdokkaani on aktiivinen somessa.
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Kiitos Jonna! Lupaan olla jatkossakin kävi miten kävi!
@eijahakanen1538
@eijahakanen1538 Год назад
Täältä lähtee 2 ääntä persuille huomenna.🤩👍
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Hienoa!
@lasse4416
@lasse4416 Год назад
Onnea uudesta työpaikasta!❤
@fashionguy1586
@fashionguy1586 Год назад
Marin lupais varmaan vappu tonnin
@ss-5553
@ss-5553 Год назад
Meillä tuli postilaatikkoon sdp edustajan eemeli peltosen ohrasiemen pussi. Se taitaa olla kaikki mitä sdp:ltä saa..
@MP-yd9gg
@MP-yd9gg Год назад
Onnea Joakim ja onnea me persut! 🎉 Suuri ilo on ollut seurata sinun kanavaasi ja vielä suurempaa iloa oli nähdä että pääsit eduskuntaan. Kaverilla on huikeasti älyä ja kylmän rauhallinen ote kun muut puolueet vinkuvat heikoilla argumenteilla. Mielenkiintoiset 4 vuotta tulossa kun Joakim, Rostila ja Teemu äänessä 🍿
@arbov169
@arbov169 Год назад
Aika on paljastanut vasemmiston valheet. Puhutaan kauniita, mutta tehdään pahaa.
@tarjaaarnio611
@tarjaaarnio611 7 месяцев назад
Mitkä valheet? Ainoat valheet paljastuivat, kun persut huijasivat itsensä hallitukseen. Ala-arvoista.
@tapiokorhonen6774
@tapiokorhonen6774 Год назад
en vaantiedä että miten suomessa saadaan uudistuksia aikaan kun mediakin on kovasti mukana tuossa vasemmisto aatteessa mukana ,mutta hyvä että oot nuori jaksat taistella vastaan ja kestät sitä mollausta ja jaksat uskoo tulevaisuuteen
@seppojokinen-uy3vt
@seppojokinen-uy3vt 11 месяцев назад
Purra ottaa enemmän velkaa kuin kukaan ennen vaikka ei ole lamaa. Edellinen hallitus hoiti kaksi lamaa paremmin kuin muut maat. Onneksi ei Purra ollut ministeri laman aikana.
@samppakoivula9977
@samppakoivula9977 Год назад
Asiaa! Harmi ko oot väärässä vaalipiirissä! Aika jännää muuten, että terveellä järjellä ajattelu on nykyään populismia....
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Toivottavasti sieltä löytyy sopiva ehdokas!
@samppakoivula9977
@samppakoivula9977 Год назад
@@JoakimVigelius Löytyi, kävin ennakkoon äänestämässä :)
@tarjaaarnio611
@tarjaaarnio611 7 месяцев назад
Ei ole, jos sitä tervettä järkeä löytyisi eikä vain katteetomia lupauksia vaaliteltoilla.
@samppakoivula9977
@samppakoivula9977 7 месяцев назад
@@tarjaaarnio611 Tuon voisi sanoa mistä tahansa muustakin puolueesta....
@putin221
@putin221 Год назад
Oli myös demareilta viimeinen naula arkkuun, kun ruvettiin vaatimaan kiky maksujen palauttamista, mutta 4 vuoden aikana eivät tehneet asialle mitään.
@awarti
@awarti Год назад
Menen tänään äänestämään, 165. 🇫🇮
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Kiitoksia!
@oplkfdhgk
@oplkfdhgk Год назад
juu samaa aattelin tossa pari päivää sitten.
@tuijaseppanen6447
@tuijaseppanen6447 Год назад
Kävi toteen, että sosiaaliturvasta leikataan. Ja autolla ajavien matkavähennyksistäkin mm.
@samppaankka2197
@samppaankka2197 Год назад
Mulla on fiilis että Jokke menee Eduskuntaan. 👍
@marika8363
@marika8363 Год назад
Jos vasemmistolla jatketaan niin eikö tätä maata voi joku instanssi ottaa huostaan jos kansa äänestää taloustuhon puolesta?! Toivon vihdoinkin oikeistohallitusta, siksi PS!
@munoma8672
@munoma8672 Год назад
Taitaa Maailmanpankki olla se instanssi?
@leopiipponen7693
@leopiipponen7693 Год назад
Puhuttiinko tuossa liitteessä m mitään kalliista sapuskasta? Monella duunarilla on oikeesti nälkä... YLEn rahat on pikkusia, joten leikataan muualta... Köyhillä ei ole mahdollisuus katella kk maksullisia ohjelmia netistä, joten jotakin muuta leikkuuseen ensin.
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
En muista ruuan hinnasta tai alvista kirjoitetun. Ylen budjetti ei ole mitenkään erityisen pieni, kun sitä suhteutetaan väkiluvun ja bkt:n perusteella esimerkiksi muihin Pohjoismaihin.
@mannekaila7614
@mannekaila7614 Год назад
@@JoakimVigelius Ylen budjetin voisi supistaa johonkin vuoden 2010 tasolle, ajalle ennen YLE-veron käyttöönottoa.
@leopiipponen7693
@leopiipponen7693 Год назад
Enemmän näkemys ero... Ja mtä nähdään tarpeellisena ihmisille perus palveluna. Silti paljon isompia leikkaus kohteita löytyy. Tsemppiä vaaleissa :)
@MirkoK05
@MirkoK05 Год назад
Kyllä persut on suomen populistisin puolue
@MostlyLauri
@MostlyLauri Год назад
olin varautunut että tämäkin on aprillipila. hyyvä video
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Ei sentään!
@jotainrotia7435
@jotainrotia7435 Год назад
Täyttä asiaa Joakim ja onnea nyt kun hieno vaalitulos on jo tiedossa!
@WesaTheGreat
@WesaTheGreat Год назад
Toivottavast pääset läpi, harvinaisen järkevää puhetta noinkin nuorelta.
@TheNeppis
@TheNeppis Год назад
Toivottavasti pääset läpi !
@YoStu242
@YoStu242 Год назад
Se on helppo tuolla pikavipillä elellä kuninkaallisiksi ainakin hetken aikaa
@mikemikeson5103
@mikemikeson5103 7 месяцев назад
Velka on kuin pissaa housuun kun on -30 astetta. Lämmittää lyhyt aika, mutta sen jälkeen on vielä kylmempi
@swenofsweden
@swenofsweden Год назад
Onnittelut tuoreelle kansanedustajalle! Loistavaa!!! Muista puhua/kirjoittaa selkeää suomea, ilman köyhdytys sanastoa, eli englismejä, anglismeja, muotisekasikiö mongerrusta. Tiedän, että pystyt siihen huomattavasti paremmin kuin moni muu ps-edustaja. Suomen kieli on meitä kaikkia yhdistävä ja sitä ei saa köyhdyttää enää yhtään lisää. Joakim jag litar på dig🙂👍
@onddu2254
@onddu2254 Год назад
Populismi on muutakin kuin yksinkertaistamista (tämä sinun määritelmäsi oli yksinkertaistusta). Yleensä asioiden yksinkertaistaminen johtuu siitä että perus kansalaisen on helpompi ymmärtää se. Populismi kuitenkin on ensisijaisesti sitä että vedotaan normaaliin kansaan (Suomessa perus suomalaisiin) ja asetellaan heitä jotain ihmisryhmää vastaan (esim. maahanmuuttajat). Tällä määritelmällä en näe mitään muuta puoluetta ilmi selväksi populistiksi kuin persut (tai siis pienpuolueetkin on tietenkin olemassa). Nimestä kuulee kohderyhmän, ohjelmasta löytyy "eliitti" jota vastaa puolue prykii tappelemaan ja puolueen ohjelmasta myös voi todeta että "nämä taitaa luottaa ettei kansalaiset tiedä brexitistä tai siitä että ilman maahan muuttajia Suomen kansa olisi laskussa, taikka että puolue haluaa vain halpaa työtä Virosta mutta euroopan ulkoa ei haluta maahanmuuttajia." Mahdollisesti koska euroopan ulkoa tulevia ei voi hyväksikäyttää yhtä tehokkaasti työvoimana, mutta haluttomuuden ottaa euroopan ulkoa maahanmuuttajia persut selittävät kätevästi omalla rasismilla. Ainakin siltä se vaikuttaa. Persujen puolue ohjelma on vähän niinkuin raamattu; paras tapa vähentää uskoa siihen on lukemalla sitä.
@kippariii2550
@kippariii2550 Год назад
Oon kyllä kiitollinen ihmisten äänestämisestä vaaleissa. Katastrofi oli kyllä todella lähellä.
@Helga86
@Helga86 Год назад
Ja läpi. Upeaa työtä olette tehneet Mikon kanssa. ❤❤
@sissijuustoesinahassa
@sissijuustoesinahassa Год назад
Tsemppiä tälle päivälle. Alkaa jo vähän jännittämään
@arvohirvonen6801
@arvohirvonen6801 Год назад
Entäs jos Marin haluaa EU viran ja maksattaa sen Suomen veronmaksajilla ja etenkin pieni tuloisten ja eläkeläisten rahoilla..
@tarjaaarnio611
@tarjaaarnio611 7 месяцев назад
Ainoa pienituloisten rahojen ryöstäjä on tämä hallitus.
@VesaKolari
@VesaKolari 3 месяца назад
Harvinaisen fiksu nuorimies.....jatkoon
@Jinny-Wa
@Jinny-Wa Год назад
SDPn pitäisi olla se työväen puolue mutta duunarina en ole muuta kuin kärsinyt heidän allaan. En sano että Kokoomus olisi yhtään parempi, ehkäpä vielä huonompi vaihtoehto. Persut alkaa vaikuttamaan siltä vanhalta SDP puolueelta 100n vuoden takaa
@tarjaaarnio611
@tarjaaarnio611 7 месяцев назад
Etköhän kohtapuoleen muuta mieltäsi...
@coronet2984
@coronet2984 Год назад
Onnea läpimenosta. 👍
@raulikalervo
@raulikalervo Год назад
Onnea ja paljon voimia Sinulle. ❤ Täti .
@Werty00188
@Werty00188 Год назад
Täältä tulee takuu varmasti sinulle yksi ääni ☺️. Toivottavasti pääset hallitukseen.
@robertpoussa4973
@robertpoussa4973 Год назад
Onnittelut eduskuntaan pääsystä!
@aimokarjalainen335
@aimokarjalainen335 Год назад
Ei kannnattais syytellä ja moittia toisia vaan kertoa sitä omaa agentaa mitä persut olisi tehnyt toisin,,,
@kimsundback449
@kimsundback449 Год назад
älä tee näitä, äänestin jo ps:ää. koitetaan edes me olla fiksumpia.
@SakariPaivaniemi
@SakariPaivaniemi 7 месяцев назад
Joko on taksikortti kelevannu😂
@awarti
@awarti Год назад
Onnittelut kansanedustalle. Muista minuakin 4 vuoden aikana niin numeroa piirrellään. 😊
@AvaruusbuddhA
@AvaruusbuddhA 5 месяцев назад
Mikä siinä on sitten niin vaikeaa, saada aikaiseksi malli, jolla ansiotyön vastaanottaminen kannattaisi lähes aina? Osa-aikatyösopimuksilla esim. 60h/vko lähäri- tai vartijaduunit kannattaa kyllä. Vapaa-ajasta siinä tulee arvokasta. Kyllä niistä tienaa vaikka 4000e/kk. Anakin aiemmin Kelalla oli asenne että, suora lainaus: "Jokainen tienattu euro vähentää työmarkkinatukea 50%". Ja sitten "ihmetellään", kun ei +10e/h osapäivätyöt nappaa. Ansiotyön osalta on oleellista, mikä on tarpeellista tai tuottavaa. Mikä tuottaa yhteiskunnassa lisäarvoa tai taloudellista tuottavuutta? Mikä on aidosti tarpeellista? Ei sen ymmärtäminen niin vaikeaa ole. Kaikki ansiotyö ei vain tuota juurilleen lisäarvoa. Yhteiskunnan hyvinvointi tarvitsee myös tukirakenteita. Yhdistystoiminta sekä vertaistuki lienee sieltä toimivammasta sekä kustannustehokkaimasta päästä, toisin kuin esim. avopsykiatria ja sen lisääminen. Vertaistukiyhdistyksiin ohjautuminen sekä riittävä aika kuntoutustukiin että sairauslomiin olisi välttämätöntä. Toipumista ei edistetä, jos jo rikkinäinen ihminen puristetaan rikki. Tässä ainakin jotain ehdotuksia. Alijäämäinen budjetti olisi kumminkin saatava tasattua.
@mangstah1987
@mangstah1987 6 месяцев назад
Populisti sanoo toista Populistiksi ;D ei hyvää päivää. Persut on äärioikesto ja populisti ;D just näin. Populisti aina musta maalaa toisita, eikä katso peiliin. Millon euron bensaa? Ainiin, hups... ja velkaa enemmän ja veron korotuksia jee. Ketkä ne on populstia D:D:D
@Turtti781
@Turtti781 Год назад
sano mulle 1 puolue joka on totetuttanut vaalilupauksen vuoden 2015 lähtien.
@hamipihlajamaki
@hamipihlajamaki Год назад
Itse olen yrittäjä ja en muuten aijo palkata toista työntekijää kun nykyään noi sossut nostaa kaiken. Maalaus-ala
@vapaustuonelassa
@vapaustuonelassa Год назад
Niinpä sdp marinin johdolla on todella härskein valehteleva puolue, luo vaan ihmisille mitä hienoimpia illuusiokuvia maailmasta ja kaivaa samalla joukkohautaa näille kansalaisille...
@tarjaaarnio611
@tarjaaarnio611 7 месяцев назад
Höpöhöpöä persuilta riittää.
@vapaustuonelassa
@vapaustuonelassa 7 месяцев назад
@@tarjaaarnio611 Kyllä ne sinun persusikin ovat samanlaisia valehtelijoita niin kuin kaikki muutkin ns. puolueet, kaikilla puolueilla nykyään on käytännössä vain yksi ideologia oma napa ja valkoisen talon jumalan nuoleskelu 👍👍
@eerokutale277
@eerokutale277 Год назад
Kannattaa äänestää SDP jos haluaa lisää €Uroistoliiton taakanjakoa.
@samimikaelnaumanen226
@samimikaelnaumanen226 Год назад
Ensi kerralla teet videota, katso että äänet on kohdillaan kiitos, kuulisi paremmin sinua.
@JoakimVigelius
@JoakimVigelius Год назад
Tuliko taas vaimeana? Muutamat viime videot saanut säätää jälkikäteen äänitasoja kovemmalle, mutten tämän kohdalla huomannut.
@MultipolarBear485
@MultipolarBear485 Год назад
Kuuluu todella hyvin. Taitaa olla vika kuulokkeissasi.
@teromartikainen9315
@teromartikainen9315 6 месяцев назад
Nii, mutta mää näen tän ihan oikeana ja ainoa vaihtoehtona, että sosialiturvaa asumistukia leikataan, nyt on oikea suunta sano muut mitä tahansa.
@mikan24
@mikan24 Год назад
Onnittelut 🍺🍺
@johannavirtanen1948
@johannavirtanen1948 Год назад
Isävainaani sanoi " kahta hyvää ei voi tehdä, luvata ja täyttää".😰👍
@tarjaaarnio611
@tarjaaarnio611 7 месяцев назад
Persut ei näköjään ole tuota kuulleet.
@KurttMi
@KurttMi 11 месяцев назад
Surkein esitys mitä ikinä nähnyt. Populistinen poika puhuu p..kaa. Nyt kun hallitusohjelma on julki, tiedämme, että mikä oli linja.
@Nikwunu
@Nikwunu Год назад
kaikkea kaikille, mutta kenen kustannuksella? pelottava ajatus.
@nyki2066
@nyki2066 6 месяцев назад
Hyvä perusjuomalaiset!
@sejase7012
@sejase7012 2 месяца назад
SDP on DDT sama
@janne5766
@janne5766 Год назад
Poseeramis hyve poseeramis arvo asteikko ihmisten eriarvostaminen köyhät rikkaat kahtiajako mitään tekemättömyys rahaa on ja sitä jaetaan vaikkakin korona mitenkää vaikuttanukkaa monee yrityksee joille jaettii rahaa satojatuhansia..kiitos pää kivuista ja 4vuoden tasapainottelusta järjen ja jälkeenjäämisen kuvitteellisuuden puutteen ja normaali olon muistelulle.
@liinulaine
@liinulaine 8 месяцев назад
Kyllä olit oikesssa !!🙏🙏
@henrihelin1409
@henrihelin1409 Год назад
Juu näin itsekkin sen olen ajatellut.
@Zndwls
@Zndwls Год назад
Pitkäperjantain sanoman äärellä: Mietteitäni ru-vid.com/video/%D0%B2%D0%B8%D0%B4%D0%B5%D0%BE-IH0N5ZQmt1s.html
@garophelaus
@garophelaus Год назад
SDP: Kaikki ongelmat on ratkaistavissa yksinkertaisesti rahalla.
@whatcodex
@whatcodex Год назад
Hyvä, kerrankin sanotaan suoraan, että kyseessä Ukrainan hyökkäyssota, eikä sotkettu Venäjää samaan lauseeaeen. Ei mennyt oma ääni hukkaan.
Далее
We finally APPROVED @ZachChoi
00:31
Просмотров 9 млн
Редакция. News: 136-я неделя
45:09
Просмотров 984 тыс.
Why is Finland's immigration policy not working?
30:18