PAKASTUNUT PLANEETTA 

© Katse Kaikkeuteen 2019
Tilaa ohjelman RU-vid-kanava!
/ katsekaikkeuteen
Seuraa ohjelmaa Facebookissa!
/ katsekaikkeuteen
Seuraa ohjelmaa Instagramissa!
/ katsekaikkeuteen
Ota yhteyttä kommenttien ja kysymysten kera!
katsekaikkeuteen@gmail.com
PAKASTUNUT PLANEETTA
Elinkelvotonkin planeetta voi olla esteettisesti hyvinkin miellyttävä. Niin kun toi täydellisen umpijäätyny tuolla. Lumoava kun vitivalkonen marmorikuula. Mut hei. Sehän onkin meidän Maa noin 700 miljoonaa vuotta sitten.
INTRO
1800-luvun mittaan kasvanu ymmärrys Maan menneistä jääkausista johti loogiseen jatkokysymykseen siitä, kuinka valtaville alueille kukin jääkausi on mahdollisesti ollu levittyneenä. Kuinka iso osa Maan pinnasta on pahimmillaan ollu samanaikasesti jään peitossa? Kaikkein kiehtovin nykytieteen tuomista vastauksista tähän kysymykseen on se kaikkein äärimmäisin. Ja se vastaus on kaikki. Kaikki Maan pinnasta on saattanu joskus olla peittyneenä jään alle ja kaikki siitä on mahdollista jäädä myös tulevaisuudessa peittyväks.
LUMIPALLOPLANEETTA
Australialainen geologi Douglas Mawson oli ensimmäinen, joka ilmastoo kylliks tutkittuaan spekuloi uransa loppuvaiheilla globaalin glasiaation, eli maailmanlaajusen jäätiköitymisen mahdollisuutta. Tästä kehitty niin kutsuttu lumipallomaahypoteesi, joka vahvistu kaikkein eniten 1960-luvulla, venäläisen ilmastotieteilijän Mihail Budykon ansiosta. Budyko kehitti tällön yksinkertasen energiatasapainon ilmastomallinsa, joka osotti globaalin jäätiköitymisen teoreettista käyttäytymistä. Budykon malli osotti, että mikäli mannerjäätiköt pääsee kasvaan kriittisen rajan yli, ne ei lopeta laajenemistaan ennen kun koko planeetta on päässy peittyyn valkoseen verhoon. Tän ilmastomallin pohjalta on muodostettu teorioita muun muassa siitä, että mikäli Maa olis vaan yhden prosentin verran nykystä etäämmällä Auringosta, se jäis täysin jään peittoon. Mikäli me unohdetaan sellaset tekijät kun kasvihuoneilmiö ja muiden taivaankappaleiden painovoima. Tän mallin mukaan Maan täydellinen jäätyminen on väistämätöntä jos sen ilmakehän keskilämpötila laskee -50 celsiusasteeseen.
GLOBAALI GLASIAATIO
Albedo eli heijastavuus on jonkin kappaleen ominaisuus, joka kertoo kuinka vahvasti se heijastaa ulos kaikesta vastaanottamastaan sähkömagneettisesta säteilystä. Puhtaan jään albedo voi olla parhaimmillaan jopa 90% ja tää on se seikka, johon lumipallomaahypoteesi perustuu. Kun Maan lämpötila laskee, napa- ja vuoristojäätiköt laajenee ja suurten jäätiköiden valtavat valkoset alueet heijastaa Auringon säteilemää lämpöö koko ajan yhä voimakkaammin, mikä alentaa Maan pintalämpötilaa kiihtyvää vauhtia. Budykon mallin mukaan tää kehitys jatkuu, kunnes koko Maa on pintajääkerroksen peitossa. Pintajäästä huolimatta Maan valtamerien pohjavedet pysyis kyllin lämpiminä säilyttääkseen nestemäisen olomuotonsa, Maan kuumasta sisuksesta säteilevän geotermisen lämmön ansiosta. Samalla tapaa meidän planeettakunnan monista kiertolaisista oletetaan löytyvän sulaa vettä niiden paksujen pintajääkerrosten peitosta, vaikkakin esimerkiks Jupiterin tai Saturnuksen kuista puhuttaessa niiden sisukset ei pysy lämpimänä sulan ytimen takia vaan painovoiman vaivatessa niitä niin kun kylmää taikinaa, jota täytyy käsin notkistaa. Mutta kuinka tällanen täydellisesti lumeen hautautunu planeetta saadaan sulamaan? Samalla tapaa, eli jäätymällä. Maan jäätyminen pysäyttää ilmakehän hiilidioksidia purkavien kasvien yhteyttämisen sekä tulivuorista purkautuvan hiilidioksidin sitoutumisen, jollon Maan ilmakehän hiilidioksidipitoisuus alkaa kasvaa. Tällöin kasvihuoneilmiö voimistuu ja jäät alkaa ajan mittaa sulaa.
MUINAISIA MANNERMERKKEJÄ
Lumipallomaahypoteesin nykysen ymmärryksen kautta meidän Maa-planeetan oletetaan kokeneen historiansa aikana yhden globaalin glasiaation maailmankaikkeuden kryogeenikaudella noin 700 miljoonaa vuotta sitten, kun Maa oli alle 4 miljardin vuoden ikänen. Koska jääkaudet alkaa napajäätiköiden levitessä ja mannerjäätikköjä muodostuu pelkästään joko etelässä tai pohjosessa, mannerjäätiköt yltää esimerkiks päiväntasaajalle pelkästään täydellisen ympärijäätymisen tapauksessa, jossa pohjonen ja eteläinen jäätikkö kohtaa toisensa. Koska Pohjois-Amerikan manner on pohjosessa, sieltä ei oo tavatonta löytää laajamittasen jäätiköitymisen uurtamaa kallioo ja ajojään siirtämää kivee, mutta osa Pohjois-Amerikan jäätymisen jäljistä on ajotettavissa jopa 700 miljoonan vuoden päähän, jollon Pohjois-Amerikka ei ollu ihan niin pohjonen. Ennen kryogeenikauden jäätiköitymisiä meidän planeetan kiinteet mantereet oli suppeena ryppäänä yhtenä niin kutsuttuna jättiläismantereena, joka tunnetaan nimellä Rodinia. Ja nykysen Pohjois-Amerikan manner tunnetaan Rodinian kartassa nimellä Laurentia ja se sijaitsee kaikkein lähimpänä päiväntasaajaa...