@@LOLman6499 Kyllä. Ihmettelin vain kun päiväs aikaa ei käy vaihtamassa kääntöraiteella kulkusuuntaa. Tunnelit olivat pimeinä myös. Muistaako kukaan kun tuossa aseman ja kääntöraiden välissä ei ollut betoni kantta päällä ? siten että läpikulku / puisto alueen kohdalla oli kuilu jossa oli kääntöraiden vaihde.
Kääntöraiteella taas pyydetään ettei poistuta junasta ettei matkustaja lähde säntäilemään kääntöritilälle omin päin, joka voi olla jo vaarallista hänelle itselleen. Eli jos juna tulee menemään kääntöraiteelle pääteaseman jälkeen niin matkustajia pyydetään poistumaan junasta, mutta jos matkustaja jääkin junaan niin sit hänen pitää odottaa junassa että juna saapuu kääntöraiteelta takaisin asemalle. Periaate on kuitenkin se että kääntöraiteelle ei saa mennä junan mukana.
Kyllä joskus metro lähtee kääntöraiteelle, ilman että joku vartija tulisi käskemään junasta poistumaan. Olen käynyt Ruoholahden, Tapiolan, sekä Vuosaaren ja Mellunmäen kääntöraiteilla. Itäkeskuksen vanha kääntöraiteen kulkusilta näkyy Vuosaaren mentäessä. Myös Kontulan kulkusilta on jätetty paikoilleen. Kampin kääntöraiteella olen saattanut vahingossa käydä. Silloin kuin Rautatientorin metroasema oli suljettu vesivahingon takia. Toisaalta rautatientorilla saattaa olla omakin kääntöraide. Koska se oli olemassa ennen Kamppia. Kampin kääntöraide kaartuu töölö suuntaa linja-raiteelta.
MJE TransportVideos Juu on. Nyt se on kesäliikenteestä pois, koska se olisi melko kuuma varsinkin hellepäivinä. Eiköhän se Elokuussa taas rullaile entiseen tapaansa linjalla :)
@@VicMcFly111 nyt ne on viety kierrätykseen (vaunun osat) ja yksi nokkajunan vaunu tullaan viemään museoon museoitavaksi, mutta nyt ne eivät ole enää liikenteessä