Samuli on melkoinen tunteiden tulkki, ehdottomasti hyvä biisi. Pitää olla melkoisen häiriintynyt jos tähtipölyn kääntää tämän kappaleen yhteydessä joksikin muuksi.
Löysin tämä vasta äsken ja ensin ajattelin, että onpas yksinkertainen renkutus. Mutta sitten yhtäkkiä tajusin, että helvetin upea biisi. Kaunis, melodinen, hauras. Samulin äänelle juuri oikeanlainen kappale. Hienot sanat. Ei lisättävää.
Tähtipölyn tulkitsen jonkinlaiseksi taika-ainesosaksi, joka saa asioita tapahtumaan ja asiat hehkumaan muuten harmaassa elämässä. Se on myös henkilökohtaista. Varmasti jonkinlainen ainesosa myös rakkauteen. Tähtipöly saa puistonpenkillä istuvan pariskunnan mielien sisäisen hetken kauniiksi. Taianomainen ainesosa rakastumisessa. Tähtipöly on tähän syynä. Kulkurilla on myös ollut joskus kaunista ja tärkeää elämässä. Ehkä myös unelmia. Siitä kielii tähtipöly, joka on jo valahtanut hartioille. Lapsen ämpärissä oleva tähtipöly symbolisoi lapsen maagista maailmaa, mielikuvitusta, viattomuutta ja taianomaista hetkeä tavallisella harmaalla hiekkalaatikolla. Se myös isälle tarkoittaa rakkautta lapseen. Ohikulkijalle kyseinen hetki ei ole ihmeellinen. jne. Tähtipöly on henkilökohtaista ja saa siis asiat hehkumaan ja antaa asioille merkityksen. Ehkä tähtipöly on se ainesosa, miksi ihmiset jaksavat elää ja ovat onnellisia. Mikä saa elämän hehkumaan, edes hetken aikaa.
on olemassa materiaali joka ei ole oikeastaan mitään muuta kuin sellainen jota on kaikki alla ja se muokkaa ajan vääristymiä sitä ei voi nähdä mutta se vaikuttaa kaikkeen avaruudessa sen huomaa parhaiten se on se musta tyhjyys ns. pimeää materiaalia eli sitä jota on kaikki alla sitä on tähtypöly varmaan ja kaikki olemassa oleva joka on suurta tiivistymää siitä aineesta siis tää on sit ihan science fact
Tieteellisestä näkökulmastahan kaikki tosiaan rakentuvat "tähtipölystä". Jotenkin plaah, jos biisin idea rakentuu tän faktan ympärille. Itse yritän metsästää jotain syvällisempää symboliikkaa.
Ihmisethän lopultakin muodostuu tähtipölystä. Tai olemme räjähtäneen supernovan tähtipölyä. Tieteellinen biisi? No vähän tylsä, mutta Samulin ääni on aina jotenkin rauhoittava ja seesteinen.
Aivan sama mitä kappaletta täältä RU-vidsta kuuntelee niin suurin osa on täynnä joko provojen tai sitten näiden ei vielä elämästä mitään tietävien murrosikäisten/teinien paskanjauhamista. Antaa pikkuisten nyt vielä angstata kun se on niiden elämän suola! :D
Te jotka kirjoittelette näitä tunteettomia huomautuksianne tänne. Kannattaa muistaa että, saatatte olla vielä jossakin vaiheessa itse elämän murjomina. Lupaan, että se voi murjoa niin kovasti, että kovinkin stadin kingi luo säälin kerjääviä katseita ohikulkijoihin. Tunteettomat psykopaatit tietenkin asia erikseen. Hävettää ihan ihmiskunnan puolesta tämä nimimerkkien takaa toisten pilkkaaminen. Vapaankasvatuksen helmiä!
@@arto7448 Mut eiks elämäs pitäis kans hellittää välil ettei mee liian vakavaksi, ehkä se koskee enemmän sua mitä sanoit tos, mut usko pois et muilkin voi olla vastaavia kokemuksia, miten se sit liittykkään tähän aiheeseen (aika ironinen huomautus allekirjottaneelta nimimerkiltä). ru-vid.com/video/%D0%B2%D0%B8%D0%B4%D0%B5%D0%BE-5ibt6C6a_Bg.html
Minä pidän tästä Samulin levystä, enkä ole edes ns. "fäni". Luulin että tänne on sallittua myös tykkääjien jotain sanoa, eihän kukaan uskalla mitn kommentoida jos on tuollanen mentaliteetti KAIKILLA KUUNNELLEILLA, ette ole varmaan kuunnelleet tai sitten on vaan joku yleinen paskaa - viikko? Miksi te ette kuuntele omanlaista musaa, jos tämä nyt niin vetää vatiin?
R.I.P. Stephen Hawking STARDUST A girl and a boy kiss On the park bench life opens up Stardust in the girl's hair A hobo with his plastic bags Walks by them Stardust on his shoulders On the edge of a sandbox Dad looks at his small child Stardust in her bucket Young man came in the room Not wanting to be alone Stardust on the hotel's glass table Old lady dusts with her sleeve A picture of a young soldier Stardust from the past decades Church and a summer Saturday Two got their rings Stardust mixed with the rice A woman walks alone holding her husband in her arms Stardust under the urn's lid Mother takes on her breast a newborn child Stardust still in her eyes For a moment the bells echo life For a moment everyone respects life For a moment... stardust ...AND AGAIN AND AGAIN AND AGAIN WE ALL SHALL BE JUST STARDUST.
Ja aikuiset jotka vetävät herneet nenään nuorten vitsailusta ja kitisevät joka helvetin asiasta mitä nuoret tekevät vaikka ei olisi niin pahojakaan asioita (en väitä etteikö pahaakin tehtäisi), ovat pahviaivoja jotka eivät muista millasta oli olla nuori.