Helsingissä on taisteltu vuosia Laajasalossa sijaitsevan Stansvikin alueen rakentamisesta. Alue on kokonaisuudessa aika pieni - 11 hehtaaria josta 3 hehtaaria on jäämässä pois rakentamisesta. Taistelun jälkeen kaupunki sai luvan rakentaa alueen. Kunnes kaupunginvaltuustossa vasemmiston / vihreiden / kokoomuksen valtuutetut päättivät lähteä peruuttamaan rakentamisen kanssa vaikka kaupunki on jo tehnyt sopimuksia alueen rakentamisesta. Alueelle tulee 1200 uutta asuntoa noin 2000 asukkaalle.
Stansvik nousi viime viikoilla uutisiin Elokapinan katkaistua länsiväylän liikenteen halutessaan painostaa valtuustoa päätöksessä. Poliisi puuttui tilanteeseen nopeasti ja liikenne sai jatkua. Metsä ei ole alueen viimeinen. Lähistöltä on suojeltuna / rauhoitettuna merkittävät metsäalueet. Metsä ei myöskään ole lehtoa tai muuten luontoarvoiltaan poikkeuksellisen arvokasta. Alueella on kalliolla hitaasti kasvavia mäntyjä mutta nekään eivät ole kauhean harvinaisia tai luonnolle erityisen tärkeitä.
Jos valtuusto päättää muuttaa jo voimassa olevaa asemakaavaa on päätös voimakas ennakkopäätös kaupungin toimintaan. Tehtyihin päätöksiin ja sopimuksiin ei voida luottaa vaan päätöksien jälkeen lähdetään vielä iltalypsämään ja painostamaan lopputulosta omaan suuntaan. 1200 kotia on Helsingissä paljon, joko muuttoliikettä pitää aktiivisesti rajoittaa tai tontit pitää kaavoittaa jonkun muun takapihalle. Eikä kukaan nyt omalle takapihalleen halua toisten koteja.
Kaupunkiympäristölautakunnan lausunto: dev.hel.fi/paatokset/asia/hel... . Käytin jutussa sivuston liitteenä olevia kaavakuvia.
Kruunusilloista tietopakettia: kruunusillat.fi/content/uploa...
Koneensäätiön tukipäätös: koneensaatio.fi/apurahat-ja-r...
Helsingin rakennusoikeuden hinta: www.rakennuslehti.fi/2017/02/...
21 окт 2023