Hyvä että pääsit perille ilman isompia murheita. Vanhemmalla autolla kun lähtee tienpäälle on aina pelko puserossa että kestääkö auto perille. Vaikka tietäisi auton olevan hyvinkin kunnossa. Hyvää isänpäivää Puutukkurille ja kaikille huulipartaan katsomatta. 👍😁😁
kyllä sitä isolla autolla on turvallisen tuntuista olla kyydissä, katsoin yhdessä välissä että varmaan on jo mustaa jäätä tiellä mutta loppua kohti keli näytti menvän vielä mielenkiintoisemmaksi. kun mustan jään päälle tulee ohut kerros lunta niin onpa sitten kyllä tosi mielenkiintoinen keli ajettava siinä voi matkanopeus tippua sen verran että bobkatillakin pääsee ohi ajamaan, ei vaineskaan mutta vertaus oli hyvä. niin hullulta kun se tuntuukin mutta itse olen ajanut/joutunut ojaan sellaisella kelillä henkilöautolla, ajoin kaltevaan vasemmalle kääntyvään mutkaan niin keskellä mutkaa auto lähti lumen/jään päällä sivuttain luistamaan ja ei kun sisäkurvin puolelle ojan pohjalle päädyin kylki edellä vauhtia ei siinä vaiheessa ollut kuin n10km/h, en tiedä olisko pikkasen lujempaa ajamalla g-voima pitänyt tienpäällä vai olisko sitten ollut kurvin jälkeen ulkokurvin puolella "metsähallituksen" puolella.
Tuo tie on nyt suht hyvässä kunnossa. Pari viikkoa sitten se olis jääny Volvolla ajamatta läpi. Me ihmeteltiinkin, että nyt on oikea urakoitsija liikkeellä ku oli Nissani ja kaivuri samalla lavalla. Mutta selvisihän se ku raotit ikkunaa. 😄 Terveisiä sieltä kaurispassista. 😉