Тёмный

Voisiko kukaan korvata Bidenia pressakisassa?  

Yle Uutiset
Подписаться 29 тыс.
Просмотров 49 тыс.
50% 1

Miten ihmeessä Joe Bidenin saisi luopumaan presidenttiehdokkuudesta, osa demokraateista pohtii.
Bidenin vaaliehdokkuus on joutunut yhä voimakkaamman arvostelun kohteeksi. Demokraattipuolueen kannattajistakin suurin osa sanoo, että Bidenin pitäisi vetäytyä ehdokkuudesta ja antaa tilaa nuoremmalle kandidaatille.
Viime torstain surkeasti mennyt vaaliväittely on saanut demokraatit paniikkiin.
Kuohuntaa pahensi Yhdysvaltain korkeimman oikeuden maanantainen päätös, jonka mukaan maan entisillä presidenteillä on laaja syytesuoja myös virkakauden jälkeen. Päätöksen myötä suuri osa republikaaniehdokas Donald Trumpin rikossyytteistä raukesi, mikä nostaa hänen osakkeitaan.
Ensimmäisen vaaliväittelyn jälkeisissä kyselyissä republikaanien Donald Trump on istuvaa presidenttiä Bidenia edellä.
Suffolkin yliopiston ja USA Today -lehden kyselyssä Trump on saamassa 41 prosenttia äänistä ja istuva presidentti Joe Biden 38 prosenttia.
CNN:n kyselyn mukaan kaksinkamppailussa Trump vastaan Biden Trump saisi 49 prosentin kannatuksen ja Biden 43 prosenttia. Molemmat kyselyt on tehty viime torstain televisioidun ensimmäisen vaaliväittelyn jälkeen.
CNN:n kahdenvälisessä kyselyssä Trump saa 47 prosentin kannatuksen Bidenin varapresidentti Kamala Harrisin saamaa 45 prosenttia vastaan. Trumpin johto Harrisiin nähden on kyselyn virhemarginaalin sisällä.
Kamala on ilmoittanut pysyvänsä Bidenin rinnalla horjumatta, eikä hänellä ole aikomustakaan nousta esimiestään vastaan.
Muista mahdollisista demokraattiehdokkaista Gavin Newsom, Pete Buttigieg ja Gretchen Whitmer saivat kahdenvälisissä kyselyissä Trumpia vastaan Bidenin tavoin noin 43 prosentin kannatuksen.
Demokraattipuolueen sisäpiiri näyttääkin olevan edelleen Bidenin ehdokkuuden takana. Näyttäviä irtiottoja ei ole ainakaan toistaiseksi tullut.
#uutiset #yleuutiset #usa #politiikka

Опубликовано:

 

2 окт 2024

Поделиться:

Ссылка:

Скачать:

Готовим ссылку...

Добавить в:

Мой плейлист
Посмотреть позже
Комментарии : 226   
@raze467
@raze467 3 месяца назад
500 vuotias muumio vs Putinin käsinukke. Jenkit on kusessa.
@nokkamutka3208
@nokkamutka3208 3 месяца назад
Ei Zelenski oo tässä kisassa
@TheClone360
@TheClone360 2 месяца назад
Ei ole Trump mikää Putinin käsinukke, miksi maailman ainoan supervallan pressa olis venäjän käsinukke🤔
@flindou730
@flindou730 2 месяца назад
​@@nokkamutka3208 tiedän että koitit luoda tällä kommentilla vaan olkinuken mutta narratiivisi ei käy järkeen. Miten zelensky olisi venäjän käsinukke? Tarkoitit varmaan että zelensky on amerikan käsinukke eikö vain?
@Jako1987
@Jako1987 2 месяца назад
​@@flindou730zele on putinin käsinukke, putin on bidenin käsinukke ja biden on zelen käsinukke... TIETYSTI /s
@katselija001
@katselija001 2 месяца назад
TRAITAA SULLER OLLA SOTA PAREMPI KUN MAAILMAN RAUHA
@KalmoK
@KalmoK 3 месяца назад
Dementikko vs valehteleva miljardööri, en ymmärrä miten tähän taas edes päädyttiin...
@aatukarkkainen6335
@aatukarkkainen6335 3 месяца назад
Kaikki niistä valehtelee, Trump ehkä vähiten
@aatukarkkainen6335
@aatukarkkainen6335 3 месяца назад
Ja miljardööriys on vain hyvä asia.
@makhnothecossack4948
@makhnothecossack4948 3 месяца назад
​@@aatukarkkainen6335Trump valehtelee eniten, Bidenkin valehtelee, mutta vähemmän ja pienemmässä mittakaavassa
@makhnothecossack4948
@makhnothecossack4948 3 месяца назад
​@@aatukarkkainen6335Tosin Trump ei tehnyt miljardejaan itse, vaan hänen isänsä teki, ja Trump on aktiivisesti menettänyt menettänyt rahaa, ja oli merkittävässä tappoputkessa kunnes diilistä tuli sellainen menestys mikä siitä tuli.
@MV-ri7zu
@MV-ri7zu 3 месяца назад
Ne on kaikki miljonäärejä ja kaikki valehtelee 😂
@TheCoBBus
@TheCoBBus 3 месяца назад
331 Miljoonaa ihmistä ja näistä kahdesta pitää valita ?? Ei mee hyvin
@mrproplayer7687
@mrproplayer7687 2 месяца назад
On siellä muitaki ehdokkaita
@marin_1441
@marin_1441 3 месяца назад
Toinen puoli valehtelee ja toinen puoli on hämmentynyt, mikä valinta
@jorgosgustavus3183
@jorgosgustavus3183 3 месяца назад
Ja onko valehtelu uutta politiikasta?
@marin_1441
@marin_1441 3 месяца назад
​@@jorgosgustavus3183 Ei, mutta ei Trumpin tasolla
@jorgosgustavus3183
@jorgosgustavus3183 3 месяца назад
@@marin_1441 Trumppia ei tuomita. Presidentilline suoja
@kkiuoi
@kkiuoi 3 месяца назад
​@@jorgosgustavus3183kerro mulle toki milloin politiikka ei ole ollut valehtelua kansalle, vähintään "huijataan ettei ole kaaosta" tapahtunut AINA.
@jorgosgustavus3183
@jorgosgustavus3183 2 месяца назад
@@kkiuoi ?
@Wadetrtl
@Wadetrtl 3 месяца назад
Ihan kuin toi 78-vuotias Trump olisi joku nuorekas poika 😂
@rkanava7245
@rkanava7245 3 месяца назад
Ei tässä iästä ole poelkästään kysymys, vain toisella on toistaseksi dementia. Vaikka trumpilla alkais myös dementia, pystyis varmaan vetään 4v kauden ennen kuin menis pahaks.
@BossPutin
@BossPutin 2 месяца назад
On se Trump terävämpi kuin bidensuihku
@syrjanen3397
@syrjanen3397 2 месяца назад
Täh no on se nyt paremmassa kunnossa kun biden??
@veboonetapsr6812
@veboonetapsr6812 2 месяца назад
On trump nyt paremmassa kunnossa kun biden oli silloin kun hänet valittiin
@BossPutin
@BossPutin 2 месяца назад
@@Wadetrtl mutta paljon terävämpi se on ku muumio Biden
@animationracer4280
@animationracer4280 3 месяца назад
Vanhainkotiin vaan.
@KrakowanMakkara
@KrakowanMakkara 3 месяца назад
Laittakaa Kennedy ton jäätelön syöjän tilalle
@DeWorDeR
@DeWorDeR 2 месяца назад
Jaa nyt vasta huomas mediakin Bideenin dementtian...ei siitä oo puhuttu ku kaks vuotta tää kommenteis 😂 menny usko journalismilta kunnei hekään kykene näkemään kuinka pihalla tuo ukko on 😂
@nami-3
@nami-3 2 месяца назад
Varmaan ku ne on aina jotain kontekstista irroitettuja 5 sekuntin klippejä, sellaisia sais revittyä ihan kenestä tahansa.
@nokkamutka3208
@nokkamutka3208 2 месяца назад
@@nami-3 höpöhöpö.
@keravavantaa2886
@keravavantaa2886 2 месяца назад
Trump 2024
@keravavantaa2886
@keravavantaa2886 2 месяца назад
@@Eke1335 W äijä vapauttakaa mun broidi
@Eke1335
@Eke1335 2 месяца назад
@@keravavantaa2886 epstein oli pedo
@avari6167
@avari6167 2 месяца назад
Trump 2024 ja saadan rauha maan päälle 💪
@zeradicated
@zeradicated 2 месяца назад
Trump 2024
@Pumpkin8_
@Pumpkin8_ 2 месяца назад
@@zeradicated 👍
@Meme_channel563
@Meme_channel563 2 месяца назад
Hullut
@Turbodiesel1.8
@Turbodiesel1.8 2 месяца назад
​@@Pumpkin8_tuo sun kuva muistuttaa trumpin väriä 😂
@libaleipa
@libaleipa Месяц назад
​@@Turbodiesel1.8Aika perus moittia ihonväriä jotta sais äänensä kuuluviin
@Turbodiesel1.8
@Turbodiesel1.8 Месяц назад
@@libaleipa onhan se aivan oranssi vai väittäkkö toisin. Ymmärrän kyllä pointtisi.
@Pumpkin8_
@Pumpkin8_ 2 месяца назад
Trump 2024
@Meme_channel563
@Meme_channel563 2 месяца назад
Hullu
@markusnurmi1820
@markusnurmi1820 3 месяца назад
Trump 2024❤
@Onnimeriluoto
@Onnimeriluoto 2 месяца назад
Ei.
@henna4187
@henna4187 2 месяца назад
Ei täysil käy jos sen haluu pressaks
@Pumpkin8_
@Pumpkin8_ 2 месяца назад
Yessir Trump on kova äijä!
@hermannionparas
@hermannionparas 2 месяца назад
Jes
@markusnurmi1820
@markusnurmi1820 2 месяца назад
@@henna4187 Seniili vanhus parempi? Sellainen joka käyttää vain toisten ihmisten rahaa? Kuten Suomen demaritkin? Toisen oma lompakko on heidän mielestä myös heidän? Paljastan siulle salaisuuden. Sosialismissa loppuu aina toisten ihmisten rahat ensin. Siksi se ei koskaan menesty edes Suomessa 😊
@henriaavavirta4687
@henriaavavirta4687 2 месяца назад
Ai nytten vasta heräätte tähän. 🙈
@Plizi
@Plizi 2 месяца назад
Bideni on pumpattu täyteen stimulantteja että dementia ei paistaisi niin selvästi läpi. Jos sydän ei kohta petä niin pidän ihmeenä.
@syrjanen3397
@syrjanen3397 2 месяца назад
Trumpista vaan pressa!
@allukone
@allukone 2 месяца назад
LETS GOOO TRUMP
@Meme_channel563
@Meme_channel563 2 месяца назад
Hullu
@Turbodiesel1.8
@Turbodiesel1.8 2 месяца назад
Ootko sää sama sälli joka sano että alkoholi vittuun?
@realfinnishpeasant
@realfinnishpeasant 2 месяца назад
Trump ❤
@Meme_channel563
@Meme_channel563 2 месяца назад
Hullun paperit sulle
@realfinnishpeasant
@realfinnishpeasant 2 месяца назад
@@Meme_channel563 Sinunkaltaiset pitäisi teloittaa mutakuonojen kanssa :)
@_._sume_._7429
@_._sume_._7429 2 месяца назад
Trump✊🏼✊🏼✊🏼
@sorow9523
@sorow9523 2 месяца назад
Brent Peterson ois paras vaihtoehto:D
@Tarx66
@Tarx66 3 месяца назад
Kuinka tyhminä teikäläiset pitää suomalaisia?
@rkanava7245
@rkanava7245 3 месяца назад
Älä sitten katso uutisia youtube shortsissa, nää on suunnattu tiktok kansalle
@Jdjdkcockdbd
@Jdjdkcockdbd 3 месяца назад
​@@rkanava7245 mitä hupajat ei hän tainnut kyllä nyt Ylestä puhua
@kkiuoi
@kkiuoi 3 месяца назад
Aikalailla ​@@rkanava7245
@sddonzori4734
@sddonzori4734 2 месяца назад
Trumppi on seuraava
@Aksu_aviation
@Aksu_aviation 2 месяца назад
Hullu
@Turbodiesel1.8
@Turbodiesel1.8 2 месяца назад
​@@Aksu_aviationen itse tykkää hänestä, mutta se on vain fakta että hänestä tulee pressa
@Aksu_aviation
@Aksu_aviation 2 месяца назад
@@Turbodiesel1.8 eipä ois mut vittukun on
@painkiller85rudolf23
@painkiller85rudolf23 2 месяца назад
"Tän herran" 😂 no kylläpä sitä puhutaan kunnioittavasti jostain valehtelijasta ja ihan sairaasta tyypistä 😄 trumb on hullu ja vaikka mitä mutta tämä mies on Herra teille 🤣
@syrjanen3397
@syrjanen3397 2 месяца назад
Kerro vähän perusteluita?
@painkiller85rudolf23
@painkiller85rudolf23 2 месяца назад
@@syrjanen3397 pitääkö vielä jotain perustella? Demokraatti yritti tappaa juuri pressanvaaliehdokkaan ja tämä Herra ei edes sanoilla tuomitse Trumpin salamurhaa vaan sanoo että "Tälläistä ei saa tapahtua" Ai ei vai 😄 niin ku mitä vittua 😄
@Turbodiesel1.8
@Turbodiesel1.8 2 месяца назад
​@@syrjanen3397sillä on rikosrekisteri ja muistuttaa enemmän mandariinia kuin ihmistä.
@PelkonenHeikki
@PelkonenHeikki 3 месяца назад
Biden eläkkeelle!
@klasupoika704
@klasupoika704 3 месяца назад
No voi obaman per5e.
@ronskuiVonbest
@ronskuiVonbest 2 месяца назад
Sehän piti olla 1000 kertaa parempi kun trump?
@RapeReipas
@RapeReipas 2 месяца назад
Big Mike
@JarkkoKinnunen-j9t
@JarkkoKinnunen-j9t 2 месяца назад
Parempi kun ei puutu... To feel happiness yksillä, Kesä kaikilla. Itse henkilökohtaisesti mikäli olisin äänioikeutettu Yhdysvaltojen vaaleissa antaisin Obama Care lle ääneni, ei olisi hänen pitänyt Eliitin bileissä kyykyttää sanan säilällä Donald Trump IA😅
@Turbodiesel1.8
@Turbodiesel1.8 2 месяца назад
Vaihtoehdot on mandariini ja dementikko joka syö jäätelöä.
@JakeJaakko101_
@JakeJaakko101_ 3 месяца назад
mark fischbach typing...
@risto455
@risto455 2 месяца назад
Miks näissä vaaleissa ei voi olla ketään normaalia ihmistä
@BossPutin
@BossPutin 2 месяца назад
Älä nyt.. ei meilläkään Suomessa ole sen parempi pressa. Stubido on aivan kauhee
@Exp898
@Exp898 2 месяца назад
@@BossPutin"BossPutin"💀💀💀💀💀💀
@BossPutin
@BossPutin 2 месяца назад
@@Exp898 Putin on 👌
@BossPutin
@BossPutin 2 месяца назад
@@Exp898 Putin on 👌
@ukk768
@ukk768 2 месяца назад
​@@BossPutin no ei todellakaan ole
@potkula1
@potkula1 2 месяца назад
Trump voi korvata Bidenin.
@ultrakossu2331
@ultrakossu2331 2 месяца назад
Blinken olis hyvä?🤔
@lennipenttinen4255
@lennipenttinen4255 2 месяца назад
Entä se ihmeen rfk jr
@kisma03
@kisma03 2 месяца назад
Trump 2024
@roniromppa1416
@roniromppa1416 2 месяца назад
Biden näyttää sille että on pudonnut kärryiltä aikoja dit
@Meme_channel563
@Meme_channel563 2 месяца назад
Mutta puuttin ja Trump on liian voimakasta
@MoeLester4444
@MoeLester4444 2 месяца назад
Miten se muka meni penkin alle?
@libaleipa
@libaleipa Месяц назад
Mieti
@VmKobudo
@VmKobudo 3 месяца назад
Yle kertoo suomalaisten veronmaksajien rahoilla mielipiteitä mitä pitäis tehdä U.S.A:n kansalaisten.
@otherhouse
@otherhouse 3 месяца назад
Kannattaisi hankkia silmälasit ja kuulolaite. YLE ei kerro omia mielipiteitään, vaan ehdokkaita joita muut, mm. Yhdysvaltalaiset ovat ehdottaneet
@VmKobudo
@VmKobudo 3 месяца назад
@@otherhouse ai että mulle silmälasit ja kuulolaite. Kylläpä aloitit hienosti kommentoimaan. Sinä voisit katsoa ja kuunnella videon uudestaan ja miettiä onko se sisältöä RU-viden verorahoilla, sitä minä ainakin ajatuksissa tarkoitin, ehkä mun kyvykkyys luoda järkevää tekstiä on kuin Joe Bidenillä ja asia sisältö kuin Trumpin suusta.
@Turbodiesel1.8
@Turbodiesel1.8 2 месяца назад
​@@VmKobudo itseä ainakin kiinnostaa nämä 👍
@VmKobudo
@VmKobudo 2 месяца назад
@@Turbodiesel1.8 hyvä niin, voitko maksaa yle-veron minunkin puolesta.
@rodder5134
@rodder5134 2 месяца назад
MAGA and Trump all The way!
@Meme_channel563
@Meme_channel563 2 месяца назад
Hullu
@DeWorDeR
@DeWorDeR 2 месяца назад
Kyä trumppi vie. Kuka muka äänestää bideeniä kunnei jäbä pysty juuri ja juuri käveleen 😂
@ekmaster6631
@ekmaster6631 2 месяца назад
Kukaan ei äänestä bideniä sillä hän ei ole edes presidentti ehdokas
@MrStarlightt
@MrStarlightt 2 месяца назад
kuhan ei oo trump, se mitä oon kattellu noita project 2025 juttuja niin melkin kukavaan on parempi ku trump, mutta emmä kyllä paljoo faktoja oo seuraillu
@joukastockell6542
@joukastockell6542 2 месяца назад
Kamala Harris...
@syrjanen3397
@syrjanen3397 2 месяца назад
Ei naista!
@Fedja-fn2uo
@Fedja-fn2uo 3 месяца назад
trup on pro
@Meme_channel563
@Meme_channel563 2 месяца назад
Hullu
@SwampSalt
@SwampSalt 3 месяца назад
"KAMALA" Harris? No niin varmaan onkin kun se on WOKE ja KOMMUNISTI 😂😊😢
@Ducking_nice
@Ducking_nice 3 месяца назад
Mitä sie sekoilet, kommunisti... Millä perusteella?
@eliastoukka
@eliastoukka 3 месяца назад
pls be satire
@Ducking_nice
@Ducking_nice 3 месяца назад
@@SwampSalt Tää on pakko olla vitsi, Kamala olis kommari? Millä perusteella? 😂
@SwampSalt
@SwampSalt 3 месяца назад
@@Ducking_nice Miksi muuten sen nimi olisi "KAMALA" 🤪
@aikhomolius4112
@aikhomolius4112 3 месяца назад
@@eliastoukkataitaa olla vaan ihan perus skidi joka koittaa päätänsä tunkea politiikkaan hämmennyksessä
@LiljaKrekola
@LiljaKrekola 3 месяца назад
Eka
@nokkamutka3208
@nokkamutka3208 3 месяца назад
Ite oot!
@juocyjay5732
@juocyjay5732 3 месяца назад
Eli joko a) fasisti tai b) fasisti(he/him)🏳️‍🌈🏳️‍⚧️✊🏼✊🏽✊🏾✊🏿❤️🧡💛💚💙💜
@KrakowanMakkara
@KrakowanMakkara 3 месяца назад
ööö... Vositko kirjottaa kunolla sattui aivohin enkä ymmärtänyt.
@juocyjay5732
@juocyjay5732 3 месяца назад
@@KrakowanMakkara niin että jenkkien vaihtoehdot on joko a) Trump, joka on fasisti tai b) Biden, joka edistää jenkkien imperialismia ja jatkaa useita Trumpin alulle panemia toimia ja piiloutuu progressiivisen imagon taakse
@nokkamutka3208
@nokkamutka3208 3 месяца назад
​@@KrakowanMakkarafasisti (who/where)
@kkiuoi
@kkiuoi 3 месяца назад
Rasismi ei meinaa fasismia, fasismi ei meinaa rasismia, :O jotain uutta opittu
@KrakowanMakkara
@KrakowanMakkara 2 месяца назад
@@nokkamutka3208Sanoo Vassari
@henna4187
@henna4187 2 месяца назад
Harris ois siihen hyvä! Bidenin pitäs ymmärtää luopuu paikastaan. Trumpia ei missää nimessä!
@syrjanen3397
@syrjanen3397 2 месяца назад
Ei naisesta voi tulla suurvallan pressaa vielä onneks pitkään aikaan😅
@sopatos1585
@sopatos1585 2 месяца назад
@@syrjanen3397 G
@Turbodiesel1.8
@Turbodiesel1.8 2 месяца назад
​@@syrjanen3397ja se on vielä musta
Далее
Mitä väliä SUOMESSA, voittaako TRUMP vai BIDEN?
6:56
KrimisArkisto Somalien Rikollisuus
43:30
Просмотров 135 тыс.
James May finally drives the Tesla Cybertruck
14:15
Tämä Volvo olikin kolariauto
1:00
Просмотров 36 тыс.
I used to hate QR codes. But they're actually genius
35:13
Älykellon tallenne ratkaisi rikostutkinnan
0:59
Просмотров 66 тыс.
Näin Estonia upposi 30 vuotta sitten
0:58
Просмотров 137 тыс.