Тёмный

Uniklubi - Huomenna 

Mika viiva Petri Ahola
Подписаться 36
Просмотров 1 тыс.
50% 1

Uniklubi lähtee kiertueelle uransa kahdeksannen albumin kunniaksi
Uniklubi kohosi 2000-luvun alussa suuren yleisön tietoisuuteen debyyttialbuminsa nimikappaleella Rakkautta ja piikkilankaa. Albumi myi reilusti platinaa ja ryhmä pokkasi samana vuonna Emma-pystin parhaana rock-tulokkaana. Menestyksekäs musiikkimatka jatkui. Miljoonia striimannut modernin suomirockin lähettiläänä tunnettu ryhmä julkaiseekin nyt jo kahdeksannen albuminsa, joka kantaa nimeä 8. Virallinen julkaisupäivä uutuudelle on 3. maaliskuuta 2023 ja sen tiimoilta alkaa 27. tammikuuta Vantaan Tulisuudelmasta julkaisukiertue, joka päättyy vappuaattona Kangasalataloon.
- “Uusin albumimme kantaa nimeä 8 (kahdeksan). Vaikka 8 onkin maaginen luku, niin se on myös meidän kahdeksas studioalbumi. Menemättä sen enempää numerologian maailmaan, tuntuu uskomattomalta, että jälleen ollaan saatu albumillinen hyvää suomirokkia yksiin kansiin. Kilsat ei tunnu missään, vaan askel vain kevenee kohti näitä kevään mahtavia konsertteja ja keikkoja. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin”, Uniklubin keulakuva Jussi Selo kertoo fiiliksistään.
Yhtyeen tulevalta levyltä on kuultu jo esimakua suosittujen Jos tähän jään, Hetken olen vapaa, Hehkuvia kipinöitä ja Sammuttamaton -sinkkujen myötä. Pitkäsoitolla on lisäksi mukana Maailman ääriin, Tartu sisko kiinni, Hiipivä hulluus, Helios, Hiljaa sekä Sabotaasi. Kaikki laulut kuullaan konserttiohjelmistossa. Kiertuekokoonpanossa on mukana Jussi Selo (laulu), Janne Selo (kitara), Pasi Viitala (kitara), Teemu Mäntykorpi (basso), Jani Auvinen (rummut) ja Tuomas Lepistö (koskettimet).

Видеоклипы

Опубликовано:

 

31 мар 2023

Поделиться:

Ссылка:

Скачать:

Готовим ссылку...

Добавить в:

Мой плейлист
Посмотреть позже
Комментарии : 3   
@still_path
@still_path Год назад
100 Thanks ❤ !
@still_path
@still_path 11 месяцев назад
The only finnish song I know by heart )))
@seekie
@seekie 2 месяца назад
The one, hearthwrenching song which made me want to learn Finnish, 15 years ago
Далее
Uniklubi - Huomenna (live 2005)
3:52
Просмотров 10 тыс.
Телеграмм-Колян Карелия
00:14
Просмотров 321 тыс.
❤️My First Subscriber #shorts #thankyou
00:26
Просмотров 3,9 млн
Ismo Leikola - Se on sinun kalja...
8:27
Просмотров 240 тыс.
Uniklubi - Sammuttamaton (Virallinen Musiikkivideo)
4:21
Näiden tähtien alla
3:43
Просмотров 92 тыс.
A studio YLE TV1
33:27
Просмотров 1 млн
Uniklubi - Kiertää Kehää
3:51
Просмотров 8 тыс.
100. jakso Jarkko Tammisen uskomaton hahmokimara
19:33
Просмотров 208 тыс.
YULDUZ USMONOVA -AYAMAY(PREMYERA)#2024
3:17
Просмотров 438 тыс.
Doston Ergashev - Kambag'alga (Official Music Video)
5:32
Mirjalol Nematov - Barno (Videoklip)
3:30
Просмотров 5 млн
Stray Kids <ATE> Mashup Video
2:17
Просмотров 2,2 млн