Kyllä noissa on ollut alun alkaen ihan moottoriöljyä siellä nokka-akselin tilassa, voitelemassa sekä nokkia, että laakereita, tosin tuo öljy ajan oloon ohenee ihan litkuksi elementtien ohivuodon kautta joukkoon joutuvasta polttoaineesta. Tolokulle tiedoksi, että ei siinä sivuluukun takana ole kuin syötön säätötanko ja elementtien alapäät, ja sieltä on suora yhteys sinne öljytilaan. Varsinainen "polttoaineosa" on siinä pumpun päällä, josta lähtevät myös korkeapaineputket suuttimille ja näkyy se ilmausruuvi siinä melko keskellä. Se pumpun alaosassa näkyvä putki on ylivuotoputki, josta sitten joskus, kun öljymäärä lisääntyy siellä akselitilassa lisääntyy, valuu liika "liemi" ulos l. se on myös akselitilan öljyn tasoruuvi.
Tehtaalla öljytty ja loppu luotettu siihen että elementtien ohivuoto voitelee ylivuotoputkelta liika tippasee ,tuohon sivukanteen vois täyttökorkin laittaa,ota luukku pois ja kato liikkuuko elementit hyvin ja öljyä samalla reilusti liika tulee pois alapillistä,kalvo tuosta kuitenkin mennyt kun huutaa kiekkoja
IKH startit eivät ansaitse minkäänlaista arvostusta.Aikansa saattavat pelaa,mutta lopuksi saa hakea uuden paremman & kalliimman.Korostan sanaa "saattavat".
@@tolokkuse kansi jossa lukee simms, pois ja tippakannulla öljyä niin paljon että siitä ylivuotoputkesta tulee öljyä ulos.siihen kanteen sitte kun se on irti niin reikä ja kierre tulppaa varten.
Kyllä se "mötikkä" siinä lohkon vasemmassa sivussa on "joskus ollut" ölynpaineen merkkivalon kytkin, mutta se on näköjään säretty, kannattaa siihen hankkia ehjä kytkin, niin saa öljynpainevalon pellaamaan.
Syöttöpumpussa ei ole öljyä ylemmästä sivuluukusta kannataa tippakannulla laitaa syötönsäätövivustoon öljyä ettei ruostu .pumpun alaosassa oleva putki on ylivuotoputki jos, syöyyöelementit vuotaa pumpussa.katso toimiiko kaasuvivusto imusarjassa olevalle läpälle asti ja läppä menee kiinni tyhjäkäynnillä .läpän molemmin puolin lähtee alipaineputket syöttöpumpulla olevalle kalvolle joka säätää kierroksia ,onko putket ehjät.
Väärin vastattu, kyllä noissa Simms'in pumpuissa on ihan oma öljytilansa siellä pumpun pohjalla, öljy voitelee nokkia ja laakereita. Tosin tuo öljy tavallisimmin on muuttunut öljy-polttoaineseokseksi ajan oloon elementtien ohivuodosta johtuen.
@@tolokku syöpumpun suutin putkien lähtöjen vieressä on ruuvi mistä lisätään pumppuun moottoriöljyä vaikka tippakannulla niin pitkään että ylivuoto putkesta ( se kippura putki) rupee öljyä tulemaan. todella hidasta hommaa
Vanhassa alipainesäätöisessä simmssissä EI ole omaa öljytilaa. Voitelu polttoaineella joka oli rasvaisempaa silloin kun majuri oli uus. Keskipakosäätöinen simms minimecci on se missä on pumpussa oma öljy. Tuo pumppu on vanhempi alipainesäätöinen. Ja jos käy isoilla kierroksilla niin alipaine putki on rikki tai alipainekalvo pumpusta hajalla. Se kalvo on sitten siinä jakopään puoleisessa pyöreässä osassa siinä pumpun päässä mihin menee ne kaksi metalliputkea vierekkäin.
Niin ja näihin on tosiaan tehty pumpun kanteen öljyreikä mistä voi vaikka tippakannulla laittaa öljyä sinne pumppuun. Ja ei ole mitään haittaa vaikka sinne öljyä laittaa. Ylimääräinen tulee yleensä hukkaputkesta sitten pihalle.
@@tolokku reissu mäni paremmin kuin ootinkaa 2490 km 4,5 vuorokautta matka kesti ja konneet pelasi hyvin mutta perillä jumalaton sumu näkyvyys 10-20 metrii