Тёмный

Vain Kaksi Sukupuolta - Jari Sinkkonen | Dosentti 

Arto Luukkanen
Подписаться 9 тыс.
Просмотров 80 тыс.
50% 1

Montako sukupuolta meillä on? Nylkyään on kuin tabu sanoa että on vain kaksi sukupuolta, vaikka harvoja poikkeuksia lukuunottamatta on vain kaksi sukupuolta: mies ja nainen. Sanotaan seksuallisuus ja sukupuoli yritetään tunkea yhteen tunne- ja ideologisista syistä, mutta siinä missä ihmisen seksuallisuus on Jari Sinkkonen mukaan ainutlaatuinen koko maailmassa, on sukupuolia ihmisillä vain kaksi. Kuitenkin sukupuoli ja seksuaalisuus herättää jopa poliittista keskustelua maailmalla ja Suomessa. Analysoidaanko sukupuolia liikaa ja onko yhteiskunnale sukupuolen tutkiminen yhdentekevää? Kuitenkin väittämine, että on vain kaksi sukupuolta, on joidenkin mielestä kuin vihapuheen uusi muoto. Joidenkin mielestä sukupuoli määrittää ihmisen identiteetin.
Jari Sinkkosen mukaan MeToo feministisessä ääriajattelussa. Keskustelu on enemmän psykologinen kuin biologinen. Transsukupuolisuus ja monet sadat sukupuolet ovat kuin uusi taistolaisuuden muoto, jossa kuin lahkossa vastustajat demonisoidaan, ja yksi osa pitää itseään oikeassa olevana. Viekö tällainen ylimielisyys, että on kuulemma enemmän kuin kaksi sukupuolta, yhteiskuntaa eteenpäin? Kaikessa tässä keskustelussa lapset ja heidän kasvamisensa unohtuu ja lasten odotetaan olevan pieniä aikuisia, ja he ovat jo osana jotain seksuaalivähemmistöä.
Nykyaikana jopa pieniä lapsia yritetään saada tiedostamaan identiteettinsä ja olemaan seksuaalisia olentoja vaikka sukupuolia on vain kaksi. Jari Sinkkosen mukaan internetistä saadut roolit ja siellä vaikuttava nettiporno tuo rauhattomuutta alakouluikäisiin lapsiin, ja seksuaalista häirintää. Mitkä ovat vanhempien velvollisuudet lasten kasvatuksessa? Yliseksuaalisoiko yhteiskunta lapsia Psykologi Jari Sinkkonen keskustelee ja selvittää Arto Luukkasen Dosentti-ohjelmassa kaiken tämän ja paljon muuta.
------------------------------------------------------
Arto Luukkasen Nettisivut
www.artoluukkanen.net/
------------------------------------------------------
Uusisuomi
artoluukkanen.puheenvuoro.uusi...
------------------------------------------------------
Facebook
/ luukkanenarto
------------------------------------------------------

Опубликовано:

 

13 сен 2018

Поделиться:

Ссылка:

Скачать:

Готовим ссылку...

Добавить в:

Мой плейлист
Посмотреть позже
Комментарии : 321   
@artoluukkanen9455
@artoluukkanen9455 5 лет назад
Mitäs mieltä olette, onko vain kaksi sukupuolta? Dosentti jatkaa jälleen ensiviikolla uusilla mielenkiintoisilla aiheilla. Pysykää kanavalla.
@eetuhannola
@eetuhannola 5 лет назад
On vain kaksi.
@wtfman5852
@wtfman5852 5 лет назад
Carl Mannerheim just olin sanomassa samaa
@user-jr7md5tv9t
@user-jr7md5tv9t 5 лет назад
Ei ole mitään saatanan kirjahylly sukupuolta, jos on nii alan syrjäytymään!
@KingMetalMario
@KingMetalMario 5 лет назад
Sukupuoli ja mieli ei ole sama asia
@Kotifilosofi
@Kotifilosofi 5 лет назад
Näkökulmani on tämä. Sukupuoli koostuu monesta osatekijästä: kromosomeista, hormonitasoista, sukupuolielimistä ja ulkoisista sukupuolen tunnusmerkeistä sekä henkisestä sukupuolesta. Kuten Sinkkonen sanoikin, sukupuolen eri osa-alueissa esiintyy yksilötasolla poikkeamia, eli ei voida sanoa että ne ovat tiukan kaksijakoisia (toki valtaosalla kaikki sukupuolen osatekijät osuvat riittävästi "linjaan" jotta yksilö tunnistetaan binääristi mieheksi tai naiseksi). Eli oma näkemykseni on, että sukupuoli on moniulotteinen asia. Niin henkinen sukupuoli kuin muutkin sukupuolen osatekijät ovat polarisoituneita mutteivät binäärejä eli kaksijakoisia, kun katsotaan hajontaa koko ihmispopulaatiossa. Niin ja en ole ikinä ymmärtänyt, että miksi esimerkiksi hormonien vaikutus sukupuolielimiin hyväksytään, mutta ei voida edes ajatella, että samalla värkillä olisi vaikutusta aivojen sukupuoliseen kehitykseen. Eivät ne sukupuolielimet edes toimi ilman aivoja.
@jokuheppu3920
@jokuheppu3920 5 лет назад
Uskomatonta, että tällaisistä itsestäänselvistä asioista tarvitsee ylipäänsä keskustella.
@-memelord-6314
@-memelord-6314 5 лет назад
Nokun tää on tätä nykyajan paskaa.
@janijaaskelainen1219
@janijaaskelainen1219 5 лет назад
Usan ja Saudien mielisairaat yksilöt lobbaa omia fantasioita kabineteissa! Trump toivottavasti lopettaa tän helvetin..
@piirakkaliisa8340
@piirakkaliisa8340 4 года назад
Aina, kun elintaso yhteiskunnassa kasvaa, niin kasvaa myös ns. turhat ongelmat eli ensimmäisenmaailman ongelmat. Yhtä kaveria lainatakseni.." Kun ihminen näkee nälkää, niin ei ole aikaa valittaa kaikesta turhasta"
@AnttiSippola
@AnttiSippola 4 года назад
Juuri näin.
@MmMm-lk9xb
@MmMm-lk9xb 4 года назад
Kyllä niistä pitää keskustella, koska veikkasin että n. 90% nykyajan suomalaisista (varsinkin nuorista) uskovat tällaiseen sukupuolten moninaisuuteen mitä kouluissa toitotetaan
@minna-liisakotavuopio2130
@minna-liisakotavuopio2130 5 лет назад
Jari Sinkkonen on uskomattoman perusjärkinen dosentti! Aina, kun hän avaa suunsa, kannattaa kuunnella.
@iorbock1
@iorbock1 4 года назад
Sinkkonen ei ole dosentti vaan lastenpsykiatrian erikoislääkäri ja lääketieteen tohtori.
@deeremies2266
@deeremies2266 4 года назад
@@iorbock1 oikein
@deeremies2266
@deeremies2266 4 года назад
@@iorbock1 mutta kyllähän toi oikeassa on
@ulfvonweimuller4433
@ulfvonweimuller4433 4 года назад
@@iorbock1 on dosentti www.coronaria.fi/asiantuntijat/jari-sinkkonen/
@heidihulkkonensohrabi4263
@heidihulkkonensohrabi4263 Год назад
Kiitos Jari Sinkkonen ❤️Olet taas järjen ääni.
@ritvasipila8106
@ritvasipila8106 4 года назад
Onneksi on vielä Jari Sinkkosen kaltaisia ihmisiä. Hän uskaltaa puhua totta.
@user-ff4mi5sn8n
@user-ff4mi5sn8n 5 лет назад
Sukupuoli on anatominen ominaisuus. Ihmiskunta muodostuu munasoluja tuottavasta naaraasta ja siittiöitä tuottavasta uroksesta. Ts. sukupuolia on kaksi. Psyykkiset, hormonaaliset, fyysiset yms. poikkeamat normaalissa luonnollisessa kahden sukupuolen järjestelmässä EIVÄT muodosta erillisiä sukupuolia. Siitäkin huolimatta meillä on yhtäkkiä useita eri sukupuolta, jotka pitää tunnustaa ja joille pitää saada lisää valtaoikeuksia. Samaan öyhötykseen kuuluu myös heterouden epänormalisoimista.
@ankanmunakokkeli9255
@ankanmunakokkeli9255 4 года назад
Juurikin näin
@jascuel
@jascuel 4 года назад
Loistava yhteenveto 👍😊
@esaniemela3270
@esaniemela3270 4 года назад
Syytän Hesaria, Yleä, Setaa ja vihreitä tästä kaikesta sekoilusta. 20 vuotta sitten olisi pidetty outona ja sairaana, jos olisi väittänyt, että sukupuolia on enemmän kuin kaksi.
@pascalbruenner
@pascalbruenner 4 года назад
Eli jos on intersukupuolinen, on joko nainen tai mies? Kumpi?
@anotherstupidfeature
@anotherstupidfeature 3 года назад
​@@pascalbruenner Intersukupuolisuus ei ole erillinen sukupuoli, vaan se tarkoittaa kyvyttömyyttä päätellä ulkoisten seikkojen perusteella, kumpi on kyseessä. Se selviää sukupuolikromosomeista, kumpi on kyseessä. Toisaalta sekin voi olla hankalaa, jos sukupuolikromosomien määrässä on poikkeamia. Mutta tämäkään ei muodosta omaa erillistä sukupuolta.
@zacharyoftavastia2445
@zacharyoftavastia2445 3 года назад
Käsittämätöntä, että täytyy nykyään kertoa itsestäänselvyyksiä kuten, että sukupuolia on kaksi.
@apustajapena361
@apustajapena361 4 года назад
Jos saisin euron jokaisesta eri sukupuolesta minulla olisi 2 euroa
@ege744
@ege744 4 года назад
Entäs jos väitetyistä sukupuolesta?:D Edit:typo
@apustajapena361
@apustajapena361 4 года назад
ege744 Sanoin että jokaisesta eri sukupuolesta enkä mistään keksityistä
@ege744
@ege744 4 года назад
@@apustajapena361 Tajusin, mutta aattelin sen olevan parempi sijoitus kun kuitenkin maailmassa on 7miljardia ihmistä. Raha ei haise ja tienaaminen olis jees.
@eldakka2163
@eldakka2163 4 года назад
@@ege744 mikä ihmeen typo
@ege744
@ege744 4 года назад
@@eldakka2163 kirjotusvirhe. Kirjotin sille edit koska siinä näkyy toi muokattu tuola ylähälöä
@Fredegod-ws3dt
@Fredegod-ws3dt 5 лет назад
Äärimmäisen ja teennäisen "suvaitsevaisuuden" nimissäkö nämä luulevat laittavansa vielä luonnonlaitkin uusiksi ja päättävätkin, että tällaiset vähemmistöt ovat kolmas sukupuoli? Valitettavasti esimerkiksi kulttuuri -ja sivistystoimessakin on päätetty näin, sillä nykyiseen kirjastostrategiaan kuuluu, että lastenkirjallisuuden kokoelmiin on sisällytettävä myös sateenkaariperheitä käsittelevät teokset. Että sellaista. Katsokaa tarkkaan, millaisia kirjoja lainaatte lapsillenne. Kannattaa myös harkita vakavasti, haluaako laittaa lapsensa julkisiin kouluihin aivopestäväksi. Siellä tapetaan lapsen identiteetti ja heistä tehdään EUn orjia. Suomalaisia ja eurooppalaisia perinteitä arvostavia ja puolustavia heistä ei haluta enää kouluissa kasvattaa. Huomattavasti parempi vaihtoehto olisi kotikoulutus, se kun on Suomessa mahdollista.
@user-nf9pf4bu4x
@user-nf9pf4bu4x 3 года назад
Lääkkeet
@MaybeitsmeJulia
@MaybeitsmeJulia 5 лет назад
Kerrankin todella järkevä puheenvuoro. Harvoin olen näin paljon samaa mieltä.
@mikkoilmen3825
@mikkoilmen3825 4 года назад
jep näillä mennään, kuinka sulla menee?
@katariinafohr1392
@katariinafohr1392 4 года назад
Dosentti on harvinaisen hyvä toimittaja! Hyviä ja mielenkiintoni vieraita! Kiitos!
@katariinafohr1392
@katariinafohr1392 4 года назад
Mielenkiintoisia
@626Late
@626Late 4 года назад
Pidän näistä dosentti videoista kun yhdistetään arat aiheet, maalaisjärki, akateeminen ajattelu ja etenkin rauhallinen keskustelu.
@nyrtzi
@nyrtzi 5 лет назад
Ihmisiä on kaikenlaisia. En jaksa itse nipottaa eikä minua oikeasti juurikaan kiinnosta millaiseksi muut kokevat itsensä. Mutta miksi osassa sivistynyttä maailmaa lapsille, jotka eivät vielä ymmärrä sen enempää itseään kuin maailmaakaan, tuputetaan peruuttamattomia hormonihoitoja ja leikkauksia lääkkeenä siihen, että eivät osaa hyväksyä ja rakastaa itseään omana itsenään?
@attiylanen
@attiylanen 4 года назад
Hienoa kuulla järkipuhetta. Se on melko harvinaista nykyään.
@Mr.based1
@Mr.based1 4 года назад
Mitä yhteistä on wtc-torneilla ja sukupuolilla? Molempia oli 18 vuotta sitten 2
@santtu445
@santtu445 4 года назад
Ja nykyään se on herkkä aihe.
@esa-petrituomola6792
@esa-petrituomola6792 4 года назад
@@santtu445 Kenelle?
@liibalaaba2586
@liibalaaba2586 5 лет назад
Mun mielestä tässä keskustelussa unohdetaan se, mitä sukupuoli ihan pohjimmiltaan on eli lisääntymis-biologinen ominaisuus. Se määrittelee tasan sun biologisia ominaisuuksia eikä sen tarvitse määritellä yhtään mitään muuta susta. Sen ei tarvitse vaikuttaa sun pukeutumistyyliin, uravalintoihin, mielenkiinnon kohteisiin tai yhtään mihinkään muuhunkaan. En ymmärrä, miksi siitä tarvitsee tehdä sen suurempaa kysymystä. Honestly mua ei kyllä kiinnosta yhtään, miten muut identifioituu mutta sitten kyllä kiinnostaa, kun sitä yritetään nimenomaan tyrkyttää muillekin ja yhteiskuntaa ruvetaan muuttamaan sukupuolineutraaliksi :)
@huuuphuuup6312
@huuuphuuup6312 4 года назад
En tajua miten tällaisesta keskustellaan ees. Eikö se ole selevä homma että niitä on vaan kaksi.
@esaniemela3270
@esaniemela3270 4 года назад
Onneksi on näitä sinkkosia. Terveitä puheita tässä sekavassa ajassa.
@vesasavolainen5605
@vesasavolainen5605 4 года назад
Tärkeä aihe, hyvin keskusteltu, asiallinen !
@poison1vy
@poison1vy 5 лет назад
2:16 "Ei se mene näin!" 😁 Hyvä Jari! 👏👏👏
@panza.
@panza. 4 года назад
maailma ihan sekasin. Väärät ihmiset vallassa ja mielen pahoittumista vältellään loppuun asti.
@73makke
@73makke 4 года назад
Täytyy sanoa että tässä on ihminen joka on niin kartalla.. Lisää näkyvyyttä tällaiselle.
@hoponasu2471
@hoponasu2471 4 года назад
Kiva että joku puhuu järkeäkin :)
@sofia-charlotta
@sofia-charlotta 3 года назад
Miten niin sukupuolia "onkin" vain kaksi? Koko ajanhan niitä on ollut vain 2 ja tulee aina olemaan.
@valtterivanttinenps
@valtterivanttinenps 3 года назад
Sukulaismies! Jarin kanssa on erittäin mukava käydä keskustelua, mukava mies :)
@seppopihlajamaki7350
@seppopihlajamaki7350 4 года назад
Tällä dosentilla on tervettä järkeä, mutta ilmeisesti suurella osalla suomalaisista ei enää ole kun tällaista järkevää ja yhteiskunnallisestikin oppineisuutensa vuoksi arvostettua henkilöä ei enää kuunnella.
@jaakkosavolainen2497
@jaakkosavolainen2497 4 года назад
Kaikkien niiden jonka mielestä sukupuolia on 30 tai enemmän pitäisi kuunnella tää puhe...ja lukea näitä järkeviä kommentteja niin saisivat vähän enemmän järkeä päähänsä
@mikkoilmen3825
@mikkoilmen3825 4 года назад
juu ja ei kuunnella etes maalaisjärkeä
@tuulikkierola7287
@tuulikkierola7287 4 года назад
Juuri näin👍
@irmavalkeapaa5928
@irmavalkeapaa5928 2 года назад
Kyllä nämä ongelmat tehdään omien tarkoitus perien hyödyntämiseen, johon etsitään kallista ratkaisua.Raamattu antaa vastauksen tähän asiaan sukupuolia on kaksi mies ja nainen.
@ana69035
@ana69035 Год назад
Se vihreille nyt kertokaa ........
@hikitippa8577
@hikitippa8577 4 года назад
Pitäähän sitä pyytää dosentti paikalle todistamaan asioita, jotka saa selville ihan helposti alapäähänsä kurkkaamalla!
@StatusFennica
@StatusFennica 3 года назад
Peruskoulun elämänkatsomuskirja sanoo että on yli 7 miljardia sukupuolta. Miksihän sitten puhutaan vain miesten ja naisten välisistä palkkaeroista??? Mites ne muut sukupuolet, mitäs ne tienaa? Voisko Li Andersson selittää kun on opetusministeri.
@S4V0LAEN3N
@S4V0LAEN3N 4 года назад
Yin & Yang Eikös siinäkin ole kaksi? Mutta kun ne ovat energioita eikä sukupuolia niin mun näkemys on että niiden _energioiden_ määrä voi vaihdella portaattomasti. Ihminen olisi energiatasolla jonkinlainen chakrojen, meridiaanien ja auran eri kerroksien muodostama toroidi. Se onko joku maskuliinisempi vaiko feminiinisempi määräytyisi energioiden tasapainon perusteella ja siis sillä miten hyvin energiamekanismi toimii. Henkilön ollessa balanssissa ja terve, ilman että kummankaan puolen energiat olisivat tukossa esimerkiksi traumoista johtuvien chakrablokkien takia... voisi olettaa että silloin fyysisen kehon edustama sukupuoli tulee esiin häiriöittä.
@markku8648
@markku8648 4 года назад
2 sukupuolta ja sillä selvä
@runkkari325
@runkkari325 4 года назад
Kyllä!
@pascalbruenner
@pascalbruenner 4 года назад
Entä intersukupuoliset?
@tenksu9250
@tenksu9250 3 года назад
@@pascalbruenner What Determines Sex? Our sex-male or female-is determined by our basic capacity to engage in sexually reproductive acts. Consider the following thought experiment by Christopher Martin: Suppose we met a race of creatures-fairly clearly non-rational animals-that was very different from us: on Mars, say. And the question arises: are these creatures sexed? and if so, can we distinguish male and female? We need to think now how we would go about finding out these answers. We would not do it by investigating their psyches, nor even merely by just looking at (or cutting up) individuals. We would try to find out how they reproduced and what was the role of the different organs of the different individuals involved in reproduction. Thus, sex is a biological and teleological notion. Anything else which is called sexual is so called ultimately because it has some relation to this process, to these organs. If we observe that the members of a species reproduce asexually, then we rightly conclude that neither male nor female exist in that species. But if we observe that two are required for reproduction to occur, we rightly conclude that the species reproduces sexually by the union of the two. We name these two types differently-as male and female-based upon the roles they play in reproduction. Such is why Aquinas held to a binary account of sex: “The distinction of the sexes is ordained in animals to the generation which occurs through coitus.” If human beings had no ordering to reproduction, or no sexual reproduction occurred, not only would one have no concept of gender, there would be no biological sex in human beings. There, thus, can only be two biological sexes for human beings. In syllogistic form, what I am arguing is this: Biological sex is defined in relation to the roles played in sexual reproduction. Sexual reproduction involves only two, namely, male and female. Thus, biological sex is only two, namely, male or female. Defects occur in nature, but defects imply a norm from which they deflect. A castrated man is still a male; a female with a mastectomy is still a female. The fact that one is born with ambiguous genitalia does not do away with one’s true sex. That it is hard to identify someone as male or female does not mean one is neither. Identical twins are hard to distinguish, but they are still distinct persons. Epistemological problems need not entail ontological ones. www.thepublicdiscourse.com/2017/06/19389/
@karjala.
@karjala. 4 года назад
Kaksi sukupuolta on. Kaikki muu on liioittelua
@runkkari325
@runkkari325 4 года назад
niin
@tenksu9250
@tenksu9250 3 года назад
@broccoli www.thepublicdiscourse.com/2017/06/19389/ What Determines Sex? Our sex-male or female-is determined by our basic capacity to engage in sexually reproductive acts. Consider the following thought experiment by Christopher Martin: Suppose we met a race of creatures-fairly clearly non-rational animals-that was very different from us: on Mars, say. And the question arises: are these creatures sexed? and if so, can we distinguish male and female? We need to think now how we would go about finding out these answers. We would not do it by investigating their psyches, nor even merely by just looking at (or cutting up) individuals. We would try to find out how they reproduced and what was the role of the different organs of the different individuals involved in reproduction. Thus, sex is a biological and teleological notion. Anything else which is called sexual is so called ultimately because it has some relation to this process, to these organs. If we observe that the members of a species reproduce asexually, then we rightly conclude that neither male nor female exist in that species. But if we observe that two are required for reproduction to occur, we rightly conclude that the species reproduces sexually by the union of the two. We name these two types differently-as male and female-based upon the roles they play in reproduction. Such is why Aquinas held to a binary account of sex: “The distinction of the sexes is ordained in animals to the generation which occurs through coitus.” If human beings had no ordering to reproduction, or no sexual reproduction occurred, not only would one have no concept of gender, there would be no biological sex in human beings. There, thus, can only be two biological sexes for human beings. In syllogistic form, what I am arguing is this: Biological sex is defined in relation to the roles played in sexual reproduction. Sexual reproduction involves only two, namely, male and female. Thus, biological sex is only two, namely, male or female. Defects occur in nature, but defects imply a norm from which they deflect. A castrated man is still a male; a female with a mastectomy is still a female. The fact that one is born with ambiguous genitalia does not do away with one’s true sex. That it is hard to identify someone as male or female does not mean one is neither. Identical twins are hard to distinguish, but they are still distinct persons. Epistemological problems need not entail ontological ones.
@tuijaruotsalainen7840
@tuijaruotsalainen7840 4 года назад
Alussa on lause jonka voi ymmärtää juuri päinvaston mutta muuten hyvä keskustelu. Oikeassa olemisen hurskastelusta yritän tehdä omakohtaista parannusta.
@soikearengas9829
@soikearengas9829 5 лет назад
Tasoa.
@kkonaukko5814
@kkonaukko5814 4 года назад
nettiporno siitä minä tiedän paljon 🤣
@user-lx8rp3vu6m
@user-lx8rp3vu6m 3 месяца назад
Ja kehtaat vielä myöntää
@juhamoilanen2044
@juhamoilanen2044 3 месяца назад
Arvosteltava alan asiantuntija. Ei kai persu?
@susannakullberg765
@susannakullberg765 Год назад
Niistä kahdesta syntyy lisää ihmisiä, on vain siis 2.
@kallikolli5948
@kallikolli5948 4 года назад
Mies puhuu totta
@juhanihaapamaki8342
@juhanihaapamaki8342 3 года назад
Kaikkeen ei tarvitse lähteä mukaan mitä ihmismieli tuottaa... aikansa, kun itsesuggestio saa tilaa niin määrittelemättömien ahdistuneisuushäiriöiden ja persoonallisuushäiriöiden määrä saattaa senkaltaiset mittasuhteet, että ISD 10 "viuhkasta loppuvat taitokset" tämänkin voi sanoa kunnioittamalla ihmistä
@jayconfusion4664
@jayconfusion4664 11 месяцев назад
Tää on ihan sairasta.
@esa-petrituomola6792
@esa-petrituomola6792 4 года назад
Enpä ole koskaan kuullut kenenkään edes väittävän että olisi useampi kuin kaksi sukupuolta.
@MsSannan
@MsSannan 4 года назад
Kaksi.
@pvkk85
@pvkk85 4 года назад
Sukupuolia on 0010. Toivottavasti vasemmisto ei saa koskaan niin paljon valtaa, että tästä mielipiteestä voi saada linnaa.
@runkkari325
@runkkari325 4 года назад
Varmaan sun piti kirjottaa 2.
@pvkk85
@pvkk85 4 года назад
@@runkkari325 www.rapidtables.com/convert/number/binary-to-decimal.html
@tenksu9250
@tenksu9250 3 года назад
@broccoli What Determines Sex? Our sex-male or female-is determined by our basic capacity to engage in sexually reproductive acts. Consider the following thought experiment by Christopher Martin: Suppose we met a race of creatures-fairly clearly non-rational animals-that was very different from us: on Mars, say. And the question arises: are these creatures sexed? and if so, can we distinguish male and female? We need to think now how we would go about finding out these answers. We would not do it by investigating their psyches, nor even merely by just looking at (or cutting up) individuals. We would try to find out how they reproduced and what was the role of the different organs of the different individuals involved in reproduction. Thus, sex is a biological and teleological notion. Anything else which is called sexual is so called ultimately because it has some relation to this process, to these organs. If we observe that the members of a species reproduce asexually, then we rightly conclude that neither male nor female exist in that species. But if we observe that two are required for reproduction to occur, we rightly conclude that the species reproduces sexually by the union of the two. We name these two types differently-as male and female-based upon the roles they play in reproduction. Such is why Aquinas held to a binary account of sex: “The distinction of the sexes is ordained in animals to the generation which occurs through coitus.” If human beings had no ordering to reproduction, or no sexual reproduction occurred, not only would one have no concept of gender, there would be no biological sex in human beings. There, thus, can only be two biological sexes for human beings. In syllogistic form, what I am arguing is this: Biological sex is defined in relation to the roles played in sexual reproduction. Sexual reproduction involves only two, namely, male and female. Thus, biological sex is only two, namely, male or female. Defects occur in nature, but defects imply a norm from which they deflect. A castrated man is still a male; a female with a mastectomy is still a female. The fact that one is born with ambiguous genitalia does not do away with one’s true sex. That it is hard to identify someone as male or female does not mean one is neither. Identical twins are hard to distinguish, but they are still distinct persons. Epistemological problems need not entail ontological ones. www.thepublicdiscourse.com/2017/06/19389/
@esa-petrituomola6792
@esa-petrituomola6792 4 года назад
Ainakin kaksi, ei täällä maailmassa esimerkiksi olisi seksuaalisia suuntauksiakaan jos olisi olemassa vain yksi sukupuoli.
@tresorberlin3207
@tresorberlin3207 4 года назад
Seuraavaks urheilujuomaa peltoihin. Idioluutio on totta.
@DJNoppamies
@DJNoppamies 3 года назад
Sukupuolen määrittäminen ei välttämättä ole itsestäänselvyys. Suomessa syntyy joka vuosi pieni määrä intersukupuolisia. Vanhemmilla on varmasti tuskallinen tilanne siinä kohtaa. Konservatiivien mielestä lasta käytetään vain oman aatteen levittämiseen ja liberaalimman vasemmiston mielestä vanhemmat tekevät väärin jos edes pohtivat kummaksi lapsi voisi itsensä kokea.
@sakuratanaka1877
@sakuratanaka1877 4 года назад
First world problems folk.
@tapiosalminen7513
@tapiosalminen7513 2 месяца назад
Kyllähän niitä sukupuolia on kaksi, Autismikirjoon saattaa kuulua vinksahtanut käsitys omasta sukupuolesta, Silloin voi tulla mieleen, että ehkä minä olenkin tyttö vaikka olenkin poika. Tai sitten minä olen jotain siltä väliltä.
@justnii2056
@justnii2056 3 года назад
mies ja nainen xx ja xy
@artolauri
@artolauri 4 года назад
* Joo, no kaksihan niitä tosiaan onkin. Aivan ja toden totta! Laitetaan nyt suosilla hiano Arto Lauri RU-vid tilaten kavereille. Niin ja itselleen toki myös.
@artolauri
@artolauri 4 года назад
@@jopomopo151 * Kaikille, totuus ydinasetehtailuistanne!
@runkkari325
@runkkari325 4 года назад
Tilattu jo ;)
@artolauri
@artolauri 4 года назад
@@runkkari325 * Asiaa, asiaa man!
@ancientfinn3738
@ancientfinn3738 11 месяцев назад
Nuorista miehistä ei edes haluta liian vahvoja.
@sepporautaruoto5256
@sepporautaruoto5256 6 месяцев назад
Ei oo muutaku pinpi ja pippeli
@kirahvipaita8246
@kirahvipaita8246 4 года назад
Dualismi voittaa tämän aiheen
@TaikaProtagonist
@TaikaProtagonist 4 года назад
SukuPUOLI. Go figure...
@samppakoivula9977
@samppakoivula9977 5 лет назад
Yleensä sukupuolista keskusteltaessa sekoitetaan fyysinen sukupuoli ja henkilön oma kokemus omasta sukupuolisuudesta. Voi olla feminiinisempiä miehiä tai maskuliinisempia naisia mutta yleensä on olemassa vain kaksi fyysistä sukupuolta
@poison1vy
@poison1vy 5 лет назад
Ei yleensä vaan aina. Aina on ollut vaan kaksi biologista sukuouolta.
@samppakoivula9977
@samppakoivula9977 5 лет назад
@@poison1vy No joo, valtaosin näin varmasti onkin.
@tenksu9250
@tenksu9250 3 года назад
@broccoli What Determines Sex? Our sex-male or female-is determined by our basic capacity to engage in sexually reproductive acts. Consider the following thought experiment by Christopher Martin: Suppose we met a race of creatures-fairly clearly non-rational animals-that was very different from us: on Mars, say. And the question arises: are these creatures sexed? and if so, can we distinguish male and female? We need to think now how we would go about finding out these answers. We would not do it by investigating their psyches, nor even merely by just looking at (or cutting up) individuals. We would try to find out how they reproduced and what was the role of the different organs of the different individuals involved in reproduction. Thus, sex is a biological and teleological notion. Anything else which is called sexual is so called ultimately because it has some relation to this process, to these organs. If we observe that the members of a species reproduce asexually, then we rightly conclude that neither male nor female exist in that species. But if we observe that two are required for reproduction to occur, we rightly conclude that the species reproduces sexually by the union of the two. We name these two types differently-as male and female-based upon the roles they play in reproduction. Such is why Aquinas held to a binary account of sex: “The distinction of the sexes is ordained in animals to the generation which occurs through coitus.” If human beings had no ordering to reproduction, or no sexual reproduction occurred, not only would one have no concept of gender, there would be no biological sex in human beings. There, thus, can only be two biological sexes for human beings. In syllogistic form, what I am arguing is this: Biological sex is defined in relation to the roles played in sexual reproduction. Sexual reproduction involves only two, namely, male and female. Thus, biological sex is only two, namely, male or female. Defects occur in nature, but defects imply a norm from which they deflect. A castrated man is still a male; a female with a mastectomy is still a female. The fact that one is born with ambiguous genitalia does not do away with one’s true sex. That it is hard to identify someone as male or female does not mean one is neither. Identical twins are hard to distinguish, but they are still distinct persons. Epistemological problems need not entail ontological ones. www.thepublicdiscourse.com/2017/06/19389/
@alia9626
@alia9626 5 лет назад
Binäärisiä biologisia sukupuolia on 2, mies ja nainen. Sukupuoli identiteetti on hyvin irrallinen anatomaalisesta sukupuolesta. Se voi olla vastakkainen tai sama mihin olet syntynyt. Kukaan ei väitä että on olemassa ”70 sukupuolta” herranjumala. Jos puhutaan 70:stä sukupuolesta, silloin tarkoitetaan identiteettejä, ei biologisia ominaisuuksia. Jos synnyt peniksellä, olet biologisesti mies mutta se ei tarkoita että identiteettisi putoaisi samaan kategoriaan. Sama toisinpäin. Transmiehet ovat biologisia naisia ja transnaiset biologisia miehiä. Olen huomannut, että monesti kun keskustellaan sukupuolista, niin normaali ihminen joka ei ole kokenut sukupuolidysforiaa sekoittaa identiteetin ja biologian keskenään hyvin helposti.
@denhodaneli8950
@denhodaneli8950 5 лет назад
Noh, esimerkiksi Kanadassa säädellään ja ollaan jo säädelty lakeja, joidenka toimiesta kansalainen voidaan tuomita sakkoihin kieltäytyessään tunnustamasta toisen ihmisen itsensä määrittelemää sukupuolta. En sitten tiedä, jos valtion hallinnossakin ovat niin pihalla postmodernin ajan korrekteista sukupuolikäsityksistä, niin pitäisiköhän homma suosiolla kuopata sinne syvälle ja todeta että vanhoilliset termit olivat sittenkin ihan päteviä?
@11DNA11
@11DNA11 5 лет назад
@@denhodaneli8950 Briteissä joutui nainen vankilaan tähän liittyvästä asiasta.
@alia9626
@alia9626 5 лет назад
11DNA11 identiteetti muovautuu monen eri seikan kautta. Ei sen kautta onko sulla pillu vai penis. Herranjumala naurettavaa :D. Mites intersukupuoliset? Mistä he tietävät mitä he ovat? Eivät ainakaan kehostaan. Nimenomaan identiteetistä. Koen olevani mies, vaikka kehoni on biologisesti molempia.
@11DNA11
@11DNA11 5 лет назад
@@alia9626 Kikkeli = Mies Pinppi = Nainen Se ei ole sen vaikeampaa. Voit kuvitella olevasi vaikkapa aasisukupuolinen, mutta ei sitä omaa mielisairautta tarvitse muille yrittää tunkea.
@alia9626
@alia9626 5 лет назад
11DNA11 ei kaikilla edes ole kikkeliä tai pimppiä, joillain on molemmat tai välimuoto molemmista. Silti nämä ihmiset kokevat ja tietävät ovatko he naisia vai miehiä. Naurettavaa 😂👍🏻
@erkkieras-jorma1814
@erkkieras-jorma1814 4 года назад
Jos tädillä olisi munat hän olisi setä.
@tinttiakka2028
@tinttiakka2028 4 года назад
Oot salee alle 10
@erkkieras-jorma1814
@erkkieras-jorma1814 4 года назад
@@tinttiakka2028 Definitely.
@petteripunakuono6674
@petteripunakuono6674 3 года назад
🤣🤣🤣🤣🥶🥶🥶🤣🤣🤣🤣
@expertisti531
@expertisti531 5 лет назад
"Psykologi Jari Sinkkonen ..." Eikö hän ole psykIATRi?
@mikkoilmen3825
@mikkoilmen3825 4 года назад
siinäpä dilemma kuinka asiat ovat, tosin turkan koulun käynneetkään eivät vielä tiedä eroa
@lightimagay5058
@lightimagay5058 5 лет назад
Öö lol miks mä oon tääl 😂
@Tepadj
@Tepadj 4 года назад
Sinkkonen aika kummallisesti puhuu sekaisin seksuaalisuudesta ja sukupuolesta, vaikka kyseessä on kaksi eri asiaa.
@heikkipalola6760
@heikkipalola6760 5 лет назад
tylsät kommentit
@erkkieras-jorma1814
@erkkieras-jorma1814 4 года назад
Miksi tuo Sinkkonen näyttää Jammu-sedältä?
@user-jr7md5tv9t
@user-jr7md5tv9t 5 лет назад
FEMINISTEJÄ SAA VETÄÄ HIRTEEN PERKELE!
@willfin3404
@willfin3404 4 года назад
Ei saa. Mieti mikä olisi tulos jos tehtäisiin kyselytutkimus siitä haluaisivatko kansalaiset naapurikseen feministin vai kaverin joka kirjoittelee tuollaisia kommentteja netissä. Kyllä siinä kovinkin konservatiivi valitsisi mieluummin feministin.
@mikael2170
@mikael2170 Год назад
@@willfin3404 Ehkä siel helsingis
@seppolaitela8590
@seppolaitela8590 Год назад
@@mikael2170 Helsingissä ja muuallakin paljon hinttifanaatikoita mut ei se sun lada lande elämäs ole sen maallisempaa.
@KaukoC
@KaukoC 4 года назад
nykysin on enemmän kuin kaksi 500 milj. vuotta mentiin kahdella, niin se evoluutio toimii
@michel_bendavid
@michel_bendavid 4 года назад
Mihin perustuu tämä väittämä? Onko enemmän kuin xx tai xy ?
@KaukoC
@KaukoC 4 года назад
@@michel_bendavid tiijä, en erota luonnonvalintaa geenimutaatiosta, mutta uskon tiedettä
@tenksu9250
@tenksu9250 3 года назад
@@KaukoC What Determines Sex? Our sex-male or female-is determined by our basic capacity to engage in sexually reproductive acts. Consider the following thought experiment by Christopher Martin: Suppose we met a race of creatures-fairly clearly non-rational animals-that was very different from us: on Mars, say. And the question arises: are these creatures sexed? and if so, can we distinguish male and female? We need to think now how we would go about finding out these answers. We would not do it by investigating their psyches, nor even merely by just looking at (or cutting up) individuals. We would try to find out how they reproduced and what was the role of the different organs of the different individuals involved in reproduction. Thus, sex is a biological and teleological notion. Anything else which is called sexual is so called ultimately because it has some relation to this process, to these organs. If we observe that the members of a species reproduce asexually, then we rightly conclude that neither male nor female exist in that species. But if we observe that two are required for reproduction to occur, we rightly conclude that the species reproduces sexually by the union of the two. We name these two types differently-as male and female-based upon the roles they play in reproduction. Such is why Aquinas held to a binary account of sex: “The distinction of the sexes is ordained in animals to the generation which occurs through coitus.” If human beings had no ordering to reproduction, or no sexual reproduction occurred, not only would one have no concept of gender, there would be no biological sex in human beings. There, thus, can only be two biological sexes for human beings. In syllogistic form, what I am arguing is this: Biological sex is defined in relation to the roles played in sexual reproduction. Sexual reproduction involves only two, namely, male and female. Thus, biological sex is only two, namely, male or female. Defects occur in nature, but defects imply a norm from which they deflect. A castrated man is still a male; a female with a mastectomy is still a female. The fact that one is born with ambiguous genitalia does not do away with one’s true sex. That it is hard to identify someone as male or female does not mean one is neither. Identical twins are hard to distinguish, but they are still distinct persons. Epistemological problems need not entail ontological ones. www.thepublicdiscourse.com/2017/06/19389/
@arschka
@arschka 5 лет назад
Must oli tylsää, kun 8-9-vuotiaana jouduimme puukässään. Muut oli äijää, mut mä en. Nyt on "selvinnyt", että olenkin muunsukupuolinen. Ennen olin vain poika, joka ei tykännyt kaikista jätkien jutuista.
@tuijaruotsalainen7840
@tuijaruotsalainen7840 5 лет назад
Et taatusti ole "muunsukupuolinen" siks että et tykkää puukässästä. Jokainen on omanlaisensa persoona mutta sukupuoleltaan joko tyttö tai poika. Tasan kaksi vaihtoehtoa ja sen määrää biologia eikä mikään muu.
@tuijaruotsalainen7840
@tuijaruotsalainen7840 4 года назад
@saganist identiteettejä on kaksi. Jos jotain muuta kuvittelet niin olet harhassa. Jostain syystä. Ehkä elämässäsi on tapahtunut jotain mikä on särkenyt identiteettisi. Silloin sinua pitäisi eheyttää eikä rikkoa. Eheä ihminen on eheä persoona kaikin puolin. Murrosikä on kriisin aikaa, se ei ole sen kummempaa. Silloin kasvetaan siihen seksuaaliseen identiteettiin mikä ulkoisestikin ihmisellä on. Seta harhauttaa etenkin nuoria uskomaan älyttömyyksiä ja menemään jopa sukupuolenvaihdosleikkauksiin särkemään itsensä fyysisestikin lopullisesti. Tuhoavaa ja vastuutonta.
@arrinmurrin8034
@arrinmurrin8034 4 года назад
@@tuijaruotsalainen7840 Identiteettejä ei ole kaksi, identiteettejä on 7 miljardia. Sukupuolia on kaksi. Sukupuolten määrä ei riipu preferensseistä eikä identiteeteistä.
@tuijaruotsalainen7840
@tuijaruotsalainen7840 3 года назад
@@arrinmurrin8034 älyvapaata väitöstä. Mikä teidät saa sekaisin? Mieti sitä.
@tenksu9250
@tenksu9250 3 года назад
@broccoli What Determines Sex? Our sex-male or female-is determined by our basic capacity to engage in sexually reproductive acts. Consider the following thought experiment by Christopher Martin: Suppose we met a race of creatures-fairly clearly non-rational animals-that was very different from us: on Mars, say. And the question arises: are these creatures sexed? and if so, can we distinguish male and female? We need to think now how we would go about finding out these answers. We would not do it by investigating their psyches, nor even merely by just looking at (or cutting up) individuals. We would try to find out how they reproduced and what was the role of the different organs of the different individuals involved in reproduction. Thus, sex is a biological and teleological notion. Anything else which is called sexual is so called ultimately because it has some relation to this process, to these organs. If we observe that the members of a species reproduce asexually, then we rightly conclude that neither male nor female exist in that species. But if we observe that two are required for reproduction to occur, we rightly conclude that the species reproduces sexually by the union of the two. We name these two types differently-as male and female-based upon the roles they play in reproduction. Such is why Aquinas held to a binary account of sex: “The distinction of the sexes is ordained in animals to the generation which occurs through coitus.” If human beings had no ordering to reproduction, or no sexual reproduction occurred, not only would one have no concept of gender, there would be no biological sex in human beings. There, thus, can only be two biological sexes for human beings. In syllogistic form, what I am arguing is this: Biological sex is defined in relation to the roles played in sexual reproduction. Sexual reproduction involves only two, namely, male and female. Thus, biological sex is only two, namely, male or female. Defects occur in nature, but defects imply a norm from which they deflect. A castrated man is still a male; a female with a mastectomy is still a female. The fact that one is born with ambiguous genitalia does not do away with one’s true sex. That it is hard to identify someone as male or female does not mean one is neither. Identical twins are hard to distinguish, but they are still distinct persons. Epistemological problems need not entail ontological ones. www.thepublicdiscourse.com/2017/06/19389/
@matilda2469
@matilda2469 4 года назад
Mitä paskaa lol.
@justnii2056
@justnii2056 5 лет назад
Sitä ei tunnu voivan sanoa että homoseksuaalisuus on häiriö/kieroutuma josta ihmisiä on "tullut pois". Ihmiset kykenisivät lisääntymään tällä tavalla jos näin "olisi tarkoitettu".
@LittleVeni
@LittleVeni 5 лет назад
"Tullut pois"? Tarkoitatko että homoseksuaalinen ihminen on jotenkin "parannettu" heteroksi? Koska sellaista ei ole. Homoseksuaalisuutta ei ole enää pitkään aikaan nähty sairautena, se on seksuaalinen suuntautuminen. Se ei ole sairaus. Homoseksuaalisuutta on löydetty myös sadoista eläinlajeista, joten ei ole siinä mielessäkään mitenkään hirveän harvinaista.
@justnii2056
@justnii2056 5 лет назад
@@LittleVeni kyllä homoseksuaaleja on eheytynyt normaaleiksi pois kieroutumistaan
@kristersved7366
@kristersved7366 5 лет назад
@@LittleVeni --se on geenimutaatio ...eli ei siitä voi parantua.
@jonskitalonhenki9613
@jonskitalonhenki9613 5 лет назад
Sedät tässä kertoo meille että sukupuolia on vain kaksi. :D Sedät, ensinnäkin sekoitatte käsitteet sukupuoli (sex), kokemus sukupuolesta (gender) ja seksuaalinen suuntautuneisuus (sexuality). Että siltä pohjalta. Kuunnellaas oikeita asiaintuntijoita välillä.
@tuijaruotsalainen7840
@tuijaruotsalainen7840 4 года назад
Sinä luulet olevasi viisas mut olet pöhkö. Sukupuolia on kaksi.
@joopajoo4152
@joopajoo4152 4 года назад
Ainoastaan heteroseksuaalisuudella on merkitystä. Kaikki muu on turhaa syntyvyyden kannalta.
@ege744
@ege744 4 года назад
Niin no. Tuskin kukaan meistä kokee sukupuoltaan tai seksuaalisuuttaan samalla tavalla. Tarvitaanko identiteeteille sitten miljoona eri määritelmää.
@willfin3404
@willfin3404 4 года назад
Samat sedät varmaan sanoisivat jotain niinkin tyhmää kuin että ihmisellä on kaksi kättä ja he sekottaisivat keskenään kädet, kokemuksen käsistä ja kätisyyden. Lisään tähän itse vielä että on myös ihmisiä jotka ovat syntyneet ilman käsiä joten kuvaus ihmisestä kaksikätisenä olentona on täysin virheellinen. Minun käteni ovat fyysiesti heikot mutta koen ne vahvoiksi ja kätisyyteni on fluidi. Haluan että käteni tulevat huomioiduksi yleisessä keskustelussa tai muuten olen cis-kätisten uhri ja kaikki ongelmani johtuvat länsimaisen yhteiskunnan minua vastaan harjoittamasta käsistisestä sorrosta.
@runkkari325
@runkkari325 4 года назад
Niitä onkin vain 2....
@AzuraCendana
@AzuraCendana 5 лет назад
miksi täällä suomessa ihmiset ovat niin ahdasmielisiä, ja taka-alalla..
@11DNA11
@11DNA11 5 лет назад
Ai biologinen fakta on ahdasmielisyyttä? Ei taida sullakaan mennä hissi ihan ylös asti?
@Tepadj
@Tepadj 4 года назад
@@11DNA11 Koetko olevasi jotenkin hieno ihminen syrjiessäsi ihmisiä?
@jakomeisselitulppa
@jakomeisselitulppa 4 года назад
@@Tepadj totuus ei ole syrjintää.
@willfin3404
@willfin3404 4 года назад
Once Upon an Orchid, On tosiaan ahdasmielistä jättää tänne muita arvosteleva kommentti ilman että selität tarkemmin keitä arvostelet ja miksi.
@nihilnebula3005
@nihilnebula3005 5 лет назад
Miksi on kaksi sukupuolta ja miksi me tarvitsemme kaksi sukupuolta? Kertokaa ne tilanteet, joissa tarvitsemme ne. Joo, urheilussa ja uimahallissa yms. Mitään muuta virkaa tai tarvetta sukupuolten jaottelulle ei ole. Ihan turhaan yritetään tunkea väkisin ihmisiä joihinkin laatikoihin. Vapaaehtoisesti niihin toki voi mennä ja kun on tarve määritellä syystä tai toisesta sukupuoli se tehtäköön sen tarpeen sääntöjen mukaan. Eli jos on nyrkkeilyottelu, niin jaetaan sukupuolet siten, että ottelut ovat tasaisia - tällöin voidaan hyvin käyttää fyysistä jaoettelua (tietyt kriteerit), jolloin ihminen, joka ei esim. koe olevansa mies ottelee kuitenkin miesten kanssa, koska hänet määritellään mieheksi tiettyjen sääntöjen mukaan. Hänen ei kuitenkaan tarvitse olla mies (tai nainenkaan) tämän määrittelyn ulkopuolella ja voi olla vapaasti mitä kokee olevansa. Vai onko teillä joku selitys miksi pitäisi olla kaksi sukupuolta tai ylipäätänsä sukupuolen määrittely?
@tuijaruotsalainen7840
@tuijaruotsalainen7840 5 лет назад
Hyvä ihminen. Sinä OLET OLEMASSA siksi että on kaksi sukupuolta. Keinoputkihedelmöitykset sun muut ovat olleet niin vähän aikaa että eipä olisi koko ihmiskuntaa ilman m i estä ja naista. Eikä ihmistä olisi ellei Jumala olisi luonut ih
@-memelord-6314
@-memelord-6314 5 лет назад
Vittu sää oot kyllä tyhmä. Miten meinasit että evoluutio etenee? Jos kaikki on jotaki vitun transu alieneita jotka ei kykene tekemään lapsia.
@nihilnebula3005
@nihilnebula3005 5 лет назад
Vähän yritin viritellä tuossa aiheesta keskustelua, mutta vaikuttaa vähän siltä, että olen liian tyhmä käymään sitä tämän vaikuttavan älymystön seurassa. ;) Asiallahan ei ole mitään tekemistä lisääntymisen saati evoluution (mistä helvetistä sä ton poimit?) kanssa. Ihmiset lisääntyy ja evoluutio pyörii siitä huolimatta lokeroidaanko me ihmisiä vai ei. Mälli lentää mieheltä vaikka hän ei itseään mieheksi koekaan. Kokemus omasta sukupuolesta ei tee transuksi tai alieniksi (???). Joo, ymmärrän tämän, että miehellä on pippeli ja naisella pimppi. Se on simppeliä ja selvää. Kaksi asiaa. En kuitenkaan puhunut siitä, mikä taisi vähän mennä ohi. Mihin tarvitsette arjessa, poislukien nämä tietyt tilanteet/seikat, sitä tietoa mikä on jonkun sukupuoli ja onko se selkeästi mies tai nainen?
@nihilnebula3005
@nihilnebula3005 5 лет назад
@@-memelord-6314 Noo, lähettiin vähän sivupoluille, mutta onhan tämäkin mielenkiintoinen aihe tutkia. Transsukupuolisten määrä on lisääntynyt. Yritin tuossa nopsaan hakea lukuja, mutta en äkkiseltään löytänyt mitään kovinkaan tarkkaa. Luvut vaihtelevat hyvinkin paljon lähteestä riippuen. Totuus on kuitenkin se, että transsukupuolisten määrä on lisääntynyt ja lisääntyy edelleen. Arvioiden mukaan Suomessa on 0,1 - 0,3 % transsukupuolisia ja korjausleikkauksia tehdään vuodessa 50-100 (en tiedä onko tuohon lukuun laskettu mukaan muista syistä tehdyt korjausleikkaukset). Eli totuus on kuitenkin se, että puhutaan hyvin pienistä määristä. Jos olisikin niin, että transsukupuolisten määrä on 10 vuodessa kasvanut vaikka 100% (ihan hatusta koko luku), niin se määrä on silti olemattoman pieni. Lisääntyminen selittyy pitkälti silläkin, että elämme avoimemmassa maailmassa, jossa ihmisten on helpompi olla itsejänsä, joten transsukupuolisuus ei varmastikaan ole lisääntynyt noin paljon, ihmiset vain tulevat rohkeammin kaapista ulos. Tätä vauhtia kestäisi tuhansia tai pikemminkin kymmeniä tuhansia vuosia ennen kuin olisi "ihan helvetisti näitä transuja" ja koko ihmiskunnan tulevaisuus uhattuna. Totuus on kuitenkin se, että kasvu hidastuu ja jopa pysähtyy jossakin vaiheessa. Ihmiskunnan kohtalo ei siis ole uhattuna. Itse asiassa kun otamme huomioon harrastamamme ylikansoittamisen, niin on ihan hyvä jos jotkut ihmiset tekevät itsestään lisääntymiskyvyttömiä. Tosin tässä välissä haluaisin mainita, että transsukupuolinenkin voi saada lapsia. En ole perillä Suomen lainsäädännöstä - onko pakollista tallettaa sukusolunsa, mutta vapaaehtoisesti sen ainakin voi tehdä ja siten myös saada lapsia, vaikka olisikin tehnyt korjausleikkauksen. Nyt kun olemme todenneet, ettei ihmiskunnan kohtalo ole uhattuna (harmi), niin voidaan kysyä, mitä väliä? Mitä väliä sillä on jos joku on transsukupuolinen? Mitä väliä sillä on jos joku kokee olevansa nainen, vaikka biologiselta kantilta katsottuna hän on mies? Mitä väliä sillä on jos joku kokee tai ei tiedä kumpaa sukupuolta on? Mitä väliä sillä on jos joku vaihtaa sukupuoltaan? Miten ihmeessä se hetkauttaa ketään ja miksi ihmeessä siitä pitäisi välittää?
@pekkavirtanen8985
@pekkavirtanen8985 5 лет назад
Nihil Nebula Hanki elämä, ääliö!!!
Далее
Skins from the FUN&SUN collection | Standoff 2 (0.29.0)
01:10
Final muy increíble 😱
00:46
Просмотров 3,5 млн
Dosentti: intersektionaalisuus on pseudotiedettä
47:51
Kenttäoikeudet Suomen sisällissodassa 1918
18:17
Просмотров 12 тыс.
Skins from the FUN&SUN collection | Standoff 2 (0.29.0)
01:10