Тёмный

Hylätyn Bussin Tarina! 

JuhisRacing
Подписаться 106 тыс.
Просмотров 185 тыс.
50% 1

Tällä kertaa esitellään mökkitien varresta löytyvä hylätty bussi!
Sisu BT-69 CR / Wiima K100
Käytetty HKL Bussiliikenteessä (Helsingin Kaupungin Liikennelaitos) lokakuu 1976 -
marraskuu 1988. Kuljettajan takana olevassa laatikossa on vanhoja
bussiaikatauluja, esim. vuodelta 1988 linja 57 Itäkeskus-Käpylä-Pitäjänmäki.
Rekisterinumero AHM-642
Numero 642 (=rekisteritunnuksen numero-osa)
Alusta SISU
Kori Wiima
Malli BT-69 CR
Mittarissa 839662 km
Joukko Hervannan teekkareita ostivat bussin Lempäälästä 90-luvun puolivälissä ja
muuttivat bussin 8+1 paikkaiseksi matkailuautoksi. Bussia ei kuitenkaan koskaan
saatu muutoskatsastettua, työ oli iso, ensin loppuivat rahat loppuivat kesken ja
sitten kiinnostus vähitellen hiipui.
Bussilla oli tarkoitus ajaa Ranskaan jalkapallon
MM-kisoihin 1998. Muutostöissä oli myös epäonnea mukana, esimerkiksi
vaihdelaatikko hajosi siirron aikana ja jouduttiin vaihtamaan ulkona.
Matkaililuautona bussilla on ajettu siirtokilvillä Hervannasta Pihlajavedelle ja sieltä
myöhemmin Keuruulle.
Nykyisellä paikalla bussi on seisonut noin 20 vuotta. Jo
bussia noudettaessa oli huonoa tuuria mukana, bussissa on tyyppivika,
polttoainemittari näyttää liikaa tai jopa täyttä tankkia vaikka polttoaine olisi lopussa.
Niinpä löpö loppui ensimmäisellä ajokerralla Hervanna keskustaan ja
polttoainejärjestelmä jouduttiin ilmaamaan kadulla.
JuhisRacing paidat: teespring.com/stores/juhisracing
Instagram: / juhisracing
--------------------------------------------------------------------
Kiinnostaako yhteistyö?
● Ota yhteyttä: juhisracing at gmail.com

Авто/Мото

Опубликовано:

 

12 дек 2020

Поделиться:

Ссылка:

Скачать:

Готовим ссылку...

Добавить в:

Мой плейлист
Посмотреть позже
Комментарии : 702   
@JuhisRacing
@JuhisRacing 3 года назад
Tällaista menopeliä harvoin videolla esitellään 😉
@vilhelmkatajisto2253
@vilhelmkatajisto2253 3 года назад
Niimpä
@Villez007
@Villez007 3 года назад
Meillä on myös meijän metsässä on joku wolkkarin hippi paku jolla on ajettu puuhu
@jonneleva6136
@jonneleva6136 3 года назад
Jos romuun laitatte nii ota ratti talteen
@oskariylirautalahti7578
@oskariylirautalahti7578 3 года назад
Laita tämä ajokuntoon
@JonttuzTV
@JonttuzTV 3 года назад
Laita virit
@paavo9775
@paavo9775 3 года назад
Saunomisvideo bussissa ois kyllä kova
@veikko2361
@veikko2361 3 года назад
Kyllä
@oul4ever650
@oul4ever650 3 года назад
Nii
@retiisikana
@retiisikana 3 года назад
Jepp!
@olpero948
@olpero948 3 года назад
Kyllä
@agenttitarkka1591
@agenttitarkka1591 3 года назад
Ei ois
@einoheikkila82
@einoheikkila82 3 года назад
Ny juhis tietää seuraavan projektin
@tuplanolla327
@tuplanolla327 3 года назад
Todellaki
@matiaspessi2769
@matiaspessi2769 3 года назад
Niinpä ois aika hienoo saada tommonen kuntoon
@kemppi2240
@kemppi2240 3 года назад
@@matiaspessi2769 sanoppa muuta
@lennipassoja294
@lennipassoja294 3 года назад
Nii
@CITYALEKSI
@CITYALEKSI 3 года назад
Niinpä
@wedzzz
@wedzzz 3 года назад
Like jos haluut et Bussi korjataa koska muute se rikotaa :(((
@SYNTYGT
@SYNTYGT 3 года назад
@homoracing575
@homoracing575 3 года назад
Tämä
@Samlisiso
@Samlisiso 3 года назад
Mäki
@hege319
@hege319 3 года назад
@thisisrealotto1052
@thisisrealotto1052 3 года назад
Säki tääl
@joosuaniinikoski6345
@joosuaniinikoski6345 3 года назад
Oonko ainut joka haluais nähdä bussin entisöinti videon?
@akuvilponen8857
@akuvilponen8857 3 года назад
etpä taida. se ois kova
@temetykki
@temetykki 3 года назад
Et
@anssi229
@anssi229 3 года назад
Et
@pyrdee
@pyrdee 3 года назад
Et
@Skoda_Octavia_RS
@Skoda_Octavia_RS 3 года назад
Et
@Nikkez44
@Nikkez44 3 года назад
100k spessuks linja-auton entisöinti
@casepoika4637
@casepoika4637 3 года назад
Ehdottomasti sellasta videota jossa siivotaan bussi ja saunotaan.
@xqdbpx
@xqdbpx 3 года назад
Tee siitä semmonen "kesämökki" !! Siivoilee ja laittaa vähän pintoja uusiks ja alakaa pitää kesäkunnossa ja talveks telakoiduks si!
@vilhelmkatajisto2253
@vilhelmkatajisto2253 3 года назад
Juu
@lehtinee3237
@lehtinee3237 3 года назад
tämä
@Sevitunkake
@Sevitunkake 3 года назад
@@lehtinee3237 kato Joni perkele tuttujaki näkee 😁
@Mr_Zehn
@Mr_Zehn 3 года назад
Näin alan harrastajana pakko todeta, että aivan todella mielenkiintoinen video! Todella harmi, että isäsi projekti jäi puolitiehen.. Ja selvennän vielä että kyseessä on Sisu BT-69 CR, Wiima K100 korilla :D
@tommimakela214
@tommimakela214 Год назад
Onkohan tuo kuivasumppu kone
@veikkohautsalo9858
@veikkohautsalo9858 3 года назад
saunomisvideo kyllä kiitos
@JuhisRacing
@JuhisRacing 3 года назад
Ok!
@Poika905
@Poika905 3 года назад
Oikeesti ois hyvä
@mapa6353
@mapa6353 3 года назад
Ymmärtäkää nyt ihmiset hyvät miten laho toi voi olla ja onkin kun tuolla kosteikossa ja pusikossa on maannut vuosikaudet. Järkikäteen.
@JuhisRacing
@JuhisRacing 3 года назад
Joo eti tästä hullukaan peliä enää tee :/
@eetulankila9256
@eetulankila9256 3 года назад
@@JuhisRacing Ei tee ei tai ainakaa ei voi enää samaks bussiks sanoa ku vähintää 90% joutuu uusimaan
@xsocialistboix1112
@xsocialistboix1112 3 года назад
@@JuhisRacing jorskipappa vois tehä😂
@Gadne92.5
@Gadne92.5 16 дней назад
Eihä toi oo ees ruosteessa. Tsiigaa noita peltejä ja helmoja ja vertaa samanikäsiin, 70-luvun autoihin, tai 80-luvun, taio jopa 90-luvun. Ne on ihan puhkiruostuneita romuja. Toi on ollu Helsingissä ni oisko ruostesuojattu tms. aikoinaan, koska on noin ehjä toi kori. Käsittämättömän ehjä. Ja toi moottoripuoli myös tossa 4:00 alkaen. Netistä löytyy metsälöydöistä kuvia ja ne on aivan puhkiruostuneita romuja. Toi on ehjä.
@noorassad1383
@noorassad1383 3 года назад
Tämä oli mielenkiintoinen video. Jos isäpappa on vielä käytettävissä nii olisi kiva kuulla lisää tarinoita bussista. Toinen ehdotus on mennä yhdessä saunomaan tuonne.
@jarppa746
@jarppa746 3 года назад
Aikas makee, tuo bussi pitää entisöidä ehdottomasti.
@vilhelmkatajisto2253
@vilhelmkatajisto2253 3 года назад
Teeppä se sauna video
@Joona_Kallinen
@Joona_Kallinen 3 года назад
Tämmöset videot on kuule mielenkiintosia, lisää näitä.
@traktori2888
@traktori2888 3 года назад
Ikävä nähdä tuo tuolla hylättynä :/
@DramaticAss
@DramaticAss 3 года назад
Aika hianoo! Sun täytyy entisöidä toi siisti bussi/matkailuauto. Ens kesän projekti! :))
@kimi9369
@kimi9369 3 года назад
Ai vitsi ku ton remontois käyttökuntoon ni tosta sais nätin matkapelin
@kimi9369
@kimi9369 3 года назад
@Frans Elomaa et vissii älynny sitä juttua että ku on tämmöne parikymmentä vuotta vanha kampe ni vähä eri fiilis ku jossai uuemmassa bussissa
@Kttes
@Kttes 3 года назад
@@kimi9369 Pikkasen vanhempi ku parikymmentä vuotta :D ennemminki 40-50 vuotta
@samsan1254
@samsan1254 3 года назад
@@Kttes noita myydään käytettynä aika halvalla ja toi alkaa oleen siinä kunnossa ettei kannata alkaa tekeen
@kimi9369
@kimi9369 3 года назад
@@Kttes tiiän
@mersuracing22
@mersuracing22 3 года назад
Nonii miks ne pitää jättää tonne metsän laintaan
@JuhisRacing
@JuhisRacing 3 года назад
Vaihdelaatikko hajosi niin tuohon se hinattiin
@viineri6337
@viineri6337 3 года назад
@@JuhisRacingja eipä tollasta isoo bussia saa oikeen mihinkään mahtumaan
@jessezs1491
@jessezs1491 3 года назад
@@JuhisRacing millon romuttamolle
@jessezs1491
@jessezs1491 3 года назад
@@JuhisRacing ursuksen mukana
@markussuhonen1842
@markussuhonen1842 3 года назад
Ota Juhis tuosta projekti! Täältä ainakin yksi katsoja! 👌
@villeporkola3221
@villeporkola3221 3 года назад
Millon bussin käynnistys videoo
@jatkiskeke1558
@jatkiskeke1558 3 года назад
Oli kyllä todella kiinostavaa!! Kun etin just tämmöstä videota!
@Syntappi
@Syntappi 3 года назад
Siitä Jorski Papalle hyvää projektia :D
@JP-zg1zt
@JP-zg1zt 3 года назад
Sellainen video missä isäsi ja opiskelukaverit laittavat Sisun käyntiin ja muistelevat menneitä :D
@jaynee8581
@jaynee8581 3 года назад
Koska bussi projekti?
@JuhisRacing
@JuhisRacing 3 года назад
haha
@saroxion
@saroxion 3 года назад
Siitä sais aika mielenkiintoisen projektin, vaikka kesän ajanvietto paikaks tai jotain
@qast.7286
@qast.7286 3 года назад
Siisti video ja tarina! Tälläsiä lisää, jos jotain samankaltaista löytyy.
@niilo.k121
@niilo.k121 3 года назад
Oli kyllä tosi mielenkiintoinen video👌
@gera3170
@gera3170 3 года назад
Velipojalla oli 80 luvulla Scania Vabis linjauto asuntovesiona. Kun oli keikka raksahommissa. Yhden vapunseudun kerkesin sillä olla "juoppokuskina" Mukava oli kaupungilla pimppistä pyöriä moisella värkillä
@japatin2239
@japatin2239 3 года назад
Ehdottomasti sauna video👍
@makki7447
@makki7447 3 года назад
oli kyl tosi mielenkiintone video! ja saunavideo ois kans! :D
@mikkomakela6050
@mikkomakela6050 3 года назад
"Start Sisu wiima after 20 years"
@pera4059
@pera4059 3 года назад
Sisuviina
@faaroa2686
@faaroa2686 3 года назад
Hyvä ja mielenkiintoinen video!
@juusoiso-lauri7691
@juusoiso-lauri7691 3 года назад
Tää on todella hyvä video ja mielenkiintoinen
@Khan-pj2on
@Khan-pj2on 3 года назад
Siitä hyvä projekti juhikselle :)
@cubancigar2491
@cubancigar2491 3 года назад
tee projecti loppuun :D
@nooarounaja3308
@nooarounaja3308 3 года назад
Olin menos nukkuu ku katoin tätä mun oli pakko kattooooo tää kosk tää on nii jännittävä💕💕💕
@mixza67
@mixza67 3 года назад
Oli kyllä mielen kiintoinen esittely video hylä tystä sauna bussista!👍😄😁😀🙂
@oulas8449
@oulas8449 3 года назад
Uus projekti älä missään nimessä vie sulattamoon
@peruna4000
@peruna4000 3 года назад
Ottakaa toi pois tuolta puskasta Muuten hyvä video
@lexagamer5897
@lexagamer5897 3 года назад
Niin
@rauli72727
@rauli72727 3 года назад
Joo tee tosta uus projekti
@2markuz
@2markuz 3 года назад
4:52 ”varovasti kiinni”
@peterpumpkineater699
@peterpumpkineater699 3 года назад
Seuraavaks käyntiin. Uus akku ja pumppaat vähän polttoainetta nii kyllä tollanen vanha diesel lähtee.
@ybnelkkuzi1283
@ybnelkkuzi1283 3 года назад
TIETENKIN, terveisin ystäväsi elmeri pöyry
@peterpumpkineater699
@peterpumpkineater699 3 года назад
@@ybnelkkuzi1283 :))
@henrimaenpaa6232
@henrimaenpaa6232 3 года назад
mielen kiintoinen tarina bussista 👍👍👍
@a.j.a.x4045
@a.j.a.x4045 3 года назад
Tää on mielenkiintone!
@jessezs1491
@jessezs1491 3 года назад
Käyntiin ainaki laitat ja koita eteenpäin kyl se tuolta lähtee ois kiva sellanen video
@pyrdee
@pyrdee 3 года назад
Käyntiinhä se kyllä vois lähteä mutta liikkeelle saaminen on työläämpi homma rikkinäisellä vaihdelaatikolla, sillä sen vaihtaminen voi olla helvetinmoinen työmaa.
@pyrdee
@pyrdee 3 года назад
Olisha se ihana nähdä kun se tulis sieltä omin voimin pois
@JuhisRacing
@JuhisRacing 3 года назад
täytyy kokeilla startata
@jessezs1491
@jessezs1491 3 года назад
@@pyrdee aa jos vaihe loota paskana nii ei se välttis lähe
@CITYALEKSI
@CITYALEKSI 3 года назад
Hyvä video ja mielenkiintoinenkin
@FinnishRebass
@FinnishRebass 3 года назад
Kyllä lisää videoita tästä!
@fordsierra6667
@fordsierra6667 3 года назад
Tee käynnistys video ja älä laita paaliin myy vaikka mielummin
@dogzupooper2186
@dogzupooper2186 3 года назад
Hyvä video!
@kissakoirakala7472
@kissakoirakala7472 3 года назад
Tämmöset videot on mielenkiintosia
@tapiokopra5472
@tapiokopra5472 3 года назад
Joo käy saunoo!!! Ois tosi kiva herätä tää bussi👍
@tapiokopra5472
@tapiokopra5472 3 года назад
Jep
@eero8993
@eero8993 3 года назад
Hyvää huomenta juhis
@broski3558
@broski3558 3 года назад
Manki videoita ne on parhaita🥳🥳
@tatuhalonen8286
@tatuhalonen8286 3 года назад
Huhhuh, aika hieno peli!
@evoenjoyer3759
@evoenjoyer3759 3 года назад
100K=kunnostetaa bussi ja lähetää ajelulle
@JereWiren
@JereWiren 3 года назад
Kyllä tuo pitäis saada kuntoon😃👌🏼
@khgffh
@khgffh 3 года назад
Moi! Olen Pulpasauri 1, ja teen hauskoja (omasta mielestä ainaki) RU-vid videoita kanavalleni. Joten arvostaisin kovasti, jos tilaisit kanavani.😁
@hetajaatinen6892
@hetajaatinen6892 3 года назад
Moro Juhis, tiiätkö yhtään et ootko tulos ensvuonna pielisen mopomiittiin?
@OlliKonsta1234
@OlliKonsta1234 3 года назад
Oiskyllä kiva jos saunoisit siellä🌞
@sajydasahk958
@sajydasahk958 3 года назад
Mahtava video 😃😃😃
@jslawhl
@jslawhl 2 года назад
Tosta seuraava projekti😂👍
@taturintakoski5033
@taturintakoski5033 3 года назад
Mahtava video
@tuukkapikkarainen2765
@tuukkapikkarainen2765 3 года назад
Ois kyl kiva nähä bussin siivoamista ja ehkä jopa saunomista ja bussin käynnistyksen yrittämistä
@jomi605
@jomi605 3 года назад
Oho onpas hieno
@mattinieminen9826
@mattinieminen9826 3 года назад
No nyt tuli samanlainen kokemus kun kaverin kaa ostettiin Turun liikennelaitoksen EX bussi. Leyland Tiger cup matkailukäyttöön, eihän siitä mitään tullut kun oli kaupunkiperä ja huiput 60kmh. Onneksi paikallinen purkaamo otti sen vastaan ja saimme omat markat takaisin😂
@JuhisRacing
@JuhisRacing 3 года назад
haha, hauska tarina ainakin!
@upeecupee2470
@upeecupee2470 3 года назад
Teeppä lisää videoita näistä hylätyistä autoista mitä teillä siellä on
@lucatz63
@lucatz63 3 года назад
Lisää videoita tästä bussista.
@insaneman0640
@insaneman0640 3 года назад
Mun isäl on tällä hetkel 3 bussii matkailu käytössä kaikki ei täl hetkel toimi ku 1963 vuoden bussii uusitaan täysin (eli seinät ja lattiat puretaan ja vaihdetaan) sit yhes on vähä hitsailemis ennen leimaa ja yks ei oo täysin valmis.
@insaneman0640
@insaneman0640 3 года назад
Sit ehkä hankitaan viel yks ja siihen rakennetaan paikka mihin saa laitettuu auton.
@insaneman0640
@insaneman0640 3 года назад
Yhes bussis oli sauna nyt siihen on tulos uus sauna ja sit alusta mihin voi laittaa vaik uima-altaan väliaikaisesti
@insaneman0640
@insaneman0640 3 года назад
Sit tunnen paljon porukkaa ketä rakentellee bussei matkailu käyttöön ku on semmonen porukka nimeltään "kylähullut kulkurit" joilla suurimmalla osalla itse rakennettu matkailu-bussi
@gctuke7492
@gctuke7492 3 года назад
Tuosta projektia hyvä video
@haatanen1
@haatanen1 3 года назад
Kuntoon ja ajoon oikein siisti yksilö entisöintiin 👌
@eeli3521
@eeli3521 3 года назад
joo ois tosiaan mielenkiintosta kun aikuinen mies saunoo kypärä päässä :DDD
@AtvP
@AtvP 3 года назад
Nää on hienoa... 👌
@tarinaseta1546
@tarinaseta1546 3 года назад
tämä on kultaista kontenttia!
@JuhisRacing
@JuhisRacing 3 года назад
kiitos!
@teamsiimatpetti1639
@teamsiimatpetti1639 3 года назад
Yllättävän hyvässä kunnossa
@glasstears6086
@glasstears6086 3 года назад
jos ei mielenkiintoo itelläs oo lähtee tuunaamaan nii pistä myyntii, saattas tääki saaha vielä jatkoo elämälle ja käyttöö!
@hermuheebo
@hermuheebo 3 года назад
Bussin uudelleen sisustus ja kuntoon laitto 2022✌️✌️✌️
@nikoniimperkeleesti
@nikoniimperkeleesti 3 года назад
Akku kiinni ja käyntiin ja ajamine tielle ja paaliin. siinä oiski sit suunnitelma
@myyracommunity4932
@myyracommunity4932 3 года назад
Käynnistys ja siirto
@wedzzz
@wedzzz 3 года назад
Ajattelin eka et videon nimi olis "Korjaan bussin ja vedän sillä linttaa"
@villeelomaa7836
@villeelomaa7836 Год назад
Tällainen bussi tarvittaisiin museoiduksi tänne Helsinkiin. Museokalustoa on heikonlaisesti.
@sannapihla
@sannapihla 3 года назад
Voiksä kunnostaa sen ja nimetä se juhis Racing?
@Sampza97
@Sampza97 3 года назад
Kannattaa ottaa nuo kaaviot ja muutkin paperit talteen tuosta pöydältä👍🏻
@happeeracing190
@happeeracing190 3 года назад
Projekti videoo
@VMH325
@VMH325 8 месяцев назад
Moro! Yritin laittaa sulle facebookissa viestiä tohon autoon liittyen. Jos on mahdollista, niin saako tosta umpiot pois erääseen kunnostuksessa olevaan saman malliseen autoon?
@emil9441
@emil9441 3 года назад
Like et bussi korjataan ja juhis testaa sitä
@monkeyman7716
@monkeyman7716 3 года назад
Laita tuo bussi ajokuntoon ja ajovideo ois kiva nähdä.
@emil9441
@emil9441 3 года назад
Like jos juhis kunnostaa ja korjaa bussin ja testaa ajaa sitä
@ogmolu2069
@ogmolu2069 3 года назад
Ois kiva nähdä miten kunnostetaan uudeksi linja autoksi
@valtterijoo407
@valtterijoo407 3 года назад
Halutaan!!!
@mopojonne2870
@mopojonne2870 3 года назад
12:32 ehdottomasti tee!!!!
@airsoftaajaboy2499
@airsoftaajaboy2499 3 года назад
Aika hyva video mitä ikinä olen nähnyt
@leeviantikainen3875
@leeviantikainen3875 3 года назад
Teeppä saunavideo 👍👍
@boorbag1801
@boorbag1801 3 года назад
Oisko tästä seuraava projekti
@ikkre2
@ikkre2 3 года назад
Kyllä muistan Helsingin busseista tämän mallin. Nuorena ihmettelin sen kaksivaihteistoa. Aluksi ne oli vähän säädetty huonosti ja ykköseltä kakkoselle vaihto meni nykivästi. Todellakin 60 km/h nopeudessa kone jo otti kovia kierroksia ja se oli todellakin suunniteltu vain kaupunkiliikenteeseen.
@ikkre2
@ikkre2 3 года назад
Aikanaan ennen näitä, oli se Vanajan Wiima, jossa oli 4-vaihteinen puoliautomaatti. Siitä mä tykkäsin. Keskimoottori. Mutta kun ne tuli käyttöön, oli kuskilla opiskeltavaa jonkin verran, koska mummoilla päät nyki vaihteita vaihtaessa.
@andy-qv1ph
@andy-qv1ph 3 года назад
Se sauna idea on hyvä
@reettaa9329
@reettaa9329 3 года назад
Hieno
@topiaslankio9322
@topiaslankio9322 3 года назад
Juhikselee projektiin
@tampereenkeskustaajama3057
@tampereenkeskustaajama3057 3 года назад
Tube masseilla bussi kuntoon ja isä ja opiskelijakaverit matkalle mikä ei koskaan tapahtunt
@Pare6250
@Pare6250 3 года назад
Intro on klassinen.
@boostedmedia9698
@boostedmedia9698 3 года назад
tästä ois kova nähä käynistysvideo 20v jälkeen :D
@JuhisRacing
@JuhisRacing 3 года назад
Olis!
@nicoaaltola211
@nicoaaltola211 3 года назад
@@JuhisRacing tämä
Далее
Saunotaan Hylätyssä Bussissa!
14:46
Просмотров 81 тыс.
Hylätyn FORDIN Tarina!
8:57
Просмотров 28 тыс.
New Gadgets! Bycycle 4.0 🚲 #shorts
00:14
Просмотров 4,9 млн
Salmelan matkassa
16:19
Просмотров 142 тыс.
Päätepysäkki
10:51
Просмотров 13 тыс.
Nilsiän öljysheikki | Karpolla on asiaa
23:40
Просмотров 241 тыс.
Autio huoltoasema täysin järjetöntä touhua
12:36
Просмотров 122 тыс.
JONTIKKA TULI TALOON
25:24
Просмотров 37 тыс.
Paunun bussi tulessa 29.5.2012 Tampereella
7:37
Просмотров 86 тыс.
Diamond T 4000 Special ajelu Mobiliassa
4:57
Myydään Vanhat Autot Romuksi (PAALIIN)
8:45
Просмотров 48 тыс.
Alavuden Rysköillä Linja-Autoa Hämmästelees
7:58
Просмотров 2,4 тыс.
REBUILDING OF BALL BEARING
1:00
Просмотров 3,6 млн
WHY IS A CAR MORE EXPENSIVE THAN A GIRL?
0:37
Просмотров 6 млн